Naissaaren vaiheita

Iltakuudelta Vaajakosken Naissaaren parkkipaikan laitaan kokoontuu pieni joukko iltakävelijöitä; alkaa opastettu kävelykierros Naissaaren vaiheita. Opas Marianne Aho kertoo aluksi versioita saaren nimen oletettavasta alkuperästä, mutta pian saamme kuulla norjalais-skotlantilaisesta James Salvesenista (1855-1926). Hän tuli sukulaisensa omistamalle Haapakosken sahalle töihin ja astui sen johtoon vain 21-vuotiaana. Salvesenista sukeutui merkittävä liikemies. Hän myi Haapakosken sahan SOK:lle 1916.

Kohta Haapakoskesta tulikin Vaajakoski: rautatie saapui 1918 eikä käynyt, että Suomessa olisi ollut kaksi Haapakoski-nimistä seisaketta.

Kävelemme Naissaarentietä Salvesenin aukiolle (muita nimiä Paskalanmäki ja Kakolanmäki...), jonka oikealla laidalla, vuorimäntyjen takana on piilossa patruuna Salvesenin muistomerkki. Naissaaressa paitsi tehtiin kovasti töitä, myös asuttiin, ja lapset saivat oppia Vaajakosken ensimmäisessä koulussa (nyt päiväkoti). Saaren poikki kulki muinoin Jyväskylän maalaiskunnan ja Laukaan raja kalastusoikeuksien vuoksi.

Ylitämme Vaajavirran puoleisen sulun ja pääsemme pistäytymään viereisessä Wanhassa Woimalassa (1920), jossa on remontti käynnissä. On hauska nähdä huikean avara, kaarevakattoinen rakennus ilman kalusteita. Tummaksi patinoitunut lautalattia on onneksi säästetty. Rakennus toimi vesivoimalana parikymmentä vuotta, sitten pitkään varastona, mutta palvelee nyt niin juhlapaikkana kuin tilana taidenäyttelyille.

Ihastun eritoten alakerran ruudutettuun lattiaan ja alkuperäisen näköiseen lattialuukkuun...

Palattuamme Naissaareen kuulemme lisää erityisesti saaren saha-ajan historiasta. Edustavien funkistalojen alapuolelta purettiin 1960-luvulla sauna, jossa muinoin saunoi jopa 200-300 saunojaa päivässä! Ohitamme kesäteatterinäytelmän harjoitukset ja kävelemme puistoalueen laitaa; kävelytien varrelta on purettu usean perheen aikoinaan asuttama Pitkä pytinki, jonka edestä kulki kapea rata.

Naiskoskeen rakennetun vesivoimalan (1942) kupeessa koskea ylös pyrkivien kalojen käytössä oli ensin kalahissi, sittemmin kalaportaat. Kalahissin aikaan paikalliset nuoret kävivät täällä iltaisin ns. "yhdeksän hissillä"; sillan toisella puolella onkin...Lemmenkallio.

Kävelemme lopuksi sillan alitse aivan Naissaaren eteläkärkeen eli Paloniemeen, missä ollaan Päijänteen puolella ja hyvillä kalavesillä. Opas hämmästyttää kertomalla, että saha-aikaan rata jatkui tästä virran yli siltaa pitkin toiselle puolelle, lautatarhoille. Ei uskoisi, että nyt likipitäen romanttisella saarella (sen halkaisevasta valtatiestä huolimatta) on niin työntäyteinen ja vilkas menneisyys.