Jalkaisin

Heräsin Tervolan Tervolahovissa harmaaseen päivään – kenties sadetta siis luvassa. Laitoin huoneeni keittiönurkkauksessa aamiaisen ja pistin suosiolla vedenkestävää kävelykampetta päälle, kaiken varalta. Palasin Tervolan kirkkomaisemiin ja palasin Kemijoen yli siltaa pitkin. Tervolan vanha ja se uudempi kirkko eivät näyttäneet yhtä huikeilta harmaata taivasta vasten kuin edellisenä päivänä, saapuessani Tervolaan . Ei se mitään. Kun tähysin pohjoiseen, laskin kaukana siintävien puunlatvojen yltä ainakin yhdeksän tuulivoimalaa. Käpöttelin nyt nelostien varteen Nesteen huoltoaseman ohi, taskussani edellisenä iltana kirjoittamani postikortti, joka oli enää postittamista vaille. Äsh. Tervakuksan huoltoasemalla oli postilaatikko. Plus aina kannatti käyttää hyväkseen tilaisuutta käydä vessassa. Tein täyskäännöksen, käväisin huoltoasemalla ja palasin takaisin nelostien pientareelle, kuraroiskeisiin. Tienviitta kertoi, että Rovaniemelle oli matkaa enää 70 kilometriä. Ei enää monen päivän juttu

Edellinen kävelypäiväni Kemistä Keminmaahan oli ihanan lyhyt ja aurinkoinen. Tänään edessä oli pidempi rupeama ja pilvisessä säässä, määränpäänä Tervola. Nautittuani Pohjanrannassa aamiaisen lähdin tallaamaan Rovaniementien laitaa, aluksi kevyen liikenteen väylää pitkin. Oli ihanaa, että ei tarvinnut suunnata nelostien varteen, vaan sain pysytellä vähemmän liikenteen väylällä. Hyvin pian osuin Kemijokivarressa uimarannan kohdalle. En minä uimaan kaivannut, mutta rantakahvilan asiakkaaksi olisin kernaasti ryhtynyt, jos kahvila vain olisi ollut auki. Vasemmalle puolelle jäi kohta Liedakkalan Seurala. Kemijoen puolella olevan omakotitalon pihalta bongasin melkoisen ison rysän. Ihastelin Liedakkalan koulua (1913), mutta eipä tämä rakennus enää keminmaalaisia kouluna palvele. Koulu lakkautettiin vuonna 2016. Liedakkalasta matkani jatkui hiljaisen asvalttitien laitaa pitkin kohti Törmää. Välillä näin pilkahduksen Kemijoesta, pääosin sain tuijotella kukkivia pientareita ja vaihtelevasti met

Heinäkuun 2020 loppupuolella junailin Jyväskylästä Kemiin, jatkamaan heinäkuussa tauolle jättämääni kävelyretkiketjua kohti pohjoista. Aurinko paistoi ja lämmin sää toivotti minut tervetulleeksi kaupunkiin. Jätin repun muutamaksi tunniksi säilytykseen, nautin kahvetta ja kakkupalan viime retkellä tutuksi tulleessa kivassa Café Hertassa . Sitten lähdin käppäilemään kaupungille; teki mieli katsella Kemiä enemmän ennen kuin jatkaisin matkaa Keminmaalle. Tolpassa takanani luki Suuri pieni kaupunki . Mikä on suurta, mikä pientä? Se jää kunkin mietittäväksi. Olin ollut toiveikas, että olisin päässyt tällä kertaa katsomaan kaupungin suuruutta kaupungintalon näköalaterassilta, mutta terassi kahviloineen oli edelleen suljettu. Kävelin korttelista toiseen. Kaunis vanha Junneliuksen talo (1901) toi mieleeni yhden Jyväskylän kauneimmista vanhoista puutaloista eli Nikolainkulman. Junneliuksen talon rakennutti asuinkäyttöönsä kukas muukaan kuin Frans Junnelius . Nykyään rakennus on yksityisomistuk