Kävellen Suomen halki 42: Keminmaa-Tervola
Edellinen kävelypäiväni Kemistä Keminmaahan oli ihanan lyhyt ja aurinkoinen. Tänään edessä oli pidempi rupeama ja pilvisessä säässä, määränpäänä Tervola. Nautittuani Pohjanrannassa aamiaisen lähdin tallaamaan Rovaniementien laitaa, aluksi kevyen liikenteen väylää pitkin. Oli ihanaa, että ei tarvinnut suunnata nelostien varteen, vaan sain pysytellä vähemmän liikenteen väylällä.
Hyvin pian osuin Kemijokivarressa uimarannan kohdalle. En minä uimaan kaivannut, mutta rantakahvilan asiakkaaksi olisin kernaasti ryhtynyt, jos kahvila vain olisi ollut auki.
Vasemmalle puolelle jäi kohta Liedakkalan Seurala.
Kemijoen puolella olevan omakotitalon pihalta bongasin melkoisen ison rysän.
Ihastelin Liedakkalan koulua (1913), mutta eipä tämä rakennus enää keminmaalaisia kouluna palvele. Koulu lakkautettiin vuonna 2016.
Liedakkalasta matkani jatkui hiljaisen asvalttitien laitaa pitkin kohti Törmää. Välillä näin pilkahduksen Kemijoesta, pääosin sain tuijotella kukkivia pientareita ja vaihtelevasti metsää ja peltoja. Ratsastuskoulun kohdalla piristyksenä olivat parin hevosen seeprakuvioiset loimet.
Tie jatkui hyvin tasaisena. Viitakoskentien risteyksessä oli arvatenkin ollut joskus kauppa. Kun eteen tuli viimeinkin ylämäki, oli se iloinen yllätys!
Kun katselin avaran maalaismaiseman yli Kemijoen yli vastarannankin taloille asti, mietin välillä, millaista olisi ollut kävellä joen itäpuolta. Olin aprikoinut asiaa karttaa tutkiessani, mutta käytännön syyt saivat valitsemaan länsipuolen. Tällä puolella Kemijokea oli mahdollista tarvittaessa hypätä linja-auton kyytiin.
Ja tietenkin hyödynsin myös mahdollisuutta levähtää linja-autopysäkin katoksen alla. Länsikosken tienoille saavuttuani oli nimittäin jo kunnon huilin ja eväiden paikka. Heittäydyin penkille pitkäkseni ja mietin, miksi seinälle oli ripustettu yksi suksi.
Tervolaan oli matkaa enää alle 18 kilometriä.
Täytyy myöntää, että tie oli paikoin hieman liian suoraa minun makuuni. Mutkat ovat oikeasti kivoja! On jotain, mitä odottaa, ottaa kiinnekohdaksi. Vaikkapa sillä silmällä, jos ajattelee, että pidän tauon sitten kun olen jollain sopivasti näköpiiriin osuvalla kohdalla. Suoralta tieltä ei sellaista ”sopivaa kohtaa” ole helppo valita.
Länsikosken voimala pilkotti vastarannalta.
Saavuin Paakkolan kylään. Paakkolan kyltin jälkeen minua odotti Tervolan kunnan kyltti – mahtavaa, olin sentään jo kunnan maaperällä, vaikka matkaa kuntakeskustaan olikin vielä reippaasti jäljellä.
Kemijoelle tähyily oli luonnollisesti yksi keskeinen huvitukseni matkalla Tervolaan. Yksi toinen huvitus oli tarkkailla, miten järjettömän tarkkaan monen talon suurenkin pihan nurmikko oli leikattu.
Muistelin lapsuuttani ja käsikäyttöistä ruohonleikkuria. Nähtävästi täällä siistitään nurtsit päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Muuten tuohon menisi ikä ja terveys.
Heittäydyin hetkeksi tienposkeen, laitoin repun maahan pitkälleen ja otin sen päänaluseksi, kävin pitkälleni minäkin.
Veden äärellä seisoi muistokivi kukkaruukun kera.
Tällä paikalla sijaitsi jääkärieverstiluutnantti Mannerheim-ristin ritari Auno Kuirin (1897-1978) / veljensä jääkärimajuri Matti Kuirin (1895-1941) synnyinkoti. Kuirin suku 1992.
Kaikki rakennukset paikalta oli purettu nähtävästi aika päiviä sitten. Jatkoin matkaa.
Paakkolasta löytyi jälleen kiva taukopaikka, Virkistysniemi, luksuksena siisti huussi. Koska taivas oli minulle edelleen suotuisa, saatoin istahtaa hörppimään eväsjuomaa ulkopöydän ääreen, eikä tarvinnut kömpiä kodan suojiin. Tulipaikalla oli harvinaisen hyvät turvallisuusohjeet.
Mietin kodan vieressä olevaa kaiteellista lavaa – näinköhän siinä myös tanssahdellaan joskus? Kun tutkin karttaa tauolla tarkemmin, huomasin että ihan lähellä olisi ollut kotiseutumuseon alue, mutta koronakesänä 2020 se oli suljettu.
Kaunis Kemijoki peilasi pilvistä taivasta pintaansa. Vastarannan talot ja tilat näkyivät hyvin tälle puolelle saakka.
Onneksi viivasuorat taipaleetkin päättyvät joskus… Tervolan taajama lähestyi askel askeleelta.
Ollitervon ja Siivolanperän jälkeen edessä oli viimein T-risteys, josta käännyin oikealle ja kohta nousin Kemijoen ylittävälle sillalle.
Kirkkosuvannon kohdalta avautui kuvankaunista maisemaa joka suuntaan, mutta erityisen hieno oli tietenkin Tervolan kirkkojen alue, joka heijastui liki peilityyneen jokeen. Vasemmalta, osin puiden suojista, pilkotti Tervolan vanha kirkko (rakennettu 1687-1689) ja sen vieressä loisti kellotapuleineen Tervolan uudempi eli Iso kirkko (rakennettu 1861-1864), jossa on vaatimattomasti noin 1200 istumapaikkaa.
Olin siis saapumassa Isolle kirkolle. Ennen kuin kävin katsomassa komeita kirkkorakennuksia lähempää, painelin tipauttamaan repun selästä majapaikkaani Tervolahoviin ja palasin sitten ruokakaupan kautta kohti kirkkomaisemia.
Tervolan kunnanviraston ovessa muistutettiin: Kättelytauko koko Tervolassa, käynnissä olevan pandemian takia.
Huomasin astelevani kirkkojen vieressä M.A. Castrénin tietä, mikä oli hauska yhteensattuma, sillä olin vain paria päivää ennen tähän reissuun lähtöä ostanut yhden hänen matkoistaan kertovan kirjan kirpputorilta. Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen professori, etnografian uranuurtaja Matias Aleksanteri Castrén (1813–1852) syntyi Tervolassa.
Kun palasin kyliltä Tervolanhoviin, oli pakko tulla rantaan katselemaan hiljaisenkaunista Kemijoen maisemaa. Olisipa kiva käydä vielä saunassa, eikä vain suihkussa. Majapaikan isäntä totesi, että ei ongelma, pian pääsisin sähkösaunaan.
Vaan enpä ”joutunut” sähkösaunomaan; Tervolanhovissa pidempään majoittumassa olleet herrasmiehet olivat lämmittämässä kotasaunaa ja tarjosivat ystävällisesti minulle ensimmäistä saunavuoroa. En todellakaan kieltäytynyt, sillä olihan ihanaa nauttia puukiukaan löylyistä päivän päätteeksi! Lämmin kiitos!
Parasta / mielenkiintoisinta
- Kemijoen maisemat, aina kun niitä näki
- Paakkolan taukopaikka Virkistysniemi
- Tervolan kirkot, vaikka näin ne vain ulkopuolelta
- Tervolahovin kotasauna
Kävelypäivä
- 28.7. 2020
Kommentit
Lähetä kommentti