Jalkaisin

Olin kovasti odottanut kesäkuun 2021 alkua: silloin pääsisin viimein takaisin jatkamaan kävelyä Rovaniemeltä eteenpäin, yhä ylöspäin kartalla. Matkasin pohjoiseen Jyväskylästä bussilla ja junalla, yövyin Rovaniemen keskustassa ja siirryin aamun eväsostosten jälkeen ”viralliseen” tämän vuoden #suomenhalki-retkieni aloituspisteeseen eli Napapiirille, siihen Joulupukin Pajakylään . Sinne olin kävellyt edellisellä kävelyretkelläni elokuussa 2020 . Tälläkin kertaa jäi joulupukki moikkaamatta, sillä en halunnut jäädä kupeksimaan yhtään, vaan pakollisen starttikuvan jälkeen halusin heti tien päälle. Kevyen liikenteen väylää ei tähän alkuun ollut luvassa, vaan piti siirtymäni nelostien pientareelle. Se ikävämpi puoli tässä aloituksessa näin kävelijän kannalta oli, että valtaväylä oli vastikään asvaltoitu ja korkeuseroa oli asvalttipinnasta hiekalle melkoisesti. Toisaalta hiekkapiennar oli ainakin välillä mukavan tasainen ja kova. Pääasia oli, että en joutuisi kävelemään kurjankarkealla sorall...

Edessä oli viimeinen vuoden 2020 #suomenhalki-kävelypäiväni, kun heräsin Hotelli Metsähirvaassa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellinen kävelypäiväni tänne ei ollut myöskään ollut kovin uuvuttava. Tuntui hienolta, että Rovaniemi oli jo totta, vaikka en vielä keskustassa ollutkaan. Hotellin tyylikäs rakennus on valmistunut 1930-luvulla ja hotellia ennen täällä toimi muun muassa Rovaniemen metsäkoulu sekä Rovaniemen metsäoppilaitos. Nautin rauhassa puuroaamiaisen Hotelli Metsähirvaan aamiaissalissa (koronaetäisyyksin, totta kai) ja sujahdin vielä ulos katselemaan pihapiiriä sekä maisemia ennen kuin oli aika lähteä matkaan kohti Rovaniemen keskustaa. Kemijoki virtasi leveänä ja vuolaana. Mietin, oliko tämä viimeinen näin hieno näkymäni joelle ennen päivän päättymistä! Rovaniemen keskustaan oli matkaa enää alle 20 kilometriä. Siihen ei montaa tuntia menisi. Alkumatkasta tuijottelin kevyen liikenteen väylältä metsämaisemia. Puisevaa? ei suinkaan, mutta kaipasin kuitenkin näkymiä Kemijoelle. ...