Jalkaisin

Pienestä, kuvaksellisesta Polperrosta oli haikeaa lähteä, etenkin kun olin saanut viettää yön paraatipaikalla, suoraan satamaan päin katsovassa huoneessa. Vaan ei sattunut tähän kylään lepopäivävuoroa! South West Coast Path nousi tyypilliseen tapaan kylästä ylöspäin, mutta vain kohtalaiseen korkeuteen. Päivän reitillä oli mittaa parisenkymmentä kilometriä, pääosin kohtalaisen helppoa. Mahtavaa, ei yletöntä rappustelua… Karttani mukaan reitti olisi jatkunut suoraan Talland Bayhin, mutta vastaan tuli kiertotie, koska edessä oleva polku oli suljettu. Pitäisi muistaa joka aamu lukea vähintään opaskirjasta reittimuutokset ja välillä tarkistaa netistä ihan tuorein tieto, mutta enhän minä aina muista. Näissä kiertotiepaikoissa ovat kuitenkin merkinnät aina kohdallaan, joten viime hetken tarkistus netistä ei ole välttämätön. Koukkasin vasemman kautta tielle ja laskeuduin asvalttia pitkin Porthallow’n ohi Talland Bayn rantamaisemiin. Heti näytti paremmalta! Tällaista sen olla pi

Par - heippa! Paikkakunnasta jäi lähinnä mieleen mukava huone majatalossa, mutta muuten kävelin mieluusti junaradan vartta ja asuinkatuja pitkin mahdollisimman nopsaan sieltä pois johtavalle polulle ja rantaan. Ennen hiekkarannalle saapumistaan South West Coast Pathin reitti kulki hetkisen yhtä matkaa Clay Trailin kanssa, joka liittyy Parin historiaan. Parin erikoisuus on china clay -savi, jota käytetään paitsi posliinin valmistukseen, myös esimerkiksi paperin valmistuksessa täyteaineena. Parista oli matkaa Polperroon reilut 22 kilometriä, joista ihka ensimmäiset kuljin tasamaalla, siirtyen dyynien reunustamalta hiekkarannalta vähitellen vihreään, kumpuilevaan maastoon. Hiekkarannalla olin ohittanut kyltin, jossa muistutettiin että tämä Cornwallin alue on yksi Britannian erityisen kauniiksi määritellyistä alueista, Area of Outstanding Beauty . Ei kuullostanut hassummalta! Alkumatkasta korkeuseroja oli vähän ja merimaisema näkyi niittyjen ja matalien pensaiden yli erino

Loikkasin tien yli ja laskeuduin siksak-kävelyväylää ja jyrkkiä rappusia pitkin alas Mevagisseyn satama-alueelle. Ulompi satama on ”vain” satakunta vuotta vanha, mutta sisemmän puolen ensimmäinen satamalaituri rakennettiin jo vuonna 1430. No huh! Mevagisseyssä olisi viihtynyt pidempäänkin, sillä pikkukaupunki on kuin postikortista ja kävelymatkan päässä siitä olisi ollut kuulu puutarha, The Lost Gardens of Heligan . Aamiaista viereisessä pöydässä syönyt rouva näytti Heliganin kartanon minulle ikkunasta; hän oli menossa sinne juuri tänään. Eden Projectin huippupuutarhaankin olisi ollut kohtalaisen lyhyt matka, mutta olin jo ennen reissua päättänyt, että nämä hienoudet saavat jäädä toiseen kertaan. Armottoman pitkä ylämäki johti minut pois Mevagisseystä. Rappusia riitti vaikka kuinka, samoin ylempänä loivempaa nousua, vaan tokihan pääsin jälleen hulppeisiin maisemiin Saavuin talojen vieritse niityn laitaan. Taas oli hiljaista, vain jokunen lammas määki kauempana. Villatuppoja

Olin viettänyt muutaman yön samassa majapaikassa Falmouthissa, joten päivän aluksi oli ensin istuttava parissa eri bussissa, jotta pääsin jatkamaan South West Coast Pathia Portloesta eteenpäin kohti Mevagissey’ä. Talsimista oli edessä noin 20 km, ihan sopivasti. Aluksi piti kavuta Portloen jyrkkää rinnettä ylös bussipysäkiltä ja mietin jo muutaman minuutin kuluttua, pitäisikö ottaa päällimmäisenä oleva pitkähihainen merino-t-paita pois. Pakkohan se oli, sillä sinitaivaalta porottavan auringon lämpö ennusti selälleni kuumia oltavia. Lyhythihaisessa meiningissä siis tänään. Jostain syystä liikkeellä oli runsaasti minusta kiinnostuneita pikku kärpäsiä, jotka tuppasivat lentelemään ihan liian lähelle. Toivoin tuulenpuuskia tai mitä hyvänsä, että öttiäiset olisivat saaneet luonnollisen häädön sivummalle, mutta ei auttanut; piti vain kävellä ja kestää, kunnes kärpäspätkä oli ohitse. West Porthollandissa tuli taas vastaan Japanese knotweed -varoituskylttejä. Fallopia japonic