Hyvänen aika, ihan sadetta! Vaikka Englantia kuinka naureskellaan sateiseksi, tiedossa oli ensimmäinen aito sadepäivä reissuni aikana, ja olin sentään kävellyt jo kuukauden. Olin palannut yöpaikastani Falmouthista Helford Passageen, mistä sain lähteä pelkän päivärepun kanssa kävelemään noin 16 kilometrin matkaa Falmouthiin. Sade tosin oli niin köykäistä, että aluksi se tuntui vain kosteudelta ilmassa, mutta olin sonnustautunut niin sadekuteisiin kuin säärystimiin. Kameran kanssa olikin jo hieman hankalampaa, koska sadepisarat osasivat erinomaisesti tiensä linssin pintaan.
Polku oli kuitenkin helppo kuljettava, joten sen puoleen ei ollut valittamista. Laitoin varmuuden vuoksi kuitenkin polvituen paikalleen, jotta turvotuspolvi saisi vielä asettua rauhassa. Kukkivissa pensaissa polun varressa erotin naavaa. Puhdas ilma täälläkin!
Olisi toki ollut mukavampaa, jos ei olisi satanut, mutta mikäs tässä; hyvä polku alla. Ja onneksi niin ahkeraan kuljettu, että kaltevassa rinteessä pohja oli melko tasainen. Lukuisia "vinorinteitä" nyt tarponeena arvostan sitä, että ei tarvitse astua ensinnäkin toisella jalalla alemmas ja molemmilla reilusti viettävälle pinnalle, vaan molemmat jalat tapaavat maan suunnilleen samalla tasolla.
Pujahdin välillä avorinteeltä lehtimetsän suojaan ja väistelin puista putoavia, isompia pisaroita. Glendurganin komeaksi kehutun puutarhan ohitin alapuolelta, mutta aivan Helford-joen rannassa, Durganin pikkukylässä oli pakko pysähtyä pikkuruiseen kahvilaan.
Kyseessä oli - erikoista kyllä - itsepalvelukahvila, joka toimi lahjoitusperiaatteella: rasiaan sai pistää sopivaksi katsomansa summan teestä, kahvista tai kaakaosta. Rakennus on entinen kalastajien käyttämä tupa, jota käytettiin muun muassa verkkojen korjaukseen. Oli mukava istahtaa alas ja jutustella hetki taukotuvasta huolehtivien vapaaehtoisten kanssa, etenkin kun pieni vuolukivikamina hehkutti suloista lämpöä tilaan. Tuvan seinillä kerrottiin Durganin vahvasti kalastukseen liittyvästä historiasta ja kävijöille oli tarjolla myös pientä askaretta. Miten olisi solmujen harjoittelu? Get knotted!
Lämmittelyteen jälkeen astahdin ulos, hakeuduin jälleen ylämäkeen ja siirryin polulta sivuun, kunnes koko usean kymmenen saksalaiskävelijän letka oli lampsutellut ohitseni. Heillä ei olisi toivoakaan mahtua Durganin pikku kahvilaan, toivottavasti olivat vain matkalla Glendurganin puutarhaan! Minulle riitti puutarhaksi polun ympäristö sinikelloineen ja kiemuraisine, muratin koristamine puineen!
Edellisenä päivänä olin kulkenut Dennis Headin kautta, joka nyt tökötti vastarannan uloimpana niemenä. Selkäni takana oli Mawnanin pieni kylä ja edessäni Rosemullion Head. Sade alkoi vähitellen laantua, pisarat pienentyä. Kallion alapuolella huomasin kolmen melojan ryhmän, jotka etenivät jonkin matkaa samaa tahtia kanssani, mutta sitten he lipuivat ohitseni. Vesillä voi mennä suorinta tietä, etenkin kajakilla, joka ei tarvitse paljoa vettä edes kivien ja kajakin pohjan väliin; minä puolestani olin polun armoilla.
Kyllä tämän maakravun elämän silti jotenkin kestää. Ainakin jos yhtään kestää katsella keväisten kukkien merta sen vesimeren lisäksi! Voi tätä kellokukkien määrää - sekä sinisten että valkoisten. Valkovuokkolehto voi toki vetää tälle vertoja, mutta... En ole ennen tätä kevättä nähnyt näin huikeita kukkapeitteitä metsissä!
Kun olin The Hutches-nimisen paikan kohdalla, missä omakotitalojen pihat jatkuivat pitkinä siivuina lähelle rantaa - South West Coast Pathin kulki rannan ja aidattujen piha-alueiden välissä - oli edessä toisenlainen kukkaniitystö. Sinisten ja valkoisten kukkien ohella seassa oli myös keltaista. Jos osaisin maalata, olisi juuri tuo rinne oiva paikka vapaamuotoiseen värien taltiointiin. Vaikka kankaaksi asti.
Kiersin vielä Pennance Pointion niemen ja sitten olin jo hyvin lähellä Falmouthia - siis jos olisin "saanut" kävellä sinne suoraan, vaan edessä oli vielä Pendennis Pointin niemen kierto, mikä tarkoitti lisäkilometrejä. Soman kaupunkilaisteehuoneen sijasta nautin iltapäiväteeni Swanpool Beachin rantakahvilassa, sadekatoksen alla istuen, koska sisätilassa mahtui vain tilaamaan syötävät ja juotavat. Swanpool viittasi kannaksen minigolfradan takana olevaan lampeen, jossa oikeasti oli joutseniakin, mutta olin lukenut jostain, että nimeen oli aiemmin liittynyt suo (swamp) eikä joutsen (swan). Kosteikko mikä kosteikko!
Sade jatkui jälleen. Kävelin hotellivoittoisen kaupunkialueen rantakatua ja kuuntelin ohimennen svengaavaa puhallinmusiikkia, joka raikasi yhden hotellin pihalta. Muistin nähneeni mainoksen iltapäiväteestä elävän musiikin kera, ja että tapahtuma olisi viisi puntaa halvempi (20 eikä 25) sateen sattuessa....
Asvalttiväylien kautta pääsin Pendennis Castlen hallitseman, vihreän niemenkärjen päähän, tähysin utuista maisemaa ja päätin jälleen jättää poikkeamatta linnaan. Kun muutama vuosi sitten kävelin Pendennis Pointiin ensimmäisen kerran, tein silloin saman: minulle riittivät alueen maisemat. SWCP:n reitti ei nouse ylös linnalle, vaan kulkee niemen ympäri alempaa, vihreää reittiä, mistä välillä voi nähdä vilahduksen linnan korkeista muureista. Siellä puiden suojissa kukkivat kellokukat ihanasti ja kaupunkimaisemat saattoi unohtaa vielä hetkeksi. Oijoi, nuo valkoiset näyttävät ihan valkovuokoilta!
Puiden seasta, pari metriä polusta, loisti myös jotain punaista - teltta! Aika nerokas paikka telttailla... Aika rauhallinen toisaalta, sillä mopopoikia ei täällä päristele, vaan liikkeellä on vain kävelijöitä ja hölkkääjiä, jotka todennäköisesti jättävät näin syrjäisessä paikassa majoittuvat rauhaan.
Metsävyöhyke päättyi, alapuolelle jäi suuri Pendennis Docksin telakka-alue ja rautatien alituksen jälkeen olin tanakasti päällystetyllä kaupunkialueella. Railway Cottages-talojen kohdalla oli pysähdyttävä muistelemaan, sillä juuri siellä olin kolmisen vuotta aiemmin nähnyt ensi visiitilläni Falmouthiin South West Coast Pathin tarran liikennemerkkitolpassa ja jäänyt miettimään, mikä se sellainen polku on. Kuulostaapa kiinnostavalta... Se oli oikeasti alkusysäys tälle reissulle, joten heippa vaan ja kiitos hyvistä reittimerkinnöistä Falmouthissa!
Falmouthiin saavuttuani en reittikarttaa tarvinnut, sillä paikkakunta oli sen verran tuttu entuudestaan. Tiesin että SWCP:n reitti johtaisi lauttalaiturille, sillä edessä olisi seuraavaksi merenlahden ylitys: virallinen reitti jatkuu veden tuolla puolen ja nimen omaan lauttamatka on osa reittiä. Jahka pieni lepo erittäin mukavassa Falmouthissa on tullut pidettyä, matka jatkukoon!
Päivän kävelyllä tuli lämmin sateesta huolimatta, sillä goretakki hiostaa aina, eikä lämpötila sinänsä ollut viileä. Vaikka maisema merelle oli pitkälti sumun peitossa - välillä erottui vain yksinäinen parkissa oleva rahtilaiva kauempaa ja horisontti päättyi usvaan - oli polun lähiympäristössä koko ajan tosi kaunista; ihania metsiköitä kukkaislehtoineen.
Olin yhdessä reissun taitekohdassa: toinen SWCP:n opaskirjoista ylsi Falmouthiin saakka, joten oli hankittava paikallisesta kirjakaupasta seuraavan pätkän opus karttoineen. Matkaa takana 539 kilometriä ja edelleen - ihanaa!
Kävelypäivä 29: Falmouth - Portloe
Kommentit
Lähetä kommentti