South West Coast Path 16: Port Isaac - Padstow

"Uskonnonluokassa" nukuttujen unien jälkeen oli taasen aamurutiinien aika. Kamat kasaan, aamiainen, uusi laastari kantapäähän, molempien jalkojen huolto vaseliinilla, rinkka selkään; eväsleivän osto viehättävältä, South West Coast Pathin reitin varrella olevalta kujalta Port Isaacissa, josta ei olisi tehnyt mieli lähteä mihinkään. Ei ihme, että Doc Martin -tv-sarjaa on kuvattu täällä!

Ohitin jälleen "Doc Martinin talon" noustessani ylämäkeen, josta SWCP-polun tammenterho-opaste ohjasi minut lomamajoitusta tarjoavan hulppean talon alapuolitse kulkevalle kapealle polulle. Päivän ohjelmassa oli noin 19 kilometrin taival ja rankanpuoleisen alun jälkeen loppumatka olisi helppoa.

Polkua vartioivat sinikellot, jotka olivat puhkeamaisillaan täysimittaiseen kukintaan. Ja olihan siellä myös valkoista kellokukkaa sekä esikoita - kevään airuita. Olin edellisenä päivänä saanut huilata rinkan kantamisesta, mutta heti ensimmäiset rappusaskeleet muistuttivat, että rinkan kantaminen ylämäkeen ei ollut vieläkään muuttunut kevyeksi. Milloinkahan se päivä oikein koittaisi?

Näillä seuduilla ei usein kuljeta metsäpolkuja, vaan enemmän avomaisemissa, joissa tuulensuojaa saa lähinnä pensaikosta tai niittyjen laitoja reunustavilta piikikkäiltä pensasaidoilta. Jalkaa ehti nostaa toisen eteen aika monta kertaa rinnettä ylös ponnistellessa, ennen kuin pääsin ensimmäisen nyppylän huipulle. Polulle oli yhdessä kohtaa kaatunut palanen aitaa, mutta sen ohi mahtui juuri ja juuri - jotta pääsi kapuamaan vielä ylemmäs.

Ja kun kapuaa reippaasti ylös, saa joskus astella alaskin aikamoisen mutkikkaan polun. Jos rinne olisi helppo eli loiva, olisi polku suora, mutta reitin on pakko mutkitella silloin kun rinne on tarpeeksi jyrkkä... Onneksi koko matka ei ollut tällaista mutkatarpomista ylös ja alas, vaan pitkät pätkät sai kulkea myös tasaisehkolla maalla joko ylhäällä tai alempana, meren pärskeitä kuunnellen.

Kellan Headin jälkeen polku oli helppoa Portquiniin saakka. Portquin on hauskan luonnonsataman päässä ja sen erikoisuuksia on järeän huvimajan tapainen, pieni Doyden Castle (torni pilkottaa yllä), jota Samuel Symmons kavereineen käytti juominkeihin ja pelaamiseen 1800-luvun puolivälin paikkeilla.

Doydenissa oli laskuveden aika. Silloin voi näemmä ajaa myös traktorin laskuvesirannalle. Alla on siis tarpeeksi kovaa hiekkaa ja kalliota, että traktori pääsee sieltä poiskin!

Sitten polku lähti nousemaan taas kallioille, ohi entisten kaivoskuilujen ja sain taas jalkalihastreeniä. Trevan Point on onneksi vain 60 metrin korkuinen.

 

Kun laskeuduin Trevan Pointista alemmas, näin alempana pariskunnan pikniktauolla koirineen. Melkein ohitin seuraavankin alas istahtaneen pariskunnan, mutta onneksi he eivät tyytyneet vain moikkaamaan, vaan mies kysyi, olinko jo nähnyt Lundy Holen. No en tietenkään. Parivaljakko teki minulle tilaa ja pääsin itsekin kurkistamaan meren puoleisessa kalliossa olevaa kaariaukkoa. Hauska! Lisäksi hyvä syy huilata hieman ennen seuraavaa nousua ylöspäin.

Polku alkoi vähitellen käydä lempeämmäksi ylösnousujen ja laskeutumisten osalta. Tai sitten aloin suhtautua niihin "ai taas"-meiningillä. Kävelykeli oli mitä mainioin - pilvistä, vain kohtalainen tuuli. Silti oli muistettava laittaa naamaan aurinkorasvaa edes kerran päivässä.

The Rumps -nimi on annettu rauta-ajalta peräisin olevan kalliolinnoituksen jäänteille; paikkaa ympäröivät kumpareet olivat kaivausten perusteella ilmeisesti muurien jäänteitä. Rauta-ajan asukit olivat mm. kutoneet vaatteita lampaiden villasta ja hallitsivat kalastamisen.

Vähitellen aloin lähestyä Polzeathia, missä polku teki mutkan hiekkarannan ympäri ja jouduin kävelemään vähän matkaa teitä ja katuja pitkin, ennen kuin pääsin laskeutumaan luonnonläheisempään maastoon. Vastarannalla näkyi jo määränpääni Padstow - niin lähellä, mutta niin kaukana, jos sinne on maitse kierrettävä!

Edessä oli pieni dyynitaival, jonka olisi voinut suorittaa tasaista hiekkarantaa pitkin kävelemällä, mutta menin kiltisti South West Coast Pathin polkupohjaa pitkin eli dyynien päältä Brea Hilliä kohti. Väsymys tuntui jo, kun astelin pätkän pehmeää hiekkarantaa pitkin (virhe, jos ei ole säärystimiä, sillä onnistun aina potkimaan hiekkaa vaelluskenkiini).

Vaan enää ei olisi pitkää matkaa jäljellä... Kuvittelin jo itseni lautassa, joka kiidättäisi minut River Camelin yli Padstow'n puolelle. B&B odotti!

Onko joku noista se lautta? Vai ovatkohan nuo kaikki parkissa? Onkohan vesi nyt miten korkealla eli mihin lautta voi minut jättää? Korkean veden aikaan lautta kuljettaisi matkustajat lähemmäs keskustaa. Katsoin kelloa. Ei ollut mitään hätää, sillä lautta ajaisi joen yli viimeisen kerran puoli kuudelta, eikä kello ollut vielä edes viittä. Mahtavaa, ei mennyt edes viime tippaan!

Ja sieltähän se lautta tuli, kuljettaen matkustajia Padstow'n puolelta the Rockiin ja kohta meidät muutamat kävelijät yli Padstow'n keskustan laiturille. Turisti-info oli tietenkin mennyt kiinni muutamaa minuuttia aikaisemmin, mutta menin ovelasti pubiin lasilliselle, että voisin hyödyntää samalla wifiä ja googlettaa majapaikkani tarkan sijainnin. Jaahas, se olikin pubin kulman takana, kas kun en hoksannut kävellä sinne asti...

Kävelypäivä 17: Padstow - Treyarnon Bay