South West Coast Path 32: Par - Polperro


Par - heippa! Paikkakunnasta jäi lähinnä mieleen mukava huone majatalossa, mutta muuten kävelin mieluusti junaradan vartta ja asuinkatuja pitkin mahdollisimman nopsaan sieltä pois johtavalle polulle ja rantaan. Ennen hiekkarannalle saapumistaan South West Coast Pathin reitti kulki hetkisen yhtä matkaa Clay Trailin kanssa, joka liittyy Parin historiaan. Parin erikoisuus on china clay -savi, jota käytetään paitsi posliinin valmistukseen, myös esimerkiksi paperin valmistuksessa täyteaineena.

Parista oli matkaa Polperroon reilut 22 kilometriä, joista ihka ensimmäiset kuljin tasamaalla, siirtyen dyynien reunustamalta hiekkarannalta vähitellen vihreään, kumpuilevaan maastoon. Hiekkarannalla olin ohittanut kyltin, jossa muistutettiin että tämä Cornwallin alue on yksi Britannian erityisen kauniiksi määritellyistä alueista, Area of Outstanding Beauty. Ei kuullostanut hassummalta!



Alkumatkasta korkeuseroja oli vähän ja merimaisema näkyi niittyjen ja matalien pensaiden yli erinomaisesti. Ensimmäinen teepaikka oli tarjolla heti Polkerrisin poukamassa, jota aallonmurtaja suojasi pahimmilta tyrskyiltä. Totta kai tartuin syöttiin ja istahdin teekupposelle katselemaan sekä reittikarttaa että merta, kun tilaisuus tarjoutui. Mutta että pahvimuki?! Pöh.


Polkerrisistä oli kavuttava siksakkia ylämäkeen, mutta voi kuinka kaunista sellaista! Pysähdyin niin monta kertaa pällistelemään valkoisten kukkasten merta ympärilläni, että hengästymistä ei tullut edes huomattua - etenin niin matelemalla. Aivan mielettömän upeaa! Karhunlaukka todella täytti koko jyrkän rinteen ylhäältä alas.


Vaan kun lehtimetsä jäi taakse, meni aikaa, ennen kuin seuraavat puut tulivat näköpiiriin. Edessä oli jälleen laidunmaataival, joskin ihastuttavan helppo sellainen. Kaikki pätkät, missä ei tarvita rappusia, ovat aika helppoja, niin olen päätellyt! Kulkijoiden toivottiin pysyvän polulla (hmm, tarkoitettiinkohan sillä kuluneinta uraa?), vaikka tilaa oli myös rinnakkain kulkemiseen.



Vähitellen näytti siltä, että korkeuserot tulisivat kasvamaan. Viheriöivät rannat muuttuivat vähitellen karummiksi ja mereen viettävät kalliorinteet jyrkemmiksi. Kauempana odotti The Gribbin.


Nousu The Gribbinin punavalkoraidalliselle majakalle ei ollut mikään paha, sillä maasto oli edelleen helpohkoa. Valitettavasti majakka oli kiinni; tuonne ylös olisi ollut mielenkiintoista kavuta. Majakka oli tosi ylväs näky ruohopeitteisen kallioniemekkeen laella.

The Gribbinistä on jo vuosisatoja tarkkailtu merta. Vuonna 1588 espanjalainen armada saapui Englannin edustalle ja koska hyökkäystä oli osattu odottaa rannikolla, tehtiin armadasta hälytys hyville tähystyspaikoille sytytetyillä merkkitulilla, mikä oli nopein tapa saada viesti kuningatar Elisabetille Lontooseen. Merkkituliviesti kulki myös The Gribbinin kautta.


Käänsin selkäni majakalle ja lähdin laskeutumaan hitaasti alas. Aivan naapurissa olevalla tilalla Menabillyssä sijaitsevassa talossa asusti useita vuosia kirjailija Daphne du Maurier, jonka Cornwalliin sijoittuvasta Linnut-novellista Alfred Hitchcock sai innoitusta elokuvaansa. Menabilly puolestaan oli Manderleyn esikuva. Dame du Maurier tapasi kävellä usein täälläkin nauttimassa luonon rauhasta ja maisemista.


Laskeuduin alas merenpinnan tasolle, missä muuri erotti meren ja sen takana olevan lammen toisistaan; polku kulki pitkin muuria, jonka toisella puolella oleva nurmikko oli erotettu köydellä reitistä. Yksityisaluetta jälleen. Tokihan nurmeen jäisi aikamoinen ura meistä poluntallaajista. Sitten saavuin sinikellovyöhykkeelle yksi, talsin jälleen uuden kalliopoukaman ympäri niityn laitaa ja lampaanpapanoita väistellen ennen sinikelloaluetta kaksi. Eläköön kevätkukat!

Reittiin kuului poikkeuksellisen monta kylää tai pikkukaupunkia yhden päivän aikana. Seuraavana oli vuorossa Fowey, joka - kuten tavallista - oli jyrkässä rinteessä, jonka talojen akkunoista oli pitkällä matkalla kivat näkymät merelle tai joelle, etenkin nousuveden aikaan, kun rannat olivat edustuskelpoisemmassa kunnossa.



Foweyssa kohtasin jälleen uuden reittimerkinnän - ristin. Foweyn kautta kulkeva The Saints Way. Pyhimysten tie -reitti avattiin vuonna 1986 ja sen pituus on 48 kilometriä. Reitin alkupiste on Fowey. The Saints Way seuraa todennäköistä reittiä, jota Irlannista saapuneet pyhiinvaeltajat käyttivät matkatessaan Cornwallin kautta manner-Eurooppaan.


Kun saavuin Foweyn keskustaan, raikasi siellä riemukas sambamusiikki paikallisen orkesterin voimin, kaupungissa oli menossa Foweyn juuri alkaneen taide- ja kirjallisuusfestivaalin tapahtumia (tietenkin mukana Daphne du Maurier-teemaisia tilaisuuksia) ja komea hääautoksi laitetu Range Rover parkkeerasi odottamaan hääparia kirkosta.


Siirryin pois tieltä miellyttävään kahvilaan - yllätys, yllätys - juomaan kannullisen teetä ja popsimaan sandwichin. Olisipa ollut mukava jäädä palloilemaan soman Foweyn kaduille, poiketa kirjakauppaan ja käydä vaikka oppimassa lisää du Maurier'sta, jonka romaaneja olen lukenut pari vuosikausia sitten. Tämän innoittamana päätin ottaa ainakin Rebekan (uudelleen)lukulistalle. Jamaica Inn oli jäänyt lukematta, tottahan sekin pitäisi...


Humu jäi taakse, kun siirryin joen rantaan. Lauttakuljetus Polruaniin tuli nopeasti täyteen, mutta vaikka en olisi mahtunut tähän kyytiin, olisi seuraava kyyti ollut pian tarjolla. Nämä lauttaylitykset maksavat yleensä muutaman punnan (ylityksestä riippuen noin 1,50-4 puntaa) eikä ilmaisia lossiyhteyksiä ole.



Polruan oli sekin rinteeseen tiheästi rakennettu, kapeiden kujien vanha satamapaikkakunta. En jäänyt sinne viipyilemään, sillä teetauon tarvetta ei enää ollut ennen Polperroa ja matkaa oli vielä jäljellä. Siis suoraan eteen- eli ylöspäin. Pitihän loppumatkan vaikeammasta (strenuous) reitistä päästä nauttimaan mahdollisimman pian!


Sain taapertaa jälleen useammankin ylä- ja alamäen loppuiltapäivän aikana, sekä rappusilla että ilman. Lisävirkisteenä oli kevyt sade, joka oli alkanut Fowey-Polruan-lauttamatkan aikana. Ei se mitään pahasti kastelevaa sorttia ollut, eivätkä polut rapautuneet mutavelliksi, joten en ollut vesipisaroista moksiskaan. Sitä varten on olemassa sadevaatteet ja rinkalla sadesuoja.


Ihan totta! Vaikka aurinko ei paistanutkaan, oli maisema niin kaunista edelleen, että vain nauratti!


Voi tietenkin olla, että nauratti siksi, että olin niin väsynyt, eikä alati jatkuvia rappusreippailuja voinut enää ottaa tosissaan. Eihän niistä muuten pääse kuin laittamalla tossua toisen eteen, keventämällä Puuskupuh-kepillä polviin kohdistuvaa rasitusta ja kävelemällä. Ja huilaamalla aina tarvittaessa. Eteenpäin! Alaspäin! Ylöspäin!



Tokihan se mäkiurakointi kannatti, sillä kun näin Polperron postikorttimaiseman, mietin onko näin söpöä kylää olemassakaan! No on, Cornwallissa. Sisko tahtoisin jäädä / mutta polku odottaa… Onneksi vasta huomenna! Ja huoneeni ikkunasta näki tähän suloiseen satamaan...

Kävelypäivä 33: Polperro - Portwrinkle

Kommentit

  1. Huh, taas aivan ihastuttavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Cornwall, area of outstanding beauty". Se pitää niin paikkansa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit