Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 32: Par - Polperro


Par - heippa! Paikkakunnasta jäi lähinnä mieleen mukava huone majatalossa, mutta muuten kävelin mieluusti junaradan vartta ja asuinkatuja pitkin mahdollisimman nopsaan sieltä pois johtavalle polulle ja rantaan. Ennen hiekkarannalle saapumistaan South West Coast Pathin reitti kulki hetkisen yhtä matkaa Clay Trailin kanssa, joka liittyy Parin historiaan. Parin erikoisuus on china clay -savi, jota käytetään paitsi posliinin valmistukseen, myös esimerkiksi paperin valmistuksessa täyteaineena.

Parista oli matkaa Polperroon reilut 22 kilometriä, joista ihka ensimmäiset kuljin tasamaalla, siirtyen dyynien reunustamalta hiekkarannalta vähitellen vihreään, kumpuilevaan maastoon. Hiekkarannalla olin ohittanut kyltin, jossa muistutettiin että tämä Cornwallin alue on yksi Britannian erityisen kauniiksi määritellyistä alueista, Area of Outstanding Beauty. Ei kuullostanut hassummalta!



Alkumatkasta korkeuseroja oli vähän ja merimaisema näkyi niittyjen ja matalien pensaiden yli erinomaisesti. Ensimmäinen teepaikka oli tarjolla heti Polkerrisin poukamassa, jota aallonmurtaja suojasi pahimmilta tyrskyiltä. Totta kai tartuin syöttiin ja istahdin teekupposelle katselemaan sekä reittikarttaa että merta, kun tilaisuus tarjoutui. Mutta että pahvimuki?! Pöh.


Polkerrisistä oli kavuttava siksakkia ylämäkeen, mutta voi kuinka kaunista sellaista! Pysähdyin niin monta kertaa pällistelemään valkoisten kukkasten merta ympärilläni, että hengästymistä ei tullut edes huomattua - etenin niin matelemalla. Aivan mielettömän upeaa! Karhunlaukka todella täytti koko jyrkän rinteen ylhäältä alas.


Vaan kun lehtimetsä jäi taakse, meni aikaa, ennen kuin seuraavat puut tulivat näköpiiriin. Edessä oli jälleen laidunmaataival, joskin ihastuttavan helppo sellainen. Kaikki pätkät, missä ei tarvita rappusia, ovat aika helppoja, niin olen päätellyt! Kulkijoiden toivottiin pysyvän polulla (hmm, tarkoitettiinkohan sillä kuluneinta uraa?), vaikka tilaa oli myös rinnakkain kulkemiseen.



Vähitellen näytti siltä, että korkeuserot tulisivat kasvamaan. Viheriöivät rannat muuttuivat vähitellen karummiksi ja mereen viettävät kalliorinteet jyrkemmiksi. Kauempana odotti The Gribbin.


Nousu The Gribbinin punavalkoraidalliselle majakalle ei ollut mikään paha, sillä maasto oli edelleen helpohkoa. Valitettavasti majakka oli kiinni; tuonne ylös olisi ollut mielenkiintoista kavuta. Majakka oli tosi ylväs näky ruohopeitteisen kallioniemekkeen laella.

The Gribbinistä on jo vuosisatoja tarkkailtu merta. Vuonna 1588 espanjalainen armada saapui Englannin edustalle ja koska hyökkäystä oli osattu odottaa rannikolla, tehtiin armadasta hälytys hyville tähystyspaikoille sytytetyillä merkkitulilla, mikä oli nopein tapa saada viesti kuningatar Elisabetille Lontooseen. Merkkituliviesti kulki myös The Gribbinin kautta.


Käänsin selkäni majakalle ja lähdin laskeutumaan hitaasti alas. Aivan naapurissa olevalla tilalla Menabillyssä sijaitsevassa talossa asusti useita vuosia kirjailija Daphne du Maurier, jonka Cornwalliin sijoittuvasta Linnut-novellista Alfred Hitchcock sai innoitusta elokuvaansa. Menabilly puolestaan oli Manderleyn esikuva. Dame du Maurier tapasi kävellä usein täälläkin nauttimassa luonon rauhasta ja maisemista.


Laskeuduin alas merenpinnan tasolle, missä muuri erotti meren ja sen takana olevan lammen toisistaan; polku kulki pitkin muuria, jonka toisella puolella oleva nurmikko oli erotettu köydellä reitistä. Yksityisaluetta jälleen. Tokihan nurmeen jäisi aikamoinen ura meistä poluntallaajista. Sitten saavuin sinikellovyöhykkeelle yksi, talsin jälleen uuden kalliopoukaman ympäri niityn laitaa ja lampaanpapanoita väistellen ennen sinikelloaluetta kaksi. Eläköön kevätkukat!

Reittiin kuului poikkeuksellisen monta kylää tai pikkukaupunkia yhden päivän aikana. Seuraavana oli vuorossa Fowey, joka - kuten tavallista - oli jyrkässä rinteessä, jonka talojen akkunoista oli pitkällä matkalla kivat näkymät merelle tai joelle, etenkin nousuveden aikaan, kun rannat olivat edustuskelpoisemmassa kunnossa.



Foweyssa kohtasin jälleen uuden reittimerkinnän - ristin. Foweyn kautta kulkeva The Saints Way. Pyhimysten tie -reitti avattiin vuonna 1986 ja sen pituus on 48 kilometriä. Reitin alkupiste on Fowey. The Saints Way seuraa todennäköistä reittiä, jota Irlannista saapuneet pyhiinvaeltajat käyttivät matkatessaan Cornwallin kautta manner-Eurooppaan.


Kun saavuin Foweyn keskustaan, raikasi siellä riemukas sambamusiikki paikallisen orkesterin voimin, kaupungissa oli menossa Foweyn juuri alkaneen taide- ja kirjallisuusfestivaalin tapahtumia (tietenkin mukana Daphne du Maurier-teemaisia tilaisuuksia) ja komea hääautoksi laitetu Range Rover parkkeerasi odottamaan hääparia kirkosta.


Siirryin pois tieltä miellyttävään kahvilaan - yllätys, yllätys - juomaan kannullisen teetä ja popsimaan sandwichin. Olisipa ollut mukava jäädä palloilemaan soman Foweyn kaduille, poiketa kirjakauppaan ja käydä vaikka oppimassa lisää du Maurier'sta, jonka romaaneja olen lukenut pari vuosikausia sitten. Tämän innoittamana päätin ottaa ainakin Rebekan (uudelleen)lukulistalle. Jamaica Inn oli jäänyt lukematta, tottahan sekin pitäisi...


Humu jäi taakse, kun siirryin joen rantaan. Lauttakuljetus Polruaniin tuli nopeasti täyteen, mutta vaikka en olisi mahtunut tähän kyytiin, olisi seuraava kyyti ollut pian tarjolla. Nämä lauttaylitykset maksavat yleensä muutaman punnan (ylityksestä riippuen noin 1,50-4 puntaa) eikä ilmaisia lossiyhteyksiä ole.



Polruan oli sekin rinteeseen tiheästi rakennettu, kapeiden kujien vanha satamapaikkakunta. En jäänyt sinne viipyilemään, sillä teetauon tarvetta ei enää ollut ennen Polperroa ja matkaa oli vielä jäljellä. Siis suoraan eteen- eli ylöspäin. Pitihän loppumatkan vaikeammasta (strenuous) reitistä päästä nauttimaan mahdollisimman pian!


Sain taapertaa jälleen useammankin ylä- ja alamäen loppuiltapäivän aikana, sekä rappusilla että ilman. Lisävirkisteenä oli kevyt sade, joka oli alkanut Fowey-Polruan-lauttamatkan aikana. Ei se mitään pahasti kastelevaa sorttia ollut, eivätkä polut rapautuneet mutavelliksi, joten en ollut vesipisaroista moksiskaan. Sitä varten on olemassa sadevaatteet ja rinkalla sadesuoja.


Ihan totta! Vaikka aurinko ei paistanutkaan, oli maisema niin kaunista edelleen, että vain nauratti!


Voi tietenkin olla, että nauratti siksi, että olin niin väsynyt, eikä alati jatkuvia rappusreippailuja voinut enää ottaa tosissaan. Eihän niistä muuten pääse kuin laittamalla tossua toisen eteen, keventämällä Puuskupuh-kepillä polviin kohdistuvaa rasitusta ja kävelemällä. Ja huilaamalla aina tarvittaessa. Eteenpäin! Alaspäin! Ylöspäin!



Tokihan se mäkiurakointi kannatti, sillä kun näin Polperron postikorttimaiseman, mietin onko näin söpöä kylää olemassakaan! No on, Cornwallissa. Sisko tahtoisin jäädä / mutta polku odottaa… Onneksi vasta huomenna! Ja huoneeni ikkunasta näki tähän suloiseen satamaan...

Kävelypäivä 33: Polperro - Portwrinkle

Kommentit

  1. Huh, taas aivan ihastuttavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Cornwall, area of outstanding beauty". Se pitää niin paikkansa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la