South West Coast Path 21: St Agnes - Portreath

Ihanan leppoisa kävelypäivä! Sain aamusella kadun toisella puolella epätoivoni huomanneelta hyväntekijärouvalta (= hän näki, kun bussi lähti pysäkiltä 30 sekuntia ennen minua) autokyydin Portreathista takaisin St Agnesiin ja kävelin alkajaisiksi ylhäältä kylästä liki meren rantaan, jatkamaan South West Coast Pathia Driftwood Spars-pubin edestä. Edessä oli noin 8 mailin kävelyrupeama. Ah, ei edes kaksinumeroinen luku. Tietty olin alun perin varautunut ihan kokonaiseen lepopäivään juuri tänä päivänä, mutta koska en ollut edellisenä päivänä tassutellut kuin muutaman mailin, oli lähdettävä jaloittelemaan. Näin käy, kun majoitusvaraukset tekee ennakkoon useaksi päiväksi.

Oli taivaallista lähteä liikkeelle pitkästä aikaa ilman rinkkaa, vain vyötärölaukun ja hönkäyksenkeveän minirepun kera (siinä fleece ja vesipullo) ensimmäistä ylämäkeä. Kapuaminen ei ollut ollenkaan niin hengästyttävää kuin tavallisesti!

Ensimmäisen nousun jälkeen sain kävellä hyvän matkaa yläilmoissa kallioiden päällä, nauttien taasen upeasta merimaisemasta. Pidin silmäni auki, josko onnistuisin näkemään hylkeitä, mutta vesiperä tuli. Lienevät loikoilemassa jossain ihan muualla ja vedestä bongaamiseen pitäisi kuljettaa matkassa kiikareita.

St Agnes Headin maisemissa polku kulki paitsi ylhäällä, myös tiukan merenrantakallion rinteessä, joten jalkojen alla oli edelleen sellainen ei korkean paikan kammoisille -reitti. Hassut metallikehikot suojasivat kaivoskuiluja, etteivät ihmiset vahingossa rysähtäisi uteliaisuuttaan alas, mutta kuiluissa viihtyvät lepakot pystyivät näin lentelemään ylös ja ulos pimeistä kodeistaan.

Toisin kuin monena muuna päivänä, oli liikkeellä enemmän ulkoilijoita. Joskus olin kohdannut vain muutaman kulkijan, mutta nyt vastaan tuli ihan usean hengen kävelijäryhmiä. Kieltämättä sääkin oli kohdallaan.

Aallot löivät leppeän näköisinä rantaan. SWCP-reitti jatkui vähän matkaa sisämaahan päin ennen kaartamistaan seuraavaan ylämäkeen ja vastaan tuli kalliorinteessä lisää alueen kaivosmenneisyyden jäänteitä. Sisämaan puolella oleva Redruth oli parisataa vuotta sitten kaivosten ansiosta todella vauras; kanssani vilkkaasti pajattanut paikallisbussin kuljettaja oli siinä käsityksessä, että Redruth oli jopa ollut koko maailman rikkaimpien kaupunkien joukossa tuolloin. 

Kun kaivoin South West Coast Pathin reittioppaani esiin, tajusin, että kirjan kannessa oleva valokuva oli juuri täältä! Juuri tuo rakennus!

Alapuolellani oli jälleen mahtavan kaunis hiekkaranta. Sitten polku laskeutui melko jyrkästi alas ja vastapäisestä rinteestä erottui jo kauempaa jotain valkoista. Kun laskeuduin lähemmäs, näin että siinä luki: Chapel Porth. Ahaa!

Pysäköintipaikalle tuli koko ajan lisää autoja. Jono Chapel Porth Beach Cafen edessä oli onneksi lyhyt ja sain pian Croque Monsieur-annokseni teen kera. Tuumin, että syönpä kerrankin lämpimän lounaan, ennen paikan erikoisuutta... Sain myös keskustella tovin paikalle saapuneen pariskunnan kanssa, joka oli kulkemassa SWCP:tä toista kertaa, tällä kertaa etelästä pohjoiseen. Vasta sitten tilasin Hedgehogin!

Hedgehog onkin aika pläjäys: jäätelöä, paksua clotted cream-kermaa ja hunajassa paahdettuja hasselpähkinöitä. Mutta ihan ehdoton herkku koettavaksi! Sen popsittuani tiesin, että ne kalorit kuluttaakseni saan tosiaan kävellä hyvän matkaa. Jospa tämä herkku sulaisi kuitenkin seuraavissa ylä-alamäkiharjoituksissa. Sillä kahvila sijaitsi luonnollisesti hiekkarantanotkossa ja sieltä pääsi etenemään vain kapuamisen kautta.

No joo, kyllä sen kapuamisen toisaalta kestää ihan hyvin. Jos aikoo päästä nauttimaan näin hillittömän hienoista hiekkaranta-, meri- ja kalliomaisemista, on sen eteen ihan ok joutua näkemään vähän vaivaakin. Olisihan se noloa, jos tänne posauttaisi vain autolla. Ei olisi mitään käsitystä siitä, miten hulppeita ne kalliot oikeasti ovat noin niin kuin fyysisessä mielessä.

Välietappina ennen Portreathia tuli vastaan Porthtowan, vilkkaan oloisena viikonlopun kunniaksi. Aurinkoiset kahvila-/ravintola-/pubiterassit olivat täynnä rentoa väkeä ja surffaajia oli siirtymässä rannalta syvemmälle aaltoihin vauhtia ottamaan.

Mutta mitäs sinne jäämään, olihan vielä mukavaa marssimista edessä. Esimerkiksi kunnon nousu polkua taas ylös notkosta, hitunen lisää kaivosaluehistoriaa, rantakallioita ja tolkuton määrä armeijan aitaa Keep Out -varoituksineen.

Ihan oikeasti, ei tällaisia rappustelumäkiä ole tarkoitettu juoksemiseen! Mutta sieltä vaan yksi polkujuoksija kipitti reipasta vauhtia alas ja jatkoi hölkkää vastapäistä rinnettä ylös. En kestä!

Ja mitä hölkkääjä edellä, sitä fillaroija perässä. Yksi kypäräpää maastopyöräili seuraavaa rinnettä alas rappusreitin meren puolelta - sieltä oli pyöräillyt jäljistä päätellen aika moni muukin - ja minä siunailin mielessäni että hulluja. Ei tämä ole mitään pyöräilymaastoa! Näitä polkuja voi jokseenkin kävellä, ehkä joku superkuntoinen pistää menemään myös lenkkarit jalassa polkujuoksuna, mutta pyöräily...

Joo, kyllä minä mieluummin kävelen. Päivän suosikkiosuuteni olivat jostain syystä niitä kallioiden laella kävelyjä, eivät rappustreenejä. Siellä yläilmoissa voi oikeasti nautiskella...  Kun majoituskyläni Portreath alkoi lähestyä, ohjasivat reittiopasteet niitynlaitapolulta asvalttitielle, joka kiemurteli alas Portreathin satamaan ja pääsin ihan SWCP-reitin varressa olevaan mahtavaan B&B-paikkaani (lämmöllä suosittelen Gillianin Cliff House-majataloa) saman tien. Suihku. Ruokaa. Lepo!

Kasassa oli nyt reittikilometrejä suunnilleen 354. Ihan kivasti, mutta aikamoinen määrä vielä jäljellä.

Kävelypäivä 22: Portreath - St. Ives