Jalkaisin

Käännyin Kypärätielle sopivasti ennen kuin Kypärämäki olisi alkanut tuntua jyrkemmältä. Siellä tuli tehtyä talven ensimmäisen potkurihavainto! Tiet ovatkin nyt loistavassa kunnossa potkutteluun. Mutta hmm, Ararat-ravintolan sijainniksi sopisi  paremmin toisella puolella Kypärämäkeä oleva Vuorikatu...Lähinurkilla on myös Erä-Kukka. Kukkakaupan nimen innoittamana suuntasin pikkukatujen kautta lumiselle metsäpolulle. Nyt kun maasto on lumen peittämä, ei voi tietää, kulkeeko kävelytien levyistä uraa vai mitä on jalkojen alla. Laskeuduin polkua rintamamiestalojen reunustamalta Kangaskadulta alas radan varteen, missä ura jatkui kohti Köhniönjärveä. Mäyränpolun risteyksessä näkyivät jo Kotalammen sekä Ladunmajan viitat ja kävelytie jatkui hiihtolatujen reunustamana. Vastaan tullut hiihtäjä tervehti iloisesti, vaikka varmasti arvasi että olin jatkamassa matkaa latujen välistä. Luisteluhiihtoa varten uraa ei kuitenkaan ollut vielä lanattu. Käännyin hyvin pian alas Köhniönjärven jäälle,...

 Hei lystiä laskuun! Viitaniemen Kasinonmäellä raikui iloinen nauru, kun mäenlaskijat viilettivät alas pulkillaan. Nyt kelpaisi kulkea vaikka mummon kippurakärkisellä potkurilla, sillä sora ei nyt kävelyteilläkään kulkijaa kiusaa. Kävelin juuri ennen hämärän laskeutumista Lutakkoon, pitkin Matkakeskuksen ja Innovan välisen oksanhankaiseksi kulunutta puulattiaista tunnelia. Mitenkähän kauan puulattia kestää noin kovassa käytössä? Lutakon Aallonpuistossa seurasin aurattua kävelytietä rantaan asti. Pysähdyin katsomaan lumen alle hautautunutta Marja Kolun mosaiikkisohvaa ja sen edessä kohoavaa vihreää mosaiikkiveistosta. Vaikka olen kulkenut tämän veistoksen vierestä useasti, en ole nähnyt omenankannan muotoa niin selkeästi kuin nyt. Aatami on puraissut tuota omenaa useasti. Kannattaa siis käydä katsomassa taideteoksia myös tuhruisella säällä, ne saattavat avautua ihan eri tavalla! Sameassa säässä, lumisateen jatkuessa kiersin vielä Lutakon satama-alueen kautta, joskin käytännössä s...

Tapaninpäivän lumipyryä oli kestänyt jo kotvasen, kun käännyin Vehkalammen viereiseen koivikkoon johtavalle polulle. Ennen Taitoniekantietä yhden-kahden ihmisen jäljet kääntyivät vasemmalle, joten seurasin vielä niitäkin. Puron yli oli astuttava taiten, koska lumen alta ei varmasti nähnyt, missä on turvallinen lankku astua, vaan en onneksi molskahtanut. Jäljet johtivat minut Nisulankadulle. Savelassa ihailin pihlajanmarjaterttujen kartioiksi päälle kertyneitä lumikekoja. Sitten lähdin nousemaan ylös Kypärämäkeen, mutta vasemmalle jälleen kääntyneet jalanjäljet lumessa houkuttivat, niinpä seurasin niitä - ja päädyin kerrostalon pihaan. Hetken aprikoinnin jälkeen päätin mennä fiiliksillä eteenpäin. Alueen rintamamiestaloista yksi on vielä hetken hauskasti kaksivärinen - päädyt vihreät, kadunpuoleinen ulkovuoraus vaaleansininen. Vuorilautaprojekti menossa. Toisessa talossa aivan upeat joulukoristeet portissa: olkipukit! Kullanruskea spanieli intoutui haukkumaan minut pataluhaksi, kun en...

Tuomiojärven päällä on kevyttä pakkaslunta ehkä parisenkymmentä senttiä. Tunsin itseni hieman hölmöksi, kun laitoin lumikengät jalkaan kävelylle niin vähään lumeen, mutta näin jouluna saa höpsötellä. Tuomiojärven saaret houkuttivat, sillä niitä tavoittaa harvoin jalkaisin. Kauempana olevat järven pohjoispään pikkusaaret päätin kuitenkin jättää rauhaan. Kortesuon edustalla aurasi perhe jäätä luistelua varten. Muutama yksittäinen kävelijä ja hiihtäjä oli myös nauttimassa aurinkoisesta talvipäivästä jäällä. Parinkymmenen asteen pakkanen piristi poskia sen verran punaisiksi, että irvistelin itsekseni pitääkseni kohmettumisen loitolla. Viitaniemeä ja Kortesuota lähimpänä on pikkuruinen Koivusaari, jossa näkyy kesäisin soutelijoiden nuotiotulia. Aivan Koivusaaren takana seurakunnan Lehtisaaressa rakennukset viettävät talvilomaa kesähulinasta. Puna- ja keltamullalla maalattu päätalo on idyllisen näköinen talvilevossaan. Olisipa upeaa, jos siellä toimisi hiihtokautena kahvila ulkoilijoide...

Jouluaaton aamun valkeus oli täydellinen. Jopa niin, että aattokävelyllä oli pakko luopua ajatuksesta talsia myös ohi Viitaniemen pitkin Tuomiojärven jäätä. Sen verran askeleet vajosivat jäätä peittävään lumeen, kun aiempia kulkijoita oli ollut vain pari. Vaan kävelytiet oli lumisateen jäljiltä sopivasti aurattu auki, joten mikäs oli kävellessä Koskenharjun kautta Lohikoskelle ja sieltä entiselle maaseurakunnan hautausmaalle Seppälänkankaalla. Maisemat olivat niin jouluisan kuorrutuksen peitossa, että sääliksi kävi parkkipaikkaa kyttääviä autoilijoita, jotka olivat viilettäneet vauhdikkaammin kynttilöitään sytyttämään. Hautausmaalla saa ihastella kynttilämerta kahdesti vuodessa, mutta tämä on se kauniimpi aika, kun sekä lumi että elävät tulet valaisevat maiseman. Seppälästä kävelimme Kyyhkysentien ja muutenkin tunnelmallisen Holstin omakotialueen pikkukatujen kautta Kankaan tehtaan kupeeseen, mistä pääsee Kankaankadun sivuportista Vanhalle hautausmaalle. Sininen hetki koitti. Kuten...

Vaajakosken Naissaaren liepeillä risteilee kesällä useita polkuja, mutta näin lumisadepäivänä vain harva väylä on jalankulkijalle putsattu. Lunta oli kuitenkin sen verran vähän, että käytännössä voi kävellä missä vain. Poikkesin Savon Voiman punatiilisen, seinän takaa pauhuavan voimalan taitse Saltunlahden puolelle: hiljaista. Palasin sieltä Naissaareen, missä pittoreskit ja hieman ainakin ulkomaalaukseltaan ränsistyneet keltaiset puutalot luovat tunnelmaa etenkin näin talvipäivänä. Kanavan varren funkistaloihin silmä ei juuri nyt tartu. Jatkoin kanavan yli kävelysiltaa pitkin vanhalle valkoiselle voimalalle, joka on kerrassaan upean näköinen Vaajakosken yllä. Voimalan taidenäyttely ei liene näin talvella auki. Kosken vastarannalla vasemmalla avautuu Veteraanipuisto. Oikealta löytyisi myös Panda, mutta siihen suklaaruuhkaan ei tehnyt mieli. Tein siis jalanjälkeni Veteraanipuiston rikkumattomalle lumelle, jonka alla jossain nukkuivat polut talviunta. Puistossa sotaveteraanien panokses...

Kuljen hämärässä Eerolanlahden poikki Viitaniemeen. Lumisade on jatkunut tovin ja eilinen ohut lumipeite on jo paksumpaa. Kengänpohjan alla tuntuu silti hetkittäin sileä jää, joka eilen erottui jalanjäljissäni kiiltävänä ja mustana. Järven jää on autio ja tyhjä, kuulen vain tuulen ja lumen. Kun palaan myöhemmin takaisin, löydän jäältä vain muutamia jälkiä. Joulukiireet ja pimeys ovat ohjanneet lenkkeilijät muualle. Lumi narskahtaa jalan alla pidempään kuin kovalla pakkasella. Kuulen siitäkin sään lauhtuneen. Näin lähes pimeässä kulkeminen on kuin retki lapsuuteen ja katuvalottomille tienpientareille, joilla näki kulkea puhtaan valkean lumipeitteen ansiosta. Löydän lähellä rantaa jalanjäljet toiseen suuntaan. Osutan askeleeni niihin: samanpituisia. Omani ovat.

Oli ihmeellistä astua pitkästä aikaa jäälle kävelemään. Vaikka tiedän, että kovia pakkasia on ollut jo pitkään, on ensimmäinen kerta jäällä aina hieman jännittävä. Tuomiojärvellä oli harvakseen kulkijoita, mutta jo jäljistä näki, miten siellä liikutaan. Potkurilla, suksilla, retkiluistimilla, jalan, pulkan tai ahkion kyydissä tai polkupyörällä, koiran kanssa. Jänöjussitkin olivat jäällä kirmailleet. Oikaisin jäätä pitkin Viitaniemen ohi Koskenharjulle ja sieltä kaarsin Lohikosken laitaa kohti Holstia. Tenavapolkua jalankulkija voi nousta nyppylälle, jolta näkee maisemia kauemmaskin. Sieltä jatkoin Umpikujan läpi; kävelytie jatkuu, vaikka autotie ei. Savupiipusta tulvahti nenään elävän tulen tuoksu ja ihailin muutenkin muutamaa vanhaa omakotitaloa. Kuljin Pakkaajantien päästä radan vartta seurailevaa kävelytietä Kyyhkysentielle saakka, ennen kuin rauha rikkoutui ja jouduin oikaisemaan Seppälän ostosparatiisien parkkipaikkojen läpi. Tuohimutkassa puronvarren polku on kaunis myös näi...

Kaikkialla välkehtii upeasti tällä hienolla pakkassäällä. Swarowskin helyt häviävät kirkkaudessa niille lukemattomille pienille lumihiutaleille, jotka kristallikiteiden lailla hohtavat kaikkialla. Huopikkaissa varpaita ei palella ja askel on kevyt. Syrjälänkatua aamulla astellessani nautin omakotitalojen tunnelmallisista jouluvaloista ikkunoissa ja pihoilla. Palolaitoksen edustalle tein pienen kiekan, sillä siellä loisti kutsuvasti suuri valaistu havupuu. Mitä hienoin vähitellen vaaleneva syvänsininen taivas siivitti kulkuani. Kun ei tuule, kovakin pakkanen on hienoa kävelysäätä. Mutta vielä yksi joulupuu tälle päivälle: Rautpohjan tehtaan edustalla pidetään perinteitä yllä ja pääportin vieressä ohikulkijaa ilahduttaa kaunis valaistu kuusi.

Narsk, narsk, narsk. Lumi kuulostaa nyt oikealta jalkojen alla. Pakkanen, olet tervetullut vieras! Sunnuntaikävelyllä etsin jälleen joulukuusia. Mäki-Matin perhepuistossa olikin useita hienosti koristeltuja kuusia sen ainokaisen valaistun joulukuusen lisäksi. Oma suosikkini oli tämä rimpula, jonka latvaa ei koristanut perinteinen tähti, vaan tonttulakki. Jatkoin Mäki-Matista Seminaarinmäen halki Mattilanniemeen. Yksi vaivainen pieni joulukuusi pilkotti Agoran ravintolan ikkunalasin takaa. Viimeisenä toivonani oli Ylistönmäen kampus. Ylitin raikkaassa viimassa Mattilanniemen kävelysillan ja kapusin laskevan iltapäiväauringon valossa Ylistönrinteelle kiertämään valkoiset rakennukset. Ei joulukuusia näkyvissä! Hyvä on, yliopisto ei siis koreile joulupuilla, jotka satunnainen kävelijä voisi havaita. Tai ainakaan minä en ole onnistunut Lozzin ja Musican kuusten lisäksi muita vielä löytämään.

Punaiset huopatöppöset tassuttelivat tuoreella valkoisella lumella ja kuulin myös kulkusen kilinää. Tonttuko tuli juuri vastaan ylioppilastalon nurkalla? Päätin tutkia, löytyisikö  Seminaarinmäen kampukselta joulukuusia. Olin jo menettää toivoni, kun viimein Lozzin ulkoterassin suojaisasta nurkkauksesta hohti valoa. Liekö ollut siellä isänmaallinen juhlatilaisuus itsenäisyyspäivänä, kun koristevalot ovat voimakkaan siniset. Ylioppilaiden iloksi ei siis ole jouluvaloja liiemmin kampukselle siroteltu, ainakaan ulkotiloihin. Ainoa toinen jouluisa puu tervehti Musican sisääntuloaulassa. Kiitos siitä! Suurikokoinen Seminaarin kuusi on ajoväylien keskellä ja kaukana sähköpistokkeista, kenties puuta ei siksi koristella jouluvaloin.

Yliopiston päärakennuksen edestä lähti iltakuudelta liikkeelle itsenäisyyspäivän soihtukulkue, jonka järjestivät Opettajankoulutuslaitoksen ensimmäisen vuoden opiskelijat. Iltakävelijöitä oli kaupungilla heidän lisäkseen liikkeellä runsas joukko; moni jäi etenkin Kirkkopuiston liepeillä seuraamaan ylioppilaita soihtuineen. Myös ulkomaalaisia opiskelijoita oli mukana kulkueessa, joka matkasi Kauppakadun ja Puistokadun kautta vanhan hautausmaan sankarihaudoille. Sankarihaudoilla soihdut sammuivat; vastassa olivat haudoille sytytetyt kynttilät. Musica-kuoro lauloi, kuulimme opiskelijan ja sotaveteraanin puheen, joita seurasi isänmaallista yhteislaulua. Maamme-laulun jälkeen soi Finlandia, jonka jälkeen lähdin vielä kävelemään kohti Harjua, vaikka ohjelma haudoilla olisi vielä jatkunut. Olisi pitänyt pukeutua myös seisoskelua varten... Harjulla Neron portaita valaisivat partiolaisten sytyttämät ulkotulet. Jos olisi kiiruhtanut portaita ylhäältä alas, ei olisi varmasti huomannut muutami...

Julkisia, valoin koristeltuja joulukuusia on Jyväskylässä vielä muutama. Aiemmin tehdasmiljöissä oli tapana valaista juhlapuu, mistä jäänteenä on vielä Kivääritehtaan komeus. Kävelin eilen Viitaniemestä Taulumäen kautta, Kankaan tehtaan ohi Tourulaan, mutta matkalla en bongannut muita "yleisiä" joulukuusia. Liekö Kankaan tehtaalla joskus ollut myös joulukuusensa? Kivääritehtaan kuusipuu on joka tapauksessa ollut yleensä kaupungin kaunein. Saattaa olla, että myös Schaumanin vaneritehtaan edessä Lutakossa olisi joskus ollut joulukuusi. Seurasin Kivääritehtaalta kävelytietä yli Tourujoen kävelysillan ja itselleni uuden, Heikinkadun alittavan tunnelin (jota on ikävä kyllä jo sotkettu...mäntit!) kautta Veturitalleille. Tallien ja radan väliin rakennetaan parhaillaan vielä uutta kerrostaloa, johon on ainakin hyvät liikenneyhteydet... Kävelytie kulki lupaavasti kohti matkakeskusta, mutta yhtäkkiä Veturin huoltoaseman kohdalla kävelytien merkki tuntui johtavan ei-minnekään, kun pys...

Vesilinnasta kajahti tänään iltakuudelta Hiljaa, hiljaa joulun kelloja, kun kuljin Harjun laitaa. Tuntui juhlavalta, kun samaan aikaan täysikuu hohti Vesilinnan tornin takaa. Jouluinen iltasoitto raikaa päivittäin ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Tästä traditiosta pidän. Nyt on hyvä aika hakea pimeyteen piristystä jouluvaloista, joiden määrä hypähti ylöspäin viikonlopun tienovilla. Sepänkadun ammattikoulun, anteeksi, siis Sepän lukion eli marraskuussa Palokan ja Vaajakosken lukiot yhdistäneen rakennuksen vieressä on peräti kolme valaistua joulukuusta.

Kävelysää oli tänään harmaa, mutta lempeän kostea ja miellyttävä. Kuljin keskustan poikki, puotitihentymää väistäen, kohti Kuokkalaa. Mietin, poikkeaisinko Kuokkalan sillan alla keinuvaa taideteosta katsomassa, mutta ennen siltaa oikealla puolella alas johtavat portaat on puomitettu. "Ei talvikunnossapitoa". Sillan toisella puolella katsoin, kun kävelijäryhmät tallustivat ylös serpentiininä portaat kiertävää sileää asvalttia. Ne suoraan kulkevat portaat kun oli...puomitettu. "Ei talvikunnossapitoa". Tuntuu älyttömältä, että tämän pidentyneen syksyn / lumettoman ja leudon alkutalven aikana kävelyväyliä on jo suljettu siksi, että kun pakkasta tai lunta vihdoin tulee, kaupunki ei olisi korvausvelvollinen, jos jotain sattuu. Sen ainakin oletan syyksi. Kuokkalan keskustassa suuntasin synkän oloista tumman harmaata (keskeneräistä) kivimonumenttia, tulevaa Kuokkalan kirkkoa kohti. Rakennus muistuttaa muodoltaan vanhaa kirkkorakennusta, mutta luo jopa uhkaavan vaikutelma...

Pimeä oli jo laskeutunut, kun kuljin Jyväskylän Energian ohitse Vesangantiellä. Luonnollisesti energiayhtiö käyttää päätuotettaan myös kausivalaistukseen, eikä vain seinäpinnan elävöittämiseen. Upouutta, tänä aamuna avattua Savelan S-marketia vastapäätä onkin puissa sekä suurehkoja tähtikuvioita, puiden oksien muotoja myötäileviä valoköynnöksia että kylmänsävyiset siniset ja valkoiset lamput sisäänkäynnin viereisessä  kuusessa. Toisessa suunnassa, Viitaniemeä kiertävällä rantatiellä, sai puolestaan kävellä valaisemattomassa hämärässä, jossa silti näkee kulkea, koska kaupungin valoista tulee riittävästi heijastetta maisemaan. Näin lähellä tiheää asutusta ei ole koskaan pilkkopimeää. Vastaan tuli muutama pimeä kävelijä koirineen ja yksi punaisella vilkkuvalolla koristautunut sauvakävelijä. Tuomiojärven yllä leijui sulavasta saaria ympäröineestä jäälautasta ilmaan haihtuva vesihöyry, joka pehmensi Lehtisaaren profiilin. Kävely vei vielä Viitaniemestä Taulumäelle ja vanhan hautausmaa...

Jyväskylän kävelykadulla avattiin eilen vuoden viimeisen kuukauden ostoskausi. Sen sekä osittain myös lähestyvän joulujuhlan kunniaksi muutamia näyteikkunoita on somistettu ohikulkijain iloksi. Perinteisesti tärkein ikkuna on Sokoksella, missä tutut tonttuhahmot uurastavat nyt leipomossa ja viereisessä puodissa käydään kauppaa vanhan ajan hengessä. Kissaemo imettää edelleen poikasiaan, kuten aiempina vuosina. Leipomossa kuria pitävät tiukan näköiset johtaja Varma Voitto, tarkastaja Tarmo Eri-Tarkka sekä kierosilmäinen päämaistaja Aimo Herkku. Käsityömuseon ikkunassa (yllä) on rauhallisempi tunnelma. Lumisella kadulla punaisen hirsitalon edustalla kävelevät ja seurustelevat aikuiset kaupunkilaiset, lapset leikkivät. Nuket on yksityiskohtia myöten upeasti tehty. Eikä siinä vielä kaikki: museon ovenkahvassa lämpimän otteen tarjoaa kahvaa verhoava kuvioneulesuojus! Neulegraffitia? Puiden runkoja ja oksia kävelykadulla verhoavat valot ja upouusi neljästä vaijerista Kompassin yllä nyt...

Kuopion keskustan tutkiminen jalkaisin jatkui tänään Lääninhallituksen tienovilta Sepänkadulta. Sisäpihaa koristaa soma huvimaja, jonne kannattaa kadulta poiketa. Nurkan takana odotti Piispanpuisto, jossa on aikoinaan sijainnut niin Kuopion toinen kuin kolmas kirkko; nyt lähin pyhättö on ortodoksinen Pyhän Nikolauksen katedraali puiston laidalla. Kaupungin vuonna 1651 perustaneen Pietari Brahe I:n muistomerkki on puiston keskikäytävällä. Tällä kertaa en poikennut valokuvaaja Viktor Barsokevitchin mukaan nimettyyn mainioon VB-valokuvakeskukseen Kuninkaankadulla. Sitä vastapäätä on Minna Canthin entinen koti ja liikerakennuksenakin toiminut Kanttila. Torilta matka jatkui "Helppokulkuisenen lapsiperheiden ja ikäihmisten Valkeisenlampi" -kävelyreitille (3 km), joka on leppoisa pieni lenkki. Valkeisenlampi on tietenkin kesällä parhaimmillaan, kun ruusutarha ja alppiruusupuisto kukoistavat. Nyt lampi oli jäässä, maisema karu ja lumeton. Lammen rannalla on kivasti oleilu- ja p...

Kuopion kävelyreiteistä yksi on erityisesti matkailijalle sopivaksi mietitty. Kauppatorilta alkavan reitin kokonaispituus on 8 km, mutta sitä voi myös näppärästi lyhentää. Nautin heti alkuun Kauppakadulla kahvilatuokiosta tupaten täydessä Kanelissa, josta jatkoin tuomiokirkon kautta kohti rantaa. Reitin varrelle jäävät mm. komea jugendlinna, Kuopion taidemuseo, muutama taidegalleria sekä muikkuherkkula Sampo. Hmm, niillekin pitäisi varata aikaa kävelyllä! Sataman laiturissa päivystivät edelleen Osmo ja Vipunen muutaman muun talveksi lomautetun aluksen seurana. Sieltä rantatie johtaa Väinölänniemen kautta Rönöön, josta pääsee kävelysiltaa pitkin vielä Varvisaareen asti. Hämmentävää kyllä, Varvisaaressa asutaan edelleen myös ympärivuotisesti, vaikka siellä kodin pihaan asti ei pääsekään autolla, Asukkaat matkaavat kotiin joko veneellä tai jättävät kulkupelinsä Rönön rantaan ja kävelevät loppumatkan. Koska olin lähtenyt liikkeelle turhan myöhään, en tohtinut kulkea Varvisaaren osin li...

Loiva valo harmaalta taivaalta laskeutui maahan, aamun märkään katuun. Kävelin Syrjälänkatua ajatuksissani, kunnes jouduin kiertämään vastaan tulevaa työkonetta jalkakäytävältä ajoradan puolelle. Äkkäsin elollisen olennon silmät kadun toisella puolella nurmikolla. Jotain punertavakarvaista ja pörröistä. Varmaankin kissa. Ei, nuo korvat. Koira. Hetkonen, sillä on tuollainen pää. Ja tuo häntä...Sehän on kettu! Miten ihmeessä, tästä ihan vierestä menee autoa ja muuta kulkijaa, eikö se nyt tajua luikkia tiehensä? Pörröhäntä järsi mitä lie risua, eikä ollut millänsäkään, vaikka astuin lähemmäs. Kun hetken päästä jatkoin matkaani, sipsutti repolainen menosuuntaani päin ja sujahti kuin kiusoitellen hetkeksi piiloon männyn taakse,  valkoinen hännänpää heilahtaen. Citykettu aamukävelyllä.

Käveleminen pimeässä illassa, hitunen lunta vielä siellä täällä, tuntui lähes eksoottiselta hetken kaukopyrähdyksen jälkeen. Yhtenä päivänä kuljen herkeämättömän tarkkaavaisena, väistelen erilaisia vastaantulijoita, takaa ja sivuilta sinkoilevia olentoja ja olen silmät ymmyrkäisenä kiinalaisista kirkasvalopatsaista, mainosvaloin koristelluista taloista. Pari päivää sen jälkeen astelen vaitonaista, puiden reunustamaa kävelytietä kohti Laajavuorta. Vajaan parin kilometrin matkalla tulee vastaan vain kaksi ihmistä, joista toinen on tuttu. Osan matkaa tien laita on tyystin valaisematon. Se odottaa ihmisiä, elämää, sileää päällystettä ja katulamppuja. Kontrastia kyllikseen. Korteniityn edelleen hyvin keskeneräiseltä asuinalueelta Laajavuorelle nousevan Korteniityntien laidasta on kaadettu puita tietyömaan alta. Koneet lepäävät yötä vasten. Eilen sulavat lumenrippeet tekivät sumuharsoja kostean maan ylle, mutta pinkeäksi polulle pakkautunut jää oli vielä monin paikoin niljakas jalan ...

 Shanghain über-välkkyvä valomeri lähes sokaisee kulkijan illan pimetessä, kun luovin Nanjing-kävelykadun väenpaljoudessa. Kiiltäväpintaisten teknotalojen naapureina on siirtomaavallan aikaisia kauniita kivitaloja, joista osa on jo restauroitu, osa taasen on tälläkin hetkellä työmaina kellon ympäri. Remontti- ja rakennusintoa selittää myös pian lähestyvä Expo 2010, jonka otsakiehkuralla varustettu taivaansininen tunnushemmo patsastelee kaikkialla. Maailmannäyttelyn takia en saanut minäkään kävellä kuuluisan Bundin rantaa kulkevaa kävelytietä, joka jäi Expon rakennustyömaan aidan taakse. Otin vahingon takaisin Jangtse-joen vastarannalla, jonka kävelytieltä puolestaan sain perjantai-iltana tarkastella niin Bundin upeita art deco-rakennuksia kuin niiden takana kohoavia pilvenpiirtäjiä. Lauantaina oli helpottavaa suunnata modernilta ostoskeskusalueelta etelään, mutta Yuyuanin saavutettuani olin jälleen jalankulkijoiden virrassa, joka kiemurteli Ming- ja Qing-dynastian arkkitehtuuria ...

Wuxin keskustassa en uskalla edes haaveilla kävelystä oikealla viheralueella.  Iltakävelyä valaisevat ainoat maamerkit, korkeat tornitalot tarmokkaasti seiniä pitkin juoksevine vilkkuvärivaloineen. En ole varma, riittääkö vaivaiset nelisenkymmentä kerrosta pilvenpiirtäjän arvonimeen.Taivaan sijasta yllä leijuu tihkuisen harmaa pilvimatto koko päivän. Seison kadunkulmassa ja mietin, mihin suuntaan kävellä. Edessäni oleva iso kartta ei auta yhtään, sillä näen siinä vain katujen muodot; kirjainmerkkejä en ymmärrä. Ilman kartanlukutaitoa olen eksyksissä, vaikka tiedän osoitteen, jossa olen. Kun kysyn viereisestä rakennuksesta, missä on kävelykatu, kolmas henkilö pyytää paikalle neljännen. Hän piirtää kuittilapun taakse yksinkertaisen kartan, jossa on vain tämä risteys, sekä neuvoo kävelemään ensin kadun yli ja sitten vasemmalle kymmenen minuuttia. Lopulta löydän kävelykatualueen. Tietenkin eri suunnasta kuin piirros mielestäni näytti. Autojen jatkuva tööttäys kuuluu siellä vaimeamp...

Lunta, räntää, vettä. Onneksi kenkäni eivät ole moksiskaan; mukava vain on jättää jälkiä valkoiseen ja kuunnella lumen ja kengänpohjan kohtaamista. Kiertelin kampuksella vertaamassa värikkäämpiä muistikuvia tähän hiipivään harmauteen. Siperianomenapuiden tummanpunaiset hedelmät eivät olleet häiriintyneet lumesta. Lehtikuusten keltaiset neulaset loistivat nekin väriä tähän harmaaseen päivään. Fennicumin rappusella virnisti kurpitsalyhty, jonka sisältä oli jo kynttilä sammunut. Aalto-museon teekupillisen jälkeen suuntasin keskustaa kohti, mutta alakautta. Keski-Suomen museon vastapäätä pois muuttaville käsityöläiskodeille (yllä) tehdään jo täyttä päätä uusia perustuksia Cygnaeuksen- ja Hannikaisenkadun kulmauksessa.

Tampere on valaistunut kaupunki, 44. valoviikkojen kunniaksi. Hämeenkadun yllä killuu erilaisia valomuodostelmia. Kadulta Koskikeskukseen päin hohtavat lumihiutaleet, Hämeensillalla kirmaavat hevoset. Tammerkosken reunat on tuotu esille valoreunuksin ja hotelli Tammerin ruskeanpunerva rakennus erottuu valaistuksensa ansiosta hienosti illassa. Hotelli Ilveksen ulkoseinää elävöittävät valopisteet vaihtavat sävyä sinertävän ja punaisen valon välillä rauhalliseen tahtiin. Kun jatkan kohti Hämeenpuistoa, vastaan tulee valopistehylkeitä, pöllöjä ja erilaisia kukkasia. Kuninkaan- ja Näsilinnankaduilla on myös hienot valokoristeet; sarjakuvahahmojen joukosta löytyy myös pari muumihahmoa, kun vilkaisen Kauppakadulta vasemmalle. Keskustorin laidoilla on myös hienoja valaistuksia. Pienet sinisävyiset lumihiutaleet koristavat lyhtypylväitä Finlaysonin suuntaan. Suojakuvun alla lepäävän keskustorin suihkulähteen edessä töröttää neliskanttinen häkki. Caution! Älä ruoki jaguaaria. Hyvä on, en ...

Lehmusten kaupungin, Lappeenrannan (perustettu 1649) raikas aamu houkutteli kävelylle vanhalle kasarmialueelle sekä linnoitukselle. Ohuen ohuen lumipeitteen alla rapisivat sekä lehmusten että vaahterain lehdet. Kuva yllä: Pusupuistoon johtava kävelytie ja Portti -teos. Rakuunarykmentille tarkoitetut rakennukset tehtiin punatiilestä 1889-93, mutta alueella on myös muutamia vanhoja puutaloja sekä pari rakennusta, joilla on tiilinen alaosa ja puinen yläkerta. Vaikka armeijalla ei enää olekaan ratsukoita Rakuunamäellä, on osa alueesta edelleen sotilasaluetta ja vain varuskunnan käytössä. Adolf Ehrnroothin avaralla aukiolla, joka on varmasti ollut kovan kavionkopseen kohteena, on muistomerkin ympärillä hauskat hevosenkenkäkettingit. Yhden punatiilirakennuksen seinää koristavat eskadroonien sinipohjaiset vaakunat, joista yksi on erityisen uhkaava: pääkallon ja luiden koristama 2. eli Kuolemaneskadroonan vaakuna. Kasarmialueelta kävely jatkui kohti linnoitusta , jonka hienot vallit näkyv...

Puut kiinnittävät näinä aikoina huomion. Ruusupuiston Oppio-omenapuu hehkuu hedelmistään, jotka ovat niin komean punaisia, varsinkin tällaisena kirkkaana, kylmänä päivänä. Viime päivien tuulissa monet lehtipuut ovat päästäneet irti viimeisistäkin keltaisista tai jo ruskeista lehdistään. Useita muuten paljaita pihlajia koristavat enää viimeiset, lintujen nokkaisuja odottavat marjatertut. Jyvälän ympärillä Syrjälänkadun päässä taasen on heilunut moottorisaha, kun kaupungin palkkaamat metsurit ovat jatkaneet eri puolilla tehtävää kaatourakkaansa. Nisulankadun puoleisesta rinteestä on kaadettu useampikin iso koivu ja jokunen leppä. Jyvälän kartano näkyy siis harventuneen metsikön läpi entistä paremmin alas Nisulankadun kävelytielle, etenkin näin lehdettömien puiden aikaan.

Talvi- eli normaaliaika on tuonut iltapäivällä jo varhain alkavan hämärän. Ilmeisesti lenkille pitää lähteä niin aikaisin kuin mahdollista, jos aikoo kulkea pätkän valaisematonta reittiä. Sepän- ja Nisulankadun kulmassa jalankulkijain valotolpassa ei suinkaan ole vihreän aneluun tarkoitettua nappia, vaikka kauempaa näytti, että jokin uusi namikka suojatien viereiseen pylvääseen on ilmaantunut... Nisulasta Taulumäelle mennessä tallasin kevyessä sateessa lukemattomia lehmuksenlehtiä alleni. Kadunvarren lehtipuut ovat jo lähes luovuttaneet. Käännyin Taulupolkua alas Tuomiojärven rantaan, missä kävelytietä valaisivat moottoritien mieleen tuovat oranssinpunertavat lamput. Hmm, onko kävelyteiden valoille olemassa suositusväriä? Muutama soutuvene oli rannassa vielä kääntämättä, eli avoveden kalastuskausi ei ole vielä kaikilla ohi. Viitaniemen kärjen kävelytiellä vastaan tuli useita kävelijöitä, vaikka ainoa valaistus siellä on hehkua lähimmältä ajotieltä ja taloista. Toisaalta silmät tottuvat...

Saarijärven Summassaaren maisemat yllättivät. Hotellin pihasta noussut polku lupasi lähinnä mäntyvoittoista kangasmaastoa, mutta tarjosikin alun harjujen jälkeen myös herkkiä lehdettömien koivujen laitumia. Jos koivunrunkojen seassa olisi vielä leijunut aamu-usvaa, olisi maisema näyttänyt aivan satumetsältä. Viiden kilometrin pituinen kuntopolku on pehmeä kulkea ja kuljettaa mukavan vaihtelevassa maastossa. Tähän vuodenaikaan pilkottaa puiden lomasta Summasjärvikin pariin otteeseen. Pienellä sivupoikkeamalla polulta olisi voinut tutustua myös Kivikauden kylään järven rannassa, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Kävelin perjantaina Keski-Suomen museolle ja poikkesin poikkeuksellisesti sisälle asti. Kolmannen kerroksen Jyväskylä-hallin pienoismalleista hahmottaa hyvin kaupungin alueella tapahtuneita muutoksia, vertailun nykyhetkeen voi sitten tehdä omassa päässään tai alueita jalan tutkiskellessa. Ehkä jonain päivänä museossa on kolmiulotteinen elämys Jyväskylästä vaikka vuonna 2010-luvulla. Jopa ruutukaava-alueellakin kun tapahtuu edelleen. Vaasankadun ja Vapaudenkadun kulmassa on jo 2007 puretun Kesyn koulun (Cygnaeus-lukion) paikalla edelleen vain laaja parkkipaikka ja Cygnaeuksen puiston puoleisella sivustolla pieni monttu. Oliko tontille tulossa seuraavaksi asuintaloja vai julkista rakentamista? En muista. Entä onko lama hidastanut rakentamista, vai missä viipyvät virkeät kaivinkoneet, nosturit ja rakennusporukat? Cygnaeus-puistosta on joka tapauksessa edelleen hämmentävän avara näkymä (yllä) Vaasankadun suuntaan, kun pikkuruinen puisto oli ennen lähes huomaamaton. Ikään kuin puiston...

Eilen aamulla sain painaa ensimmäistä kertaa tänä syksynä jalanjälkeni ohueen lumikerrokseen. Räntäsade muuttui vähitellen märemmäksi ja päivä lämpeni, joten kaunis valkea myös tuosta Nisulankadun ja Wilhelm Schildtin kadun kulmasta hiipui vähitellen pois. Saisi kyllä sataa enemmänkin...Vettä tai lunta, kumpaa vain. Yliopistolla Seminariumin ulkopuolelta muovisuojaukset ovat jo väistyneet ja rakennuksen piha alkaa vapautua telineistä ja rakennustarvikkeista - tilaa paremmin myös jalankulkijalle. Lyseonkadun ja Harjukadun kulmassa päässee sielläkin pian paremmin kulkemaan myös jalan, kunhan nyt vielä keskeneräinen ajoradan nupukiveys valmistuu. Seminaarinkadun lisäksi Lyseonkadullakin ajoneuvot saavat siis vielä rytyyttää kestävällä, mutta epätasaisella kivipinnalla...Harjunkulman rakennustyömaa vanhan linja-autoaseman paikalla on pitkään pitänyt kadunkulman toisen laidan vailla jalkakäytävää, joten urakan valmistuminen ilahduttaa. Nousin portaita ylös Harjulle, missä varikset raakk...

Lähtiessäni kävelylle satoi räntää, mutta vähitellen keli muuttui vesisateeksi. Vastaan tullut lammaskoira oli suojattu huolellisesti sadeasulla, kuten isäntänsäkin. Paikoin kumisaappaan alla oli liukasta, etenkin asvaltoimattomilla, yöllä jäätyneillä tien pinnoilla. Kiersin hiljaisia katuja keskustan kautta Puistokadulle, missä sankassa lehdessä olevasta lehmuskujasta hädin tuskin huomaa, että on syksy. Puistokoulun laidalla uudisrakennuksen eli virallisesti laajennuksen työt etenevät; siihen tulee mm. päiväkotitiloja. Rajakadun ortodoksikirkolle opastetaan autoilijoita vielä tiekirkko-liikennemerkillä. Kävin kokeilemassa kirkon ovea, mutta se oli lukossa. Niinpä tarkistin äsken, miten tiekirkkosysteemi toimii ja paljastui, että kyltillä merkityt pyhätöt ovatkin auki vain kesäaikaan, yleensä kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Tiekirkko-kyltin voisi siis talveksi poistaa. Viitaniemessä on myös tehty muutaman ison puun harvennuksia. Lähinnä koivuja, mutta Eerolanlahden puo...

Aurinko sulattaa jo yöpakkasen kangistamia ruohonkorsia ja sumu on väistynyt, kun lähden kävelylle. Vainionkadun ja Keskikadun kulmassa näkyy peilin sirpaleita ilmeisen törmäyksen jäljiltä, onneksi ei tummia läiskiä asvaltissa. Kun kapuan ylös Nousukatua, näyttää kuin vaahterat olisivat jähmettyneet paikoilleen. Ei liikahda lehtikään. Mäki-Matin perhepuiston kohdalla värien kirkkaudesta miltei häikäistyy: taivaan sini, lehtikuusen kirkas kullanruskea ja lasten kirjavat juhlaviirit viritettyinä kiipeily- ja leikkipaikkojen väliin. Orava jahtaa kiivaasti toista huiskuhäntää paksun kuusen runkoa pitkin, ylös alas, ylös alas. Moirislammen toisen laidan puiden juurelta kuuluu miltei yhtä kova rapina, mutta se tulee maahan leijailevista puun lehdistä. Käyn lähempänä yliopiston G-rakennusta katsomassa alkuperäisen Moirislammen seutua, missä on villi tunnelma kaatuneine puineen. Valkoherukkapensaassa on vielä muutama marja. Kampuksella kuljen Villa Ranan puutarhalta Ilokiven luo pitkin ...

Kirjava lehtipeite valtaa maan, portaikot, nurmikot, kiveykset. Eilen Kortesuon ja Viitaniemen väliset pitkospuut olivat vielä myöhään iltapäivällä kohmeisen liukkaat. Auringon lämpö ei enää ehdi kirkastaa päivällä varjoon jääneitä kohtia. Harjun rinteiltä kaikui kävelysauvojen rytmikäs napse, Mäkimatin perhepuistosta (joka on jo 30 vee!) leikkivien lasten iloinen kiljahtelu. Kampus oli hiljainen. Kävin etsimässä Oppion alapuolelta yhden muistopuun: äidinkielen opetuksen ja tutkimuksen parissa ansioituneen lehtori Anneli Vähäpassin (1941-93) kuusen. Kuusen juurella on kätkössä pieni musta graniittilaatta muistosanoineen. Kun epätoivo tulee ovat kuuset. Kun toivo menee ovat kuuset. Minä pitelen niistä kiinni.

Kävellen Helsingissä-esitteestä löytynyt 7 kilometrin "Kauppatori-Kaivopuisto-Eira" -kierros lupasi merellisten kaupunginosien tuulia. Lauantai-iltapäivän loppupuolella näin Kauppatorin laidalta vilauksen perinnepurjelaivoista Eteläsatamassa, kun silakkamarkkinoiden kojuja jo purettiin. Siinä oli ajankohtaisekstraa esitteen torin tienoille listaamien kohteiden lisäksi. Torilta matka jatkui etelään, poiketen Saksalaisen kirkon kautta Tähtitorninmäelle. Haaksirikkoisten patsaalta (1898) merinäköalan blokkasi Olympiaterminaalille parkkeerannut Siljan risteilijä, joten esitteessä mainittu NJK:n paviljonki ei Valkosaarelta näkynyt. Poimin ohimennen omenan puiston laidalta evääksi. Kaivopuistoon tullessa oli vastassa pieni työmaa, mutta ihmettelin myös vetoketjulla varustettuja vihreitä "säkkejä", jotka oli asetettu kadunvarteen istutettujen nuorten puiden suojaksi. Ilmeisesti citykaneja vastaan? Kaivohuoneen vastapäätä majaileva Kalastava karhu-veistos (Bertel Nilss...

Perjantaiaamuna kuura peitti maata, pitsitti tietä reunustavien pensaiden lehdet ja huurutti marjat. Kylmästä rapean aamun pinnan rikkoi Syrjälänkadun päässä pärinäkone, joka oli murretun asvaltin kimpussa. Hipposhallin ja jäähallin väliseltä pätkältä Rautpohjankadun varresta on saksittu pensasaita kymmensenttiseksi. Näkymä avartui kummasti. Pihoista tielle pyrkivät autoilijat näkevät nyt kauemmas. Keskustassa silmä lepäsi Kirkkopuiston nurmikolla, jota koristivat lukuisat lehtevät vaahteroiden luovuttamat väriläiskät, kuin karkkipaperit, mutta biohajoavat sellaiset.

Haukanniemessä voi todistettavasti käydä kävelyllä myös ilman koiraa. Ei silti, koiria siellä näkee kävelyttäjiensä kanssa joka ikinen kerta; joko hihnassa tai kirmailemassa kahleitta, kuten tänään. Pellolta on viljat jo korjattu talteen. Kuljin osan matkaa pehmeähköä pellon laitaa ennen kuin siirryin lähemmäs Rautpohjanlahden rantaa. Syksyn keltaiset ja ruskeat kahinat peittävät nyt juurakkoista polkua. Haukanniemen päästä näkyi jo ruusunpunervaksi muuttunut kuu Mannilan yllä. Tuomiojärven saaret heijastuivat peilityyneen pintaan, tuplasivat ruskan värit. Kävelin pitkin niemen rantaa yhdessä nousevan kuun kanssa hämärtyvässä illassa. Vedessä kelluivat alas pudottautuneiden koivunlehtien yhteenkietoutuneet matot. Väistelin oksia mutkittelevalla polulla ja kuuntelin illan viimeisiä, sitkeitä laulajia, jotka pyrähtelivät tieltäni kauemmas.