Jalkaisin

Padasjoki lähestyi – saavuin sinne bussilla Jyväskylästä. Hyppäsin pois kyydistä valtatie 24:n varren pikavuoropysäkillä eli ABC:n pihassa, mistä lähdin kävelemään aamutuimaan kävelytietä pitkin kohti satamaa. Miellyttävä aurinkoinen shortsikeli! Jo edellisellä retkellä kohtaamani puuveistokset olivat paikallaan nurmikon puistoalueella, vähän ennen Padasjoen kirkkoa. Hieman tuimia ilmeitä osalla otuksista! Kirkon kohdilla aprikoin hetken. Suorinta tietä satamaan vai koukkaus näköalapaikalle? Räknäsin, että pääsisin pikkuisen vähemmällä kapuamisella lähestymällä Tuomasvuoren näkötornia länsipuolelta. Niinpä käännyin risteyksestä vasemmalle, ohi terveyskeskuksen, ja pian suuntasin harjanteen laelle leveää polkua pitkin. Tuomasvuoren laella on kerrassaan hulppea näkötornipari. Jos pää kestää korkeutta vähemmän, kannattaa kavuta vain matalampaan Pikku-Tuomas -torniin. En onneksi kammoa korkeuksia kamalasti, joten kiipesin rappusia myös sen korkeamman näkötornin eli Iso-Tuomaan laelle. Vuon

Onneksi heräsin Taruksen retkeilyalueella jo aamukuudelta peseytymään Iso-Tarus -järvessä ja nauttimaan idyllistä aamun hiljaisuudessa. Nimittäin kun kello löi seitsemän, retkeilyalueen vaitonaisuus päättyi yhtäkkiä. Meinasi mennä aamupuuro väärään kurkkuun. Typötyynen Iso-Taruksen toiselta puolelta raikasi kaiuttimista ” Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää…” (eli Ihana aamu , Johnny ). Ja perään Huomenta Suomi . Lähetin hiljaisuutta rukoilevia ajatuksia sinne Iso-Tarus -järven toiselle puolelle ja päätin pakata tavarani mahdollisimman nopeasti. Leiripaikan toisissa teltoissa oli minua parempi mökänsietokyky, eikä niistä purkautunut ulos aamuäreitä retkeilijöitä. Jätin Iso-Taruksen pohjoispään muutoin loistavan leiripaikan mahdollisimman ripeästi – koska se mökä. Vähän matkan päässä äänilähteen alkuperä selvisi: kyltti osoitti Palokuntanuorten leirille. Nöyrimmät anteeksipyynnöt negatiivisista ajatuksistani illan ja aamun ämyrimelua koskien, sillä paloku

Sähkökaappitaide on ilahduttavasti yleistynyt eri kaupungeissa. Marraskuinen sunnuntaipäivä Kuopiossa antoi aikaa kuljeskella pitkin keskustan katuja. Ennen ”pakollista” kahvilapysähdystä silmiin osui monta harmaan sähkönjakokaapin piristäjää! Elina Moilanen oli taiteillut lintuja Tuomiokirkon kupeeseen, kivimuurin edessä olevaan sähkökaappiin. Kadunvarsimarssilla astelevat varpunen, sorsa, varis ja silkkiuikku, mikäli oikein tunnistin… Isä Camillo -ravintolan nurkilla visertelee toisenlaisia pikku siivekkäitä. Tekijän nimimerkki näytti olevan âm . Poltsi puolestaan on antanut hyvin hempeät värit tälle räpsysilmänallekarhulle, joka katselee ohikulkijoita Snellmaninpuiston alapuolella, Maaherrankadun varressa. Maaherrankadun tuntumasta löytyy myös naamakavalkadi by Marko Ausma (2018): Ihmisvirta . Sataman Helmi -ravintolan seinää vasten puolestaan nojailee tämä matalajalkainen karvaturri, Jussi Salmelan Örkki. Sähkökaappitaide on kivasti osa Kuopion katukuvaa, kiitos Katutaideyhdist

Olin kuullut, että jossain päin Laukaata on hyvin pitkä ja kapea niemi. Kartan tutkiminen tuotti tuloksen: sieltä löytyi Pitkäniemi, varustettuna merkinnällä Lomakeskus. Mielenkiintoista! Pitkäniemi sijaitsee Nurminen-järven rannalla, hieman Äijälän eteläpuolella. Ajoin muutaman kilometrin Kuusaalta pohjoiseen ja käännyin oikealle kohti Pitkäniemeä. Autolle löytyi paikka vähän ennen lomakeskusrakennusta, joka näytti hiljaiselta. Nurminen-järven maisemia hallitsivat marraskuiset värit, joissa oli jotain levollista ja rauhoittavaa. Kävelin Pitkäniemeä halkovaa kapeaa tietä ohi lomakeskusrakennuksen, rivitalojen ja talojen. Kartan mukaan niiden takana odotti niemen kärkeen johtava polku. Kevyt lumipeite oli ehtinyt laskeutua polulle ja taivaalta leijaili hiljakseen lisää pieniä lumihiutaleita. Sain kunnian tehdä ensimmäiset jalanjäljet juuri tälle puhtoiselle lumelle. Kun puut harvenivat, näkyi myös kummallakin puolella avautuva järvimaisema hieman paremmin. Kesällä lehtipuut peittävät nä

Lammassaari on yksi suosikkikävelykohteistani Imatralla. Saaren ranta- ja metsämaisemissa kulkee kivasti polkuja ja niistä voi nauttia ympäri vuoden. Lumisimpana aikana vuodesta voi toki joutua tai päästä tarvittaessa tallaamaan itsekin polkua auki. Isänpäivän aatto oli sään puolesta marraskuisen apean ja kuitenkin tietyllä lailla tunnelmallisen oloinen. Kun saavuin Lammassaaren luontopolun alkuun, huomasin Saimaan rantahietikolla päällekkäin ladotut, toisistaan tukea ja tasapainoa hakevat rantakivet: cairn-tyyppisen kivitornin. Taitavasti aseteltu. Jatkoin matkaa luontopolun opasteita seuraten. Polun varrelta löytyy QR-koodilla varustettuja opasteita, joiden kautta löytynee lisätietoa. Ensimmäisen kohdalla suuntasin puhelimeni QR-koodinlukijan kuuliaisesti kohti koodia, mutta ei tärpännyt. Kännykkäni ei ollut lisätiedonjanoinen, miksi siis minäkään. Jospa vain nauttisin tästä vihmovasta, kosteasta säästä ja Lammassaaren Saimaa-maisemista. Luontopolun varrelle osuu kivikautinen asuinp

Evo edessä tänään! Lammin aamu valkeni kauniin, linnunlauluisen koivikon keskellä. Ah, niin levollista ja hiljaista… Päivän taipaleeni alkoi leppoisalla kävelyllä pikkutietä pitkin ja pääosin metsän siimeksessä. Niinpä äimistykseni oli kahta kauheampi, kun heti aamun ensimmäisten kävelykilometrien aikana kuului järjettömän kova pamaus. Ihan kuin olisi tykillä ammuttu. Eikä se tuntunut tulevan kovin kaukaa. Vaistomaisesti pysähdyin ja pälyilin pikkutien ympäristöön, kuuntelin. Pitääkö varoa jotain erityistä, onko täällä turvallista? Ammuttiinko lähimetsässä norsupyssyllä? Mitään ei kuulunut. Jatkoin matkaani edelleen tarkasti ympäristöäni kuunnellen ja taloja ohittaessani oli vähän outo olo. Jos jossain pihassa olisi näkynyt ihmisiä, olisin kysynyt pamauksesta, mutta pihat olivat hiljaisia. Ylitin Tommalanojan, josta olin toivonut voivani napata liki tyhjiin vesipulloihini täydennystä, mutta veden ääreen laskeutuminen näytti hankalalta. Siispä vettä jostain myöhemmin. Käännyin Evolle j

Palasin Oittiin muutaman päivän jälkeen jatkamaan matkaa, kun kävi selväksi, että nilkan hiertymä ei vaivannut enää. Paremmat kuituteippaukset vain ihon suojaksi ja kevyemmät retkeilykengät jalkaan. Se oli siinä. Reittikin oli selvä: tietä pitkin kohti Lammia. Mutta mihin asti? Muistelin kesän 2018 Suomen poikki -retkeäni ja päivää, jonka aikana kävelin ilman rinkkaa yhteensä yli 50 km . Tuumasin, että voisin hyvin kävellä Oitista päivässä Lammille (noin 40 km) kevyen eväsrepun kera, mikäli saisin rinkan odottamaan minua Lammille. Tämä järjestely onnistuikin, mutta vain siksi, että poikkeuksellisesti en matkannut julkisilla lähtöpaikkaan. Parempi puoliskoni auttoi ja heitti minut aamulla autolla Oittiin ja mennessään rinkkani Lammin S-Marketiin, jossa ystävällisesti suostuttiin ottamaan kantamukseni päiväksi parkkiin. Täydensin Oitin S-marketissa eväsreppuni, sitten kävelin kepein askelin omakotitalojen ohitse Torholantielle, joka toi minut Riihimäentielle. Siltä oikaisin rauhaisaa, ka

Hyvinkäällä kymmenes ”Suomen halki” -kävelypäiväni valkeni Hotelli Sveitsissä, josta tallustin muhkean buffet-aamiaisen jälkeen (pientä vaihtelua pikapuuro+tee -yhdistelmään…) kohti keskustaa. Promenadigalleria kuulosti juuri sopivalta taidepysähdyskohteelta kävelijälle, mutta ikävä kyllä galleria oli kiinni. Rautatiesillalla minua tervehti iso Tervetuloa Hyvinkäälle -banderolli ja junaradan varressa komeili aivan mahtava Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki -muraali (taiteilija Jani Leinonen ). Mitähän runoilija Aaro Hellaakoski olisi tästä sitaattitoteutuksesta tykännyt? Hyvinkään taidemuseo oli visiittilistallani ihan Hyvinkäällä pitkään asuneen Helene Schjerfbeckin takia. On aina ilo nähdä hänen töitään. Bonus olikin sitten niin ikään Hyvinkäällä vaikuttaneen Yrjö Saarisen töiden näyttely, sillä esillä oli myös hänen maalauksiaan kotikaupungistani Jyväskylästä, Tourujoen maisemista. Hauska yllätys! Hyvinkään kaupunkikuva ei ollut (anteeksi vain!) mikään säväytt