Jalkaisin

Kiviniemen aamu valkeni suloisen sinisenä ja kirkkaana. Lampaat määkivät laitumella aitan takana ja kipittivät toiveikkaina aidan viereen, kun astelin tupaan aamiaiselle. Niinpä, valmiille aamiaiselle! Haudutettu puuro, leivät, leikkeleet sun muut ovat herkkua pikapuuropussien vaihtoehtona ja vierähtihän siinä muutenkin leppoisa tuokio, turinoidessa muutaman muun retkeläisen kanssa kokemuksista niin Kolin maastoissa kuin rutkasti pohjoisempana. Lapissa. Minulle Pohjois-Karjala on toistaiseksi ollut ehdottomasti rakkain retkeilymaasto Suomessa, sanokaa mitä sanotte. Puhelimme myös Kiviniemen tilan isännän kanssa Kolin maastosta ja sen haastavuudesta. Joku oli tullut Kolille treenaamaan ennen Lappiin lähtöään, mutta kuitannut sitten että ehkä olisikin pitänyt retkeillä toisessa järjestyksessä. Koli ei ole kepeintä kulkumaastoa, vaan haastaa retkeilijän yllättävänkin hyvin. Ei olisi ehkä pitänyt kysyä, kumpi puoli on Kiviniemestä lähdettäessä Ukko-Kolille rankempi, sillä sain tieten...

Heräsin Urkkalammen kotuslaavussa pehmeästi siilautuvaan valoon omia aikojani, käännettyäni kylkeä useita kertoja yön aikana. Aamutulilla valmistui puuroa ja teetä ja olin juuri pakannut itseni lähtövalmiiksi, kun laavun pihaan saapui kaksi metsuria kahvitauolle. Kahden päivän takaisen myrskyn jälkiä riitti vielä raivattavaksi teiltä, vaikka paljon esteiksi kaatuneita puita oli jo pätkitty ja siirretty ajoväyliltä syrjään. Tietä kulkiessa tuli vastaan sekä myrskyn tiimellyksessä kaatuneita puita (joko pois jo raivattuja tai vielä polun poikki makaavia) että lisää hakkuuaukeita. Sadepilvet olivat aluksi loitompana ja aamupäivän sää näytti lupaavalta, vaikkakin tuntu oli edellistä päivää viileämpi. Urkkalammen laavulla olin saanut lukea opastauluista lähiseudun historiasta ja geologiasta, mihin liittyen edessä oli laavulta vain parin kilometrin päässä huippuhieno Kolvananuuron rotkolaakso. Kolvananuuroa lähestyttäessä Uuronpuro piti maastoa kosteahkona. Kolinpolun reitti ohjaa k...