Jalkaisin

Upea aamu tervehti Kevon luonnonpuiston kupeessa, kun heräsin telttayön jälkeen. Aamupuuron ja -teen jälkeen tein vielä jalkahuollon. Kun kuivasin pesun jälkeen varpaitani, huomasin, että vasen pikkuvarvas-poloinen oli pahasti rakoilla. Olin teippaillut jalkojeni rakkoherkkiä kohtia micropore- tai urheiluteipillä ennakoivasti ja luullut, että rakkohommia ei enää tulisi, mutta niinpä vain piti kaivaa rinkasta Compeedit esiin ja suojata rakkoalue ennen matkaan lähtöä. Edellisen päivän taival Soavveljávrráš-Kenesjärvi oli siis ollut pikkuvarpaalle turhan hiertävä. Tiedossa oli siis myös pikkuisen kivuliasta alkumatkaa aina huilitauon jälkeen, kunnes jalat taas liikkeessä lämpiäisivät ja kivun tunne hellittäisi. Pakkasin kamat rinkkaan ja lähdin matkaan. Katselin hieman haikeana Kevon luonnonpuiston reittikarttaa; sinne pitää joskus päästä! Kenesjärven pinta väreili kevyesti, kun koukkasin järven puolelle tietä katsomaan maisemaa. Kenesjärven takana kohosi Kenesvaara. Kartan mukaan siellä...

Telttayö pitkästä aikaa teki hyvää, olinhan ehtinyt lähes vieroittautua retkipatjasta ja makuupussista, kun sisämajoitukset olivat tarjonneet luksusta jo useita öitä perätysten Ruijanpolun taipaleen jälkeen. Edellispäivän taival Kaamaselta Soavveljávrrášin rantaan oli päättynyt sateiseen iltaan, mutta kun purin telttaa rinkkaan pakkaamista varten, oli teltta jo kuiva. Nautin aamupuuroni pilvisessä, mutta poutaisessa säässä. Varmistin, että käynnistäni ei jäänyt jälkeäkään telttapaikalleni, kävin tipauttamassa vähäiset roskani viereisen P-paikan roskasäiliöön ja nousin nelostielle. Taival oli tasaista. Seuraavalla levikkeellä, juuri ennen hauskasti nimettyjä Lihavakalajärviä, oli matkailuauto parkissa. Lienevät matkalaiset siinä yöpyneet. Lihavakalajärvet olivat typötyyniä. Mitenkähän lihavia vonkaleita pinnan alla piileekään, vai ovatko kalastajat onnistuneet verottamaan saalista ja tarjolla olisi enää vain laihempia eväkkäitä? Autoja suhisi aamulla nelostiellä harvakseltaan ja nauti...