Jalkaisin

Liukasta on pitänyt. Sen verran liukasta, että torstaista lauantaihin kulkuväylät olivat Jyväskylässä lievästi sanottuna haastavia kulkea jalkaisin(kin). Torstaina otin itse yhtäkkiä takapuolituntumaa jäähän siihen malliin, että piti käydä ammattilaisten tarkistettavana. Onneksi luut pysyivät ehjinä. Vaikka on kuinka hyväpohjaiset kengät jalassa, vauhti on hidas ja kulku varovaista, voi etenkin hiekoittamattomalle jäälle osuva askel luistaa vaarallisin seurauksin. Torstaiaamuna minulla ei ollut liukuesteitä saappaissa ja kuinkas sitten kävikään. Lauantain osin sateiselle kävelylle vetäisin saappaisiin kaatumista estämään liukuesteet. Jäisellä kelillä olen tavannut ottaa ne mukaan varmuuden vuoksi ainakin takintaskuun, jos en ole jo heti ovesta ulos lähtiessä laittanut nastalenksuja kenkien ympärille. Liukuesteitä on useamman mallisia, enkä ota malliin sinänsä kantaa; nämä nyt sattuivat tulemaan vastaan, kun liukuesteitä etsin. Jo muutama nasta kenkien pohjassa voi pelastaa ...

Niiskuttava nenäni ilmoitti, että ei ollut syytä lähteä kävelylle pidemmän matkan päähän. Plus että vauhdin on parempi olla rauhallinen. Niinpä lähdin nauttimaan suloisista lumimaisemista leppoisalla lenkillä ihan lähimaastossa eli Haukanniemessä. Haukanniemen yksi ihana puoli on, että se on vain parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta - ainakin kun oikaisee kevyen liikenteen väyliä pitkin, kävellen tai pyörällä - ja saavutettavissa helposti myös linja-autolla (bussi 18). Minä pääsin paikalle kotiovelta jalkaisin, vain lyhyen kävelyn jälkeen. Harmaahko oli taivas, harmaita myös haapojen ja muiden rantapuiden rungot. Pientä väri-iloa haavoista kuitenkin löytyi, kun tarkkaan katsoi. Haukanniemessä ei ole kevyen liikenteen teitä talvikunnossapitoineen, vaan siellä kuljetaan polkuja pitkin. Kiitos erityisesti koiranulkoiluttajien, valmiiksi tallattuja reittejä löytyy niemestä kuljettavaksi myös lumiseen aikaan. Yllätyin kyllä hieman, kun pois lähtiessäni vastaan tu...

Hiiohei! Kahdesta edellisvuodesta poiketen Jyväskylän ympäristöluotsien Runotulet-tapahtuman vapaaehtoisporukka huokaisi helpotuksesta, kun lämpömittari olikin aiempaa lempeämmissä lukemissa loppiaisiltana 6.1.2018: vain muutama aste pakkasta. Edelliskertoina elohopea roikkui -20 pakkasasteen vilpoisammalla puolella... Tällä kertaa lumesta pystyi jopa muovailemaan lumipalloja lumilyhtyihin sekä runopolun opasteiksi että itse runopolulle. Kävin itse pykäämässä muutaman lumilyhtyviritelmän Helenantien varteen. Runotulet syttyivät samassa paikassa kuin aiemmin eli Kortepohjan Vehkalammenpuistossa, Variskukkulan tuntumassa. Jos Vehkalammenpuisto ei ole tuttu, se löytyy Wilhelm Schildtin kadun ja Taitoniekantien välimaastosta, Vehkahallin (eli kuplahallin) takaa. Vehkahallin edestä Taitoniekantielle johtaa Helenantie -niminen kevyen liikenteen väylä, jonka varresta pääsi pujahtamaan lumeen tallatulle polulle.  Variskukkulan rinteeseen oli sommiteltu värikkäitä minitel...

Iso-Haukisen rantamaisemissa, upouudessa teltassa melko hyvin nukkumani yön jälkeen (maa hieman vietti alaspäin...) heräsin jälleen kauniiseen päivään. Iltahämärissä en ollut niin paikkoja tutkaillut, joten aamumyslin ja -teen aika oli siihen oivallinen. Polttopuita ei laavupaikalla ollut tarjolla, mutta sapuskahuoltoa varten minulla oli trangia matkassa. Laavun edustalta sai katsella somaa järvimaisemaa ja taivas oli mahtavasti pilvetön. Iso-Haukisen vanha laituri oli notkahtanut, mutta kyllä sitä pitkin pääsi varovasti kulkien aamupesulle. Kiitos kuivan ja lämpimän sään, edellisenä päivänä suo-ojaan sukeltanut vasen vaelluskenkäni oli jo huomattavasti kuivempi :) Sitten kutsuikin jo leppoisa metsäpolku, jonka varressa näkyi edelleen mukavasti sinisiä Keski-Suomen maakuntauran maalimerkkejä. Netistä printtaamastani tuoreesta kartasta paljastui, että jalkojeni alla oli Kirkkopolku . Kuulosti täysin loogiselta, sillä olinhan minäkin matkalla kirkolta kirkolle: Petäjäveden v...

Entistä Keski-Suomen maakuntauraa on tullut tallattua useaan otteeseen viime vuosina. Toissa kesänä lähdin seuraamaan maakuntauran jälkiä Petäjävedeltä Keuruulle. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, missä kunnossa reitti olisi, tai löytäisinkö vielä eheän katon pääni päälle sen varrelta, joten varustauduin poikkeuksellisesti myös teltalla. Ennan matkaan lähtöä oli tilaisuus tutustua myös kulttuuriantiin, alkoihan retki komeasti UNESCON maailmanperintökohteesta, Petäjäveden vanhalta kirkolta. Vaikka olinkin lähdössä matkaan melko myöhään iltapäivällä (kuten tavaramerkkini taitaa olla), tuumasin että kannattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja astua sisälle, kun kerran ovet ovat auki. Aika uskomaton tämä 1760-luvulla valmistunut kirkko on! Kirkon viereisellä niityllä lampaat toljottivat laiskasti, kun lähdin kävelemään Vanhankirkontietä Siltatietä kohti. Piti kiepauttaa pieni lenkki Petäjäveden keskustan suuntaan ja mennä Verkkalantielle, jotta pääsin ylittämään Jämsänv...