Jalkaisin

Edellinen kävelypäiväni Kemistä Keminmaahan oli ihanan lyhyt ja aurinkoinen. Tänään edessä oli pidempi rupeama ja pilvisessä säässä, määränpäänä Tervola. Nautittuani Pohjanrannassa aamiaisen lähdin tallaamaan Rovaniementien laitaa, aluksi kevyen liikenteen väylää pitkin. Oli ihanaa, että ei tarvinnut suunnata nelostien varteen, vaan sain pysytellä vähemmän liikenteen väylällä. Hyvin pian osuin Kemijokivarressa uimarannan kohdalle. En minä uimaan kaivannut, mutta rantakahvilan asiakkaaksi olisin kernaasti ryhtynyt, jos kahvila vain olisi ollut auki. Vasemmalle puolelle jäi kohta Liedakkalan Seurala. Kemijoen puolella olevan omakotitalon pihalta bongasin melkoisen ison rysän. Ihastelin Liedakkalan koulua (1913), mutta eipä tämä rakennus enää keminmaalaisia kouluna palvele. Koulu lakkautettiin vuonna 2016. Liedakkalasta matkani jatkui hiljaisen asvalttitien laitaa pitkin kohti Törmää. Välillä näin pilkahduksen Kemijoesta, pääosin sain tuijotella kukkivia pientareita ja vaihtelevasti met...

Ruokolahden kirkko näkyy kauniisti Pappilanlahden yli Puumalantielle. Pidän aina huolta siitä, että katson kirkonmäen maisemaa auton ikkunasta, kun matka kulkee tätä reittiä. Niin lähellä, mutta niin kaukana? Autolla pääsee periaatteessa helposti lähelle, mutta sillä on myös liian helppo huristaa ohi vaikka mistä kiinnostavasta, koska "ei ehdi" kääntyä tai pysähtyä; meni jo. Kävelijälle pysähtyminen on helppoa. Siispä on hylättävä moottoriajoneuvo ja jalkauduttava, jotta pääsee lähelle. Sunnuntaiset kirkonmenot ovat jo päättyneet, kun astelen Ruokolahden kirkonmäelle, mutta sattumoisin kirkon ovet ovat edelleen avoinna. Kristallikruunut loistavat autioituneessa pyhätössä, jossa patinoitunut, maalaamaton puu saa ympärilleen väriä sinisen ja valkoisen sävyistä. Kaunista. Vaaleanvihreäksi ulkoa maalattu puukirkko (1854, suunnittelija Ernst Lohrmann) on järjestyksessä jo neljäs kirkko Ruokolahden kirkonmäellä. Ei ihme, sillä Ruokolahti on vanha pitäjä - sekä kunta että s...