South West Coast Path 23: Sennen Cove - Lamorna

Vaikka olinkin päätynyt edellisenä kävelypäivänä St Ivesiin, siirryin jatkamaan South West Coast Pathin tarpomista Sennen Covesta aamubussilla Penzancesta. Olin kävellyt loka-marraskuun vaihteessa 2015 useamman päivän palasessa välin St Ives-Sennen Cove ja päätin jo ennen reissua, että en nyt patikoisi samaa väliä uudelleen, vaikka se todella upea onkin.

SWCP-polun kulkijoista useimmat kulkevat reitin monessa osassa, esimerkiksi viikko tai viikonloppu kerrallaan - eikä kaikilla suinkaan ole tavoitteena saada koko reittiä käveltyä. Tällaisena kaukoturistina olin päätynyt yrittämään koko reittiä kahden reissun taktiikalla. Enkä vieläkään voi olla varma, pääsenkö reitin loppuun asti tällä matkalla.

Sennen Covessa oli aamutuimaan hiljaista. En jäänyt tuuliseen satamaan maleksimaan vaan lähdin saman tien bussipysäkiltä ylämäkeen ja kohti Land's Endiä, manner-Englannin läntisintä paikkaa. Matkaa oli vain noin kilometrin verran.

Land's End on upea paikka mutta suosionsa takia se ei ole pelkkä luonnonnähtävyys, vaan niemellä on nykyisellään myös muita huvituksia, lähinnä lapsiperheille suunnattuja. Minua Land’s Endin turisteille suunnattu ”kylä” ei viehättänyt; olisi tehnyt mieli teekupposta lämpimiksi, mutta paikat oli suunniteltu palvelemaan liukuhihnameiningillä eli nopsasti määrää, ei laatua. Niinpä säästin teetuokion tuonnemmaksi.

Kunnianhimoiselle Englannin päästä päähän -reissulle eli  Land's End - John O'Groats -retkelle joko jalkaisin, pyörällä (tai millä nyt kukin haluaa liikkua) matkaajat voivat kuvauttaa itsensä rekvisiittakyltin luona, johon saa personoidun tekstin - esim. nimensä ja matkan kotoa tänne. Minä tyydyin edullisempaan vaihtoehtoon eli ojensin kamerani toiselle turistille.

Yksi poikkeus piti kuitenkin tehdä ennen kuin poistuin huvitusten luota. Shaun the Sheep eli Late Lammas... Aardman-fanina oli pakko käydä kurkistamassa näyttely, jossa saa heittää Laten naapuritilan possuja "kakkapalloilla", lukea Aardman Animationsin tarinan seinäsarjakuvana, tutustua animaation tekoon ja nähdä aitoja animaatioelokuvissa käytettyjä lavastemalleja. Sekä kuvauttaa itsensä Laten kanssa Lamb’s Endissä!

Land’s Endin maisemat ovat kyllä komeat, vaikka äärimmäinen kärki turistirysä onkin. Vaikka olin jo viikkotolkulla erilaisia kalliorantoja ja jyrkänteitä tuijotellut, ei näkymä tuntunut pätkääkään tylsältä. Majakka näkyi lähellä, kirkkaan kelin ansiosta erotin vähän matkaa kuljettuani myös Scílly-saaret horisontissa, samoin etempänä merellä olevan toisen majakan. Kun Hartland Quayn jälkeen kalliouurteet olivat olleet vedessä ”pitkällään”, täällä ne näyttivät olevan pystyssä.

Aurinko korosti rosoisen maiseman vaikuttavuutta, vaikka tuulen pauhu pakotti pitämään huppua päässä ja käsineitä kädessä. Avarassa maisemassa ei ollut tarjolla puiden suomaa tuulensuojaa. Jos olisi sattunut kohdalle myrsky, en todellakaan olisi lähtenyt kävelemään kallioiden päälle. Vastaantulijoita ei ollut montakaan, mutta useimmilla heistä oli pipo tai muu lakki päässä. Minä kiskoin välillä huppua päähän ja sitten taas hölläsin sen pois, sillä takin sisällä oli ihan lämmin. Kas kun kallion laella ei saanut ihan koko aikaa kulkea tasaisella.

Sain edelleen nauttia kukkasten seurasta polun varressa. Ympärillä suhisi, alhaalla meri ryskyi kallioita vasten voimalla. Kyllä ovat olleet rohkeita ne, jotka ovat lähteneet ylittämään tuota lätäkköä pienillä purtiloillaan silloin satoja vuosia sitten, etsimään uusia maita ja mantuja.

Teetauon pidin hiljaisessa mutta ihanassa Porthgwarrassa, missä oli pieni kahvila ulkopöytineen. Toisin sanojen lähinnä vaja, josta sai käydä tilaamassa syömistä ja juomista ulkopöytään. Nautin kivimuurin vieressä tuulensuojassa kannullisen teetä ja viipaleen Victoria Sponge-kakkua - näin terveellinen lounas taas… Mutta juuri sitä teki mieli.

Taivalsin vielä tovin ja sitten tuli päivän kävelyn ihmisen tekemä kohokohta: Minack Theatre, Rowena Caden mestariluomus. Cade rakensi puutarhurinsa avustuksella omin käsin vuosikausien ajan teatteria käsittämättömän vaativaan, mutta aivan tolkuttoman hienoon paikkaan, jyrkkään merenrantarinteeseen. Teatterialueella on myös upea valikoima erilaisia kasveja, jotka rakastavat aurinkoa ja lämpöä.

Ensimmäisen kerran näyttämö oli käytössä 1932 ja Cade paranteli teatteria sen jälkeen vielä vuosia, mutta sota keskeytti kaiken ja sen päätyttyä hän joutui aloittamaan työn käytännössä alusta. Vaikka Rowena Cade vaikutti hauraalta, hän urakoi oikeasti itse suuren osan teatterista ja se sisälsi muun muassa rantahiekan roudaamista ylös rinnettä, sementin sekoitusta varten. Kun rahaa ei ollut enää graniittiin, Cade työsti sementistä rakenteita ja teki niihin koristeita ruuvimeisselillä. Alimmilta penkkiriveiltä löytyy teatterissa esitettyjen näytelmien nimiä.

Turkoosi meri, tähtitaivas, amfiteatteri, jokin hyvä näytelmä… Olisi mahtavaa kokea täällä teatterielämys joskus itse, mutta sellaista ei ollut vielä näin huhtikuun puolella tarjolla. Laskeuduin Minack Theatresta superjyrkkää kivipolkua alas Porthcurnon hiekkarannalle ja kapusin sitten ylös seuraavalle kalliolle.

Penbartissa oli edessä hauska vesistön ylitys: pikkukylän halki mereen laskeva puro ylittää jopa autotien! Meitä kävelijöitä on ystävällisesti muistettu astinkivillä, joten ei tarvinnut kahlata vaelluskengissä tai avojaloin matalassa vedessä toiselle puolelle.

Land's Endin ja Lamornan alue on näitä muutamia kohtia lukuun ottamatta ihanan hiljainen. Penbartista lähdettyäni en kohdannut yhtä ainutta vastaantulijaa, vaan sain nauttia maisemista luonnon äänien siivittämänä. Mikäs siinä!

Lähestyessäni Lamornaa polku oli välillä mahtavan helppokulkuista, mutta sitten se kävi hankalammaksi, johtuen siitä että jalkojen alle oli jätetty reippaasti luonnonkiviä ja kalliota, eikä tasoitettu turhan helppoa. Olin entistä kiitollisempi siitä, että selässä oli vain pieni päiväpakkaus rinkan sijasta, minkä ansiosta oli helpompi keplotella itsensä eteenpäin, välillä kapeistakin rakosista ja hankalan mallisten kivenlohkareiden lomitse tai päältä.

Päätepisteeni Lamorna Cove oli muistutti minua siitä, kuinka viime loka-marraskuun vaihteessa aloitin juuri Lamorna Covesta ihka ensimmäisen South West Coast Path -pätkäni - ja jo noin 50 metriä kuljettuani ajattelin, että aivan mahtavaa! Ja että milloinkahan pääsisin kulkemaan muita osia reitistä?!

Katsoin kelloa. Kahvila oli kiinni, seuraava lämmittelymahdollisuus olisi bussipysäkille johtavan tien varrella pubissa. Entä se bussi? Parasta lähteä kipittämään, muistelin että yksi taisi mennä pian kuuden jälkeen. Vaikka juuri talsitut noin 20 kilometriä jo kintereissä tuntuivat, pistin ensimmäisen ylämäen jälkeen reippausvaihteen päälle varmuuden vuoksi. Kun pysähdyin pubin kohdalla katsomaan varmuudeksi aikataulua, huomasin että aikaa bussin tuloon oli 10 minuuttia ja matkaa tien varteen vielä varmaan kilometri. Ei muuta kuin liikettä niveliin, ettei tulisi tunnin odotusta. Pinkominen kannatti, sillä alle minuutin pysäkillä seisottuani bussi saapui, kerrankin aikataulussa! Onneksi jalkaparkani olivat jaksaneet vielä tsempata…

Onni oli täydellinen, kun pääsin illalla Turks Headiin - yhteen Penzancen vanhimmista pubeista - ja edessäni oli Turks Headin oma ale sekä lautasellinen Foweyn sinisimpukoita! Olin jo kävellessä niistä haaveillut, taivaallista!

Kävelypäivä 24: Marazion - Porthleven