South West Coast Path 17: Padstow - Treyarnon Bay
Määränpääni Treyarnon Bay oli reilun 18 kilometrin päässä ja osuuden South West Coast Pathin maasto luokiteltu vaihteeksi helpoksi. Tervetullut sana. Ei Padstow'stakaan olisi ollut mihinkään hoppu, mutta niin vain nostin rinkan selkään ja kiersin sataman rantakatua pitkin ja nousin sitten loivaa ylämäkeä lukuisien kävelijöiden kansoittamalle asvalttibaanalle. Hämmentävän paljon ihmisiä liikkeellä verrattuna siihen, mitä olin tottunut päivän aikana kohtaamaan, mutta olinhan vielä ihan Padstow'n kupeessa.
Kun ennätin asvaltilta pienemmille poluille, väki väheni ja vastaan tuli enää yksittäisiä koiranulkoiluttajia, joista osa laskeutui laskuveden paljastamalle valtavalle hiekkarannalle. Päätin itse pysytellä virallisella polulla, vaikka hiekkaa pitkin olisi voinut oikaista aimo matkan. Laaja hiekan peittämä alue Harbour Cove dyyneineen oli kyllä vaikuttava näky. Kapeahko vesialue sen vieressä on nimeltään Doom Bar, joka sai uhkaavan nimensä siitä, että petollisille hiekkasärkille juuttui lukuisa määrä aluksia. Itselleni Doom Bar oli tähän asti tuttu vain oluen nimenä, joten oli hauska nähdä minkä mukaan cornwallilaisolut on saanut nimensä. Doom Bar on onnistunut nousemaan niin suureen suosioon, että vain pieni osa siitä pannaan enää Cornwallissa, vaikka se täällä syntyikin.
Kävelin jonkin matkaa kynnetyn pellon laitaa, sitten pensaikon suojaamaa polkua ja sitten reitti johti hitusen ylemmäs. Auringonpaisteen ansiosta alkoi tulla jano, joten Rest a While -kotipihakahvilan mainos tuli juuri sopivaan saumaan. Vähän aiemmin olin nähnyt vielä ylempänä sijaitsevan maatilakahvilan mainoksen (Cream Tea!) mutta onneksi ei tullut sorruttua siihen... Rest a While -kahvila oli mutkattomasti rivitalomaisen rakennuksen puutarhaterassilla, joka oli täynnä asiakaspöytiä. Tarjoilu tilattiin ja otettiin vastaan keittiön ikkunasta (=myyntitiski) ja asiakkaat myös palauttivat käyttämänsä astiat sitä kautta takaisin. Hyvin toimi! Ja koira-asiakkaat (joita niitäkin oli useita) saivat luonnollisesti vesikupin.
Taivaallisen hyvän sitruunalimsan voimin jatkoin matkaa kohti Stepper Pointin vanhaa tähystystornia (jota luulin kauempaa kaivoksen torniksi), mistä polku kääntyi niemen ympäri ja aloin kävellä kartalla etelää kohti. Meri kimmelsi, ei juuri tuullutkaan ja oli aivan ihana kävellä.
Täällä todella tuntui, että reittikuvaus "helppo" pitää paikkansa. Kun kerran olin kallioiden päälle päässyt, oli polku siellä mahtavan mukava kulkea. Nurmi oli lyhyeksi kaluttua tai sellaiseksi aikojen saatossa kulunutta ja South West Coast Pathin reitti erottui selvästi - se lähinnä merta kulkeva - vaikka tammenterhomerkkejä ei aina vahvistukseksi näkynytkään. Kallioiden juurella, aaltojen pärskeissä, vilahti kalliopoukamia ja joskus hiekkarantapätkiä.
Nautin Trevonen rantakahvilassa lounaan - vaihteeksi ei makeita kakkusia vaan ihan oikea sandwich - teen kera. Olin laskenut että tämän päivän kävelyllä riittää yksi teetauko, koska reitti ei ollut raskas. Toisaalta, ehkä se limsatauko lasketaan teetauoksi...
Vehreyden keskeltä käväisin kävelemässä välillä myös hiekkarantaa pitkin Harlyn Bayssa, Tiedän, virallinen reittiviiva meni hiekkarannan takana, mutta pakkohan sitä on välillä tassutella hiekallakin. Pitäisi vain muistaa hankkia matalat säärystimet, sillä taas onnistuin potkimaan hiekkaa kenkiin ja piti vähän ajan päästä kopistella ylimääräiset hiekanjyväset pois kengistä ja sukkien kantapäistä.
Polku-urat tosiaan vaihtelevat reitin varrella! Kohdalle voi osua mutainen ja liukas, hyvin kapea polku, halkeillutta asvalttia, kivikkoa, monen kulkijan vierekkäin urittama "valtatie" nurmeen hiottuna, kiemurainen ja ahdas piikkipensaiden tunneli tai joskus jopa piikkisuora vihertunneli pellon laidassa. Tällainen suora ei ole yhtään niin tylsä kuin asvaltoitu entinen junarata!
Mother Ivey's Bayssa katseeni kiinnittyi jännän näköiseen rakennukseen kallioseinämässä. Olipa erikoinen, noin korkeat tolpat ja pitkä ramppi alas. Ei kai kellään ole tuollaista loma-asuntoa? No ei tietysti. Kyseessä oli meripelastusasema ja ramppi on tarkoitettu pelastusalukselle.
Ennen saapumistani Trevose Headin päähän ja sen majakan luo sain tervehtiä "tuttuja". En ihan heti muistanut, että olimme jutelleet aiemmin, mutta pariskunta moikkasi iloisesti ja sitten hoksasin, että olin vaihtanut miehen kanssa muutaman sanan edellisenä päivänä ja jutellut kummankin kanssa polulla päivää aiemmin. Mies oli kertonut ensitapaamisemme jälkeen minun kävelystäni fish&chips-puodin rouvalle, joka oli sanonut minua ihan hulluksi. Totesin että en ole ehkä kuin puoleksi hullu, mutta kävelyni aloituspäivä oli kyllä April Fool’s Day!
Kehuimme kummatkin maisemia ja pariskunta huokasi, että näkymät vain paranevat koko ajan... Olin siitä samaa mieltä.
Kierrettyäni niemenkärjen pysähdyin kurkistamaan louhoksen reunalta valtavaan Round Holeen (ei kaiteita!) ja kävelin sitten hitaasti polkua pitkin eteenpäin. Pienet pinkit kukat oikein hehkuivat auringossa niin, että ihmisen murjoma louhosalue unohtui.
Määränpääni Treyarnon Bay oli jo seuraavan eli Constantine Bayn hiekkarannan takana. Vastaani tullut mies rupatteli kanssani hetken ja sanoi, että retkeilymajaan kävelee enää vartin. Vaan sitten tulin penkin kohdalle, jolla istunut vanhempi rouva nousi ylös minut nähtyään ja tuli rupattelemaan. Hän odotteli lintuja bongaamaan lähtenyttä miestään takaisin kävelyltä ja kysyi, olinko nähnyt kahta herraa teleskooppilinsseineen matkallani. Muistin missä olin heidät havainnut ja arvelimme, että kyllä he varmaan pian palaavat retkeltään. Sain sen vartin kulumaan ihan tähän seuranpitoon, mutta eihän minulla mihinkään ollut kiire muutenkaan.
Treyarnon Bayn leppoisa retkeilymaja oli ihanasti aivan South West Coast Path - reitin varrella ja huoneen ikkunastakin näki merelle, majan ravintolasta sai ruokaa niin illalla kuin aamulla, joten oli ihana ottaa lokoisasti ja rentoutua päivän päätteeksi mielettömän kauniin merimaiseman äärellä. Kuinkahan mones paikka, jonne minun tekisi mieli jäädä pidemmäksi aikaa...
Kävelypäivä 18: Treyarnon Bay - Newquay
Kommentit
Lähetä kommentti