Siirry pääsisältöön

Mustikkamäen-Kauniinjärven luontopolulla, Ilomantsi


Ilomantsin Maukkulasta löytyy luontopolku, jota pitkin pääsee taivaltamaan Mustikkamäen pihasta Kauniinjärvelle. Reitti on noin 3,75 kilometriä pitkä. Se tarkoittaa tietenkin yhteen suuntaan, eli reippailua samoja jälkiä pitkin kertyy noin 7,5 km. Ja jos tekee kuten minä eli palaa hieman eri reittiä, teitä eikä tuttua polkua pitkin, saa lenkkiä paluumatkalla pidennettyä hivenen, vaikka ei olisi niin ajatellut tekevänsäkään...

Polun sai aikaan paikallinen kyläyhdistys Mäkikylät ry. Hienoa talkootyötä kyläläisiltä!


Reittikartta löytyy Maukkulan Mustikkamäen majoitusrakennuksen (entinen kyläkoulu) ulkoseinästä. Ilmakuvan päälle piirretystä reittikartasta kannattaa ottaa ennen liikkeelle lähtöä kuva puhelimella, jos ei satu olemaan karttaa matkassa (tai karttasovellusta puhelimessa) ja haluaa kulkiessaan tarkistaa, missä kohdassa onkaan menossa. Luontopolun reitti on merkitty maastoon sinisin maalimerkein ja keltaiset maalimerkit markkeeraavat hiihtolatua.


Lähdin alkuillan kävelylle avarasta vaaramaisemasta entisen kyläkoulun hiekkakentän kulmauksesta, kiviaidan kulmilta, mistä maalimerkit ohjasivat eteenpäin. Maukkula on jännä paikka: sen historia yltää satojen vuosien päähän ja näissä vaaramaisemissa on ollut asutusta ainakin 1400-luvulla. Mäkikylien historia kertoo, että tiettävästi kylää hallitsivat tuolloin liettualaiset ruhtinaat! Nyt Mustikkamäellä sijaitseva maaseutumatkailuyritys ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan näillä main, onhan Maukkulassa on ollut kievaritoimintaa ennenkin; ilmeisesti Elias Lönnrot yöpyi Maukkulassa runojenkeruumatkalla 1820-luvulla.


Sain alkumatkasta kunnon haukut naapuritilan nelijalkaisilta, ennen kuin polku ehätti seuraavien marjaviljelmäpeltojen luo. Minä outo kulkija. Kylläpä herukkapensaita riittikin! Ihan silmänkantamattomiin saakka. Eivät vaan olleet nämä marjat vielä kypsiä.


Seuraavalla niityllä ei ollutkaan enää marjapensaita, vaan sain pitkästä aikaa silmieni eteen heinää seipäillä. Harvinaista herkkua, sillä edellisinä päivinä oli tullut havaittua autoteiden varsilla vain heinäpaaleja. Ehkäpä nämä heinät päätyvät jollekulle hevoselle herkuksi.


Heinäseiväsniityn jälkeen astahdin jälleen hyvälle, leveälle polulle. Kylläpä oli mukava kulkea tällaista väylää upean vehreässä lehdossa! Sain toki seuraa useammastakin inisijästä, mutta onnekseni hyttyset ehättivät pistää paljasta ihoa harvakseltaan, koska pidin pysähdykset minimissä.


Halkopinojen luona odotti yllätys: kerrassaan mainiot puuveistokset, ukko ja akka! Olisipa näistä ja tekijästään sopinut ollut tietoa paikan päälläkin. Moottorisahaveistosten tekijä paljastui vasta kotiin tultua googlaamalla: ITE-taiteilija Erkki Määttänen.

Reitti käväisi seuraavaksi pikkutiellä ja kaartoi sitten vähän tiheämpikasvustoisena metsään. Sadattelin siinä nokkosten välistä kahlatessani lyhyitä lahkeitani, mutta kestin urheasti pienet poltteet kintuissa. Nokkosten hipaisujen aiheuttama kirvely menee yllättävän nopeasti ohi...

Sekametsää, kuusikkoa, kauniita sammalia, ketunleipää, kosteampaa maastoa: ohitin tupasvillamättäitä. Kun polku vähän ajan päästä saapui Kurkilammelle, tähysin pitkospuilta innokkaana vielä kypsymässä olevaa hillaa mättäiltä. Olisiko siellä jokunen kypsäkin marja minulle? Muistin, kuinka edellisenä iltana olin päässyt kokeilemaan Mustikkamäen kentällä kyläläisten kanssa kyykkää ja yksi pelaajista oli kertonut hillasaaliistaan. En silloin arvannut, että saisin vielä noukkia muutaman kypsän marjan suuhuni itsekin! Ah, kuinka herkullista...


Kohta lähestyinkin jo Puustilan maisematilaa. Infotaulu kertoi, että Kurkirinne on ollut ilmeisesti 25-vuotisen sodan aikaan taistelurinne - siis 1500-luvulla! Sodassa on tuolloin taisteltu Karjalan rajoista.

Polkumerkinnät johdattavat kulkemaan tien vieressä kulkevaa reittiä, mutta yhtä hyvin kävelijä voi astella soratietä pitkin. Koska olin edelleen lyhyissä lahkeissa, olin välittämättä siitä, että niittykasvit sivelivät sääriäni. Eivätpä lahkeet ainakaan kastuneet. Päätin kuitenkin tehdä punkkitarkastuksen illalla ennen saunaan menoa, sillä Ilomantsin suunnalla on punkkien kanssa oltava tarkkana. Pidänkin nykyään kukkarossa luottokortin kokoista, punkkipihteinä toimivaa korttia.



Puustilan tilan päärakennukset erottuvat peltojen ja niittyjen keskeltä kauas. Maisematilalla on perinnebiotooppeja (niittyjä, hakamaita ja laitumia), joten varsinkin niittykukkia ja perhosia voi täältä tarkkasilmäinen bongata. Harmaantuneen rakennuksen seinästä löytyi Puustilan maisematilan ympäristössä kulkevan kulttuuriluontopolun (1,5 km) kartta - joskohan kävisin tutustumassa siihenkin samalla reissulla?


Perinnemaisemissa on myös mielenkiintoista puustoa. Kuusipariskunta lymyili salaisessa kohtaamisessa pihlajien takana.


No jopas, ei kai pihlaja nyt vielä näin varhain elokuussa ala kellertää? Ei niin. Kyseessä olikin ihan oma pihlajalaji eli kultapihlaja. Täysin uusi tuttavuus meikäläiselle. Vaan ihan kuin olisin nähnyt vastaavaa, kellervää pihlajanlehteä jossain reitin varrella jo vähän ennen Puustilaan saapumista?

Ohitettuani tilan päärakennukset ja polun kiertäjiä palvelevan huussin saavuin paikkaan, mistä vihrein maalimerkein merkitty Puustilan kulttuuriluontopolku erkani luontopolkureitiltä oikealle. Siinä vaiheessa totesin kuitenkin, että rajansa sillä, mitä reittiä lähden tallaamaan lyhyissä lahkeissa. Kulttuuriluontopolku oli päässyt kasvamaan sen verran vihreäksi, että ei tehnyt mieli hakea ehdoin tahdoin uutta nokkosen poltteita kinttuihin!


Tallasin alamäkeen vielä hetken, sitten käännyin vasempaan ja astelin vanhan ladon vieritse hakkeen peittämälle polku-uralle joka johti pian taas metsäisemmälle reitille. Polku oli edelleen varsin hyvin kuljettavissa ja merkinnät selkeitä. Lehdossa vallitsi ihana luonnon rauha; vain muutama lintunen lurautteli laulunpätkiä, kun kahistelin eteenpäin.


Uhmasin välillä sen verran hyttysiä, että pysähtelin nauttimaan mehevistä, kypsistä mustikoista. Ja ihmettelemään tätä pahkojen valtaamaa mäntyä. Polulta oli mahdollisuus käydä kurkkaamassa myös pyyntikuoppia, mutta koska niille ohjaava viitta ei huomannut kertoa, minkä matkan päässä pyyntikuopat olivat, jätin niillä poikkeamisen väliin. Teki jo mieli järven rantaan.

Metsätaival alkoi lähestyä loppuaan. Kun polku saapui hirsimökin pihaan, arvelin ensin sitä yksityiseksi lomamökiksi, mutta seinän ilmoitustaulu paljasti, että kyseessä oli vapaammin käytössä oleva paikka. Rantamökki kuuluu Mäkikylät ry:lle ja vaikka mökkiä vuokrataankin, saavat uimarantaa tulipaikkoineen käyttää muutkin kulkijat. Ja löytyy sieltä myös huussi.


Kauniinjärvellä minua odotti tyyni, hiljainen vesi; ei ristinsielua mailla, halmeilla. Tuntui ihanalta pestä kasvot ja kädet, ja harmittelin vain sitä, että ei ollut uimakamppeita matkassa. Toisaalta, jäljellä oli vielä kävelyrupeamaa takaisin päin, ylämäkineen.

Istahdin alas laiturille ja tein pikaisen punkkikatsauksen. Ikävä kyllä kaksi veijaria oli eksynyt väärälle iholle ja laitoin ne julmasti uimakouluun.

Kun tuli aika lähteä takaisin Mustikkamäelle Kauniinjärveltä, aprikoin hetken aikaa paluureittiäni. Tismalleen samaa tietä takaisin vaiko pieni variaatio? Järkeilin, että voisin olla ripeämmin takaisin Mustikkamäellä, mikäli kulkisin pikkuteitä pitkin. Alkumatkan osalta tämä olikin ihan hyvä valinta, mutta Puustilan tilan jälkeen olisin ollut fiksumpi, jos olisin palannut takaisin tutulle luontopolkureitille. Se on nimittäin reilusti lyhyempi tie takaisin Mustikkamäkeen kuin valitsemani tie. Näin ollen sain todennäköisesti tarpoa pidemmän matkan, kun halusin jalkojeni alle paluumatkalle leveämmän väylän ja uudet maisemat.

Takaisin Mustikkamäkeen minut toivottivat tervetulleeksi lampaat, kukko kanaparvineen, kanit ja hevoset. Pyyhin pihassa hikeä otsaltani. Saunaan! Ja kyllä Mustikkamäen pihan perinnesauna todella maistui, sillä reipas paluukävely oli nostanut iloisen hien pintaan tällä mukavalla alkuillan kävelylenkillä.

Kommentit

  1. Ilomantsi! ♥ Sinäkin olet tehnyt sinne kesämatkan. Kiitos vinkistä, tämäkin ptää laittaa muistilistalle seuraavaa vierailua varten. Kaikkea kun ei mitenkään ehdi nähdä yhdessä päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuli vietettyä muutama päivä ihanassa Ilomantsissa :) Oli hauska lukea sinun postauksiasi, aika samoissa maisemissa pörrättiin... Itse kävin nauttimassa ensi kertaa Petkeljärven kansallispuistosta!

      Poista
  2. Kiitos polun tallaamisesta. Puustilan kulttuuriluontopolku (vihreät merkit) tauluineen kunnostetaan keväällä myös houkuttelevaksi kävellä. Polku on rengasreitti ja 1,5 km pitkä Puustilan maisematilan ympärillä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la