Olin tätä ennen jo kolme kertaa yrittänyt talsia Linnansaaren kansallispuistossa pääsaaren Sammakkoniemestä Linnavuorelle ja takaisin, onnistumatta. Parilla talvireissulla olin kääntynyt lumikenkäretkeltä takaisin, koska päivänvalon tunnit olivat kulumassa umpeen; viime kesän päiväretkellä kävelyretki jäi kesken minkä lie sateen tai venekyydin aikataulun vuoksi.
Tällä kertaa tuli tutkittua veneaikatauluja tarkemmin ja älysimme huijata puolet kävelymatkasta pois, matkaamalla reittivenekyydissä suoraan Linnavuoren laituriin saakka, vaikka muut kyytiläiset jäivät veneestä jo Sammakkoniemeen. Jäisi hyvää aikaa sekä kävellä rauhassa että huilia lokoisasti Sammakkoniemessä!
Aurinko sulostutti päivää, samoin kulkua keventävä tuuli. Linnavuoren laiturin lähellä oli retkeläisiä palveleva siisti huussikin. Veneen moottorin ääni vaimeni nopeasti ja lähdimme kapuamaan lahdenpoukamasta ylemmäs, kohti sitä odotettua Linnavuoren maisemapaikkaa. Laiturista on kyltin mukaan 500 metriä Linnavuorelle, mutta matka tuntui lyhyemmältä.
Kallioille kapuaminen todella kannatti, sillä ylhäältä näki erinomaisesti suloista Haukiveden saaristoa, komeaa kansallispuistomaisemaa. Ja taas tuli tuumittua, että miksi en ikinä muista ottaa kiikareita matkaan! Ei näin moottorilla kulkevana ja kiikaritta ole toivoakaan siitä, että sattuisi näkemään norpan. Kyllä tänne pitää tulla vielä melomaankin.
Linnavuoren juurelta on matkaa Sammakkoniemen laiturille/kioskille opasteiden mukaan 3,2 kilometriä. Veneen kuljettaja oli suositellut enemmän rantamaisemissa kulkevaa reittiä Sammakkoniemeen ja muutenkin olin jo kartan perusteella tuuminut, että kulkisimme saaren länsirannan puolta. Niinpä Perpulanluhdan reitti jäisi sitten seuraavaan kertaan.
Alkumatkan lehtomaisemat olivat satumaisen kauniita; valo tulvi todella upeasti lehvien lävitse tähän hiljaiseen paratiisiin. Minä niin viihdyn lehtojen lumoavassa valossa.
Polun ylle kaareutuu hurjan näköisesti mänty, joka ei ole ihan tavalliseen tapaan konkelossa, vaan sen latva ojentautuu määrätietoisesti aurinkoa kohti.
Jonkun vuoden takaiset myrskyn jäljet tulevat näkymään Linnansaaren maastossa hamaan tulevaisuuteen. Polkua linjattiin kaatuneiden puiden vuoksi hitusen uudelleen ja myrskynkaatojen väliin tehtiin kulkuaukot, siinä kaikki. Vielä ne puut sieltä lahoavat ja maatuvat, pikku hiljaa.
Tämän Linnansaaren kävelyretken juttu olivat puut. Korkeat puut, lehdot, kieroon kasvaneet puut, kaatuneet puut, majavan järsimät puut, lahoavat puut, huikean hienot haavat, muhkeat männyt, kaatuneet puut.
No hyvä on, myös kalliomaisemat - itse Linnavuoresta alkaen! Hienoja kallioita riitti vähän väliä matkan edetessä kohti Sammakkoniemeä; sekä tällaista tasaisempaa että muutamien kallioiden nousut ja laskut. Ei mitään ylitsepääsemätöntä. Sitä paitsi matkalla sai maistella lisävirkistyksenä erittäin makoisia mustikoita, jotka minulle kruunaavat kesäretken.
Viimeistään täällä isojen siirtolohkareiden luona tiesimme, että olimme enää lyhyen matkan päässä Sammakkoniemestä. Vastaan tulleen perheen nuorimies lähti heti tutkimaan isoimman murikan luolamaista halkeamaa.
Poikkesin lopuksi ennen kävelyretken päätepistettä Sammakkoniemen viereisellä Kamarluodolla, mikä oli sekin jäänyt aiemmilla retkillä jostain syystä käymättä, vaikka sinne pääsee ihan hyvin kuivin jaloin lankkusiltaa pitkin. Nälkä kuitenkin ilmoitteli itsestään sen verran reippaasti, että melko nopean maisemavilkuilun jälkeen kipitin jo kohti evästelypaikkaa. Kunhan ensin pysähdyimme ahomansikka-apajan kohdalle...
Tai no, ennen omien eväiden esille kaivamista oli ehdottomasti käytettävä hyväksi myös Sammakkoniemen kioskin herkkutarjoomaa. Sieltähän sai paitsi jäätelöä, myös savumuikkuja,, suoraan savustuspöntöstä!
Somasti päreen päällä tarjoiltuna... Muikut olivatkin soma alkupala, minkä jälkeen otimme repuistamme tulipaikalla makkarat, sämpylät, juuston ja mansikat esille.
Mainio juttu tämäkin, hienot on systeemit Linnansaaressa1
VastaaPoistaKiitos! Se on ihana paikka :)
Poista