Siirry pääsisältöön

Linnavuoren polulla Linnansaaren kansallispuistossa


Olin tätä ennen jo kolme kertaa yrittänyt talsia Linnansaaren kansallispuistossa pääsaaren Sammakkoniemestä Linnavuorelle ja takaisin, onnistumatta. Parilla talvireissulla olin kääntynyt lumikenkäretkeltä takaisin, koska päivänvalon tunnit olivat kulumassa umpeen; viime kesän päiväretkellä kävelyretki jäi kesken minkä lie sateen tai venekyydin aikataulun vuoksi.

Tällä kertaa tuli tutkittua veneaikatauluja tarkemmin ja älysimme huijata puolet kävelymatkasta pois, matkaamalla reittivenekyydissä suoraan Linnavuoren laituriin saakka, vaikka muut kyytiläiset jäivät veneestä jo Sammakkoniemeen. Jäisi hyvää aikaa sekä kävellä rauhassa että huilia lokoisasti Sammakkoniemessä!

Aurinko sulostutti päivää, samoin kulkua keventävä tuuli. Linnavuoren laiturin lähellä oli retkeläisiä palveleva siisti huussikin. Veneen moottorin ääni vaimeni nopeasti ja lähdimme kapuamaan lahdenpoukamasta ylemmäs, kohti sitä odotettua Linnavuoren maisemapaikkaa. Laiturista on kyltin mukaan 500 metriä Linnavuorelle, mutta matka tuntui lyhyemmältä.


Kallioille kapuaminen todella kannatti, sillä ylhäältä näki erinomaisesti suloista Haukiveden saaristoa, komeaa kansallispuistomaisemaa. Ja taas tuli tuumittua, että miksi en ikinä muista ottaa kiikareita matkaan! Ei näin moottorilla kulkevana ja kiikaritta ole toivoakaan siitä, että sattuisi näkemään norpan. Kyllä tänne pitää tulla vielä melomaankin.


Linnavuoren juurelta on matkaa Sammakkoniemen laiturille/kioskille opasteiden mukaan 3,2 kilometriä. Veneen kuljettaja oli suositellut enemmän rantamaisemissa kulkevaa reittiä Sammakkoniemeen ja muutenkin olin jo kartan perusteella tuuminut, että kulkisimme saaren länsirannan puolta. Niinpä Perpulanluhdan reitti jäisi sitten seuraavaan kertaan.



Alkumatkan lehtomaisemat olivat satumaisen kauniita; valo tulvi todella upeasti lehvien lävitse tähän hiljaiseen paratiisiin. Minä niin viihdyn lehtojen lumoavassa valossa.


Polun ylle kaareutuu hurjan näköisesti mänty, joka ei ole ihan tavalliseen tapaan konkelossa, vaan sen latva ojentautuu määrätietoisesti aurinkoa kohti.


Jonkun vuoden takaiset myrskyn jäljet tulevat näkymään Linnansaaren maastossa hamaan tulevaisuuteen. Polkua linjattiin kaatuneiden puiden vuoksi hitusen uudelleen ja myrskynkaatojen väliin tehtiin kulkuaukot, siinä kaikki. Vielä ne puut sieltä lahoavat ja maatuvat, pikku hiljaa.

Tämän Linnansaaren kävelyretken juttu olivat puut. Korkeat puut, lehdot, kieroon kasvaneet puut, kaatuneet puut, majavan järsimät puut, lahoavat puut, huikean hienot haavat, muhkeat männyt, kaatuneet puut.


No hyvä on, myös kalliomaisemat - itse Linnavuoresta alkaen! Hienoja kallioita riitti vähän väliä matkan edetessä kohti Sammakkoniemeä;  sekä tällaista tasaisempaa että muutamien kallioiden nousut ja laskut. Ei mitään ylitsepääsemätöntä. Sitä paitsi matkalla sai maistella lisävirkistyksenä erittäin makoisia mustikoita, jotka minulle kruunaavat kesäretken.


Viimeistään täällä isojen siirtolohkareiden luona tiesimme, että olimme enää lyhyen matkan päässä Sammakkoniemestä. Vastaan tulleen perheen nuorimies lähti heti tutkimaan isoimman murikan luolamaista halkeamaa.

Poikkesin lopuksi ennen kävelyretken päätepistettä Sammakkoniemen viereisellä Kamarluodolla, mikä oli sekin jäänyt aiemmilla retkillä jostain syystä käymättä, vaikka sinne pääsee ihan hyvin kuivin jaloin lankkusiltaa pitkin. Nälkä kuitenkin ilmoitteli itsestään sen verran reippaasti, että melko nopean maisemavilkuilun jälkeen kipitin jo kohti evästelypaikkaa. Kunhan ensin pysähdyimme ahomansikka-apajan kohdalle...



Tai no, ennen omien eväiden esille kaivamista oli ehdottomasti käytettävä hyväksi myös Sammakkoniemen kioskin herkkutarjoomaa. Sieltähän sai paitsi jäätelöä, myös savumuikkuja,, suoraan savustuspöntöstä!


Somasti päreen päällä tarjoiltuna...  Muikut olivatkin soma alkupala, minkä jälkeen otimme repuistamme tulipaikalla makkarat, sämpylät, juuston ja mansikat esille.

Jep, herkuttelimme lopuksi vielä vuohenjuusto-mansikkaleivillä. Täytyy myöntää, että Oravin kyläkaupasta sai ihania evästarpeita. Eläköön leppoisat päiväretket kansallispuistoissa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la