Muurame: Kinkomaa

Muuramen Kinkomaalla ojentaa naisfiguuri käsissään olevaa lasta kohti taivasta. Aikomukseni oli lähteä Päijänne-maiseman kurkkauksen jälkeen talsimaan saman tien kohti Jyväskylää, mutta onneksi Kauko Räsäsen Marjatta-veistos tarinakyltteineen kiinnittää huomioni. Kun menen katsomaan veistosta lähempää, huomaan lähellä myös postilaatikon, jossa on jaossa Vitapoliksen karttoja - ja karttaan on merkitty Vitapolis-rastit sisältävä kävelyreitti. Siispä ensin pieni Kinkomaan kävely!

Rastireitti ohjaa aluksi suoraan eteenpäin, entiselle ylilääkärin talolle. Aika hulppea kivitalo ylilääkärillä on ollutkin! Nyt rakennus palvelee klubitalona, virkistystoimintakeskuksena.

Klubitalolta oikaisen rantaan, missä Päijänteen rantaa myötäilee mukavan näköinen kävelytie. Toisella puolella rantatietä kilkahtelevat ketjut, kun frisbeet lennähtelevät kohti maalikoria. En tiennytkään, että Kinkomaalla on myös frisbeegolfrata.

Pian Päijännekin lainehtii jäästä vapaana, vaikkei vielä tällä visiitillä. Tuolle jäälle ei parane enää mennä. Voin kuvitella, miten taivaallisen kaunis maisema on kesäpäivänä.

Jatkan matkaa rannan kävelytietä eteenpäin, missä vastaan tulee yllättäen kerrostalo. Jos talon nimi on Impilinna, sen on täytynyt olla Kinkomaan sairaalan naispuolisten työntekijöiden asuntola.

Jatkan matkaa pitkin kävelytietä ja hylkään Vitapolis-rastikarttaan piirretyn mustan viivan, joka ohjaisi toiselle polulle. On kivempi nauttia Päijänteen maisemista lähempänä rantaa! Ohitan rantasaunan, jonka jälkeen pilkottaa järvenselän takaa Muuramen Riihivuori laskettelurinteineen. Käyn autiolla hiekkarannalla, joka sekin odottaa innolla kesää.

Vaeltelen omavalintaista reittiä hoivakotien ja Kangaslammen välistä takaisin rastireitille. Vitapoliksen karttaan on piirretty kohteita, joista kaikkia ei ole vielä toteutettu; siihen on kirjattu esimerkiksi "levähdys- ja luonnontarkkailupiste" Kangaslammen rantaan, mihin lienee tarkoitus rakentaa pieni katselulava lammelle, mutta nyt paikka on edelleen luonnontilainen. "Vanha puutarha-alue" Vitapoliksen pihaan johtavan tien varressa näyttää tähän vuodenaikaan vähän rassukalta, mutta ehkä maapalasella on kesäaikaan jotain merkkejä vanhoista puutarhakasveista. Kaikki Vitapolis-rastien kyltit eivät ole (enää?) paikoillaan.

Törmään jälleen frisbeegolfmaalien kilahduksiin, kun kapuan mäntyjen välisen aukon polkua ylemmäs. Jos arvaan oikein, tässä on tulevan tien pohjaa, joten frisbeen heittelijät saattavat väistää jossain vaiheessa sivummalle.

Rinteestä löytyy rastikartan kohde: entinen lastensairaala. Ensisilmäyksellä tämä rakennuksen metsän puoleinen pääty tietysti näyttää eräänlaiselta avohoito-osastolta... Ja sitä sen on täytynyt omalla tavallaan ollakin, sillä voin kuvitella että iltapäiväauringon puoleiseen, suojaisaan tilaan on tuotu lapsipotilaita nauttimaan puhtaasta ulkoilmasta lepoparvekkeilla. Ajattelen heti näkemiäni kuvia Alvar Aallon suunnittelemasta Paimion parantolasta. Tässä on samaa henkeä.

Palaan Kinkomaan sairaalan päärakennuksen nurkalle. Uljaan päärakennuksen olisi saattanut suunnitellakin Alvar Aalto, mutta hänen ehdotuksensa ei pärjännyt kilpailussa, jonka voitti Jussi ja Toivo Paatelan ehdotus. Rakennus valmistui vuonna 1930 tuberkuloosiparantolaksi, minkä jälkeen täällä toimi myös keuhkoparantola. Sijainti oli alueen puhtaan ja kuivan ilman vuoksi otollinen. Myöhempinä vuosina Kinkomaalla hoidettiin keuhkosairauksien ohella mm. allergioita, ihotauteja ja lastentauteja. Keuhkosairauksien vuodeosasto siirtyi täältä pois vuonna 2008. Aluetta kehitetään nyt Vitapoliksena. Entisestä sairaala-alueesta kehitetään asumis- ja palvelukeskittymää, johon liittyvät olennaisesti hyvinvointi- ja hoitoalan palvelut.

Seuraan taas rastikarttaa ja pujahdan sairaala-alueen korkeiden rakennusten välistä kohti keltaista kivitaloa. Kartassa lukee nykyisen käyttötarkoituksen mukainen kuvaus Juhlatalo, mutta se ei ole koko totuus: tämä on aikoinaan ollut isännöitsijän ja alilääkärin asunto. Ei missään pöllömmässä paikassa, sillä rakennuksen etupihalta saa katsella Päijänteelle.

En poikkea jäiseen satamaan, vaan palaan takaisin sairaalan päärakennukselle. Kirkkaan sinitaivaan päivänä se on komea näky. Päijänteen puoleisessa päädyssä oli ennen samantapainen avonainen lepoparvekeosa kuin lastensairaalassa, mutta se osa rakennuksesta purettiin ilmeisesti 1970-luvun lopussa.

Sairaalarakennuksen pääsisäänkäyntiä ei voi olla huomaamatta, sillä Gunnar Finnen hienot reliefit jatkuvat sen yllä korkeuksiin. Jokaisessa kuvassa näyttää olevan jokin tarina, mutta ylimpiä on vaikea hahmottaa. Lähempänä maan pintaa on kuitenkin helppo tunnistaa ainakin Pyhä Yrjö ja lohikäärme. Tästä ei hoksaisi, että rakennus oli alun matalampi ja reliefit nousivat vain kolmeen kerrokseen... Pääsiipeä korotettiin 1937-39 kahdella kerroksella nykyiseen korkeuteensa.

Sitten heitän hyvästit sairaala-alueelle ja lähden viimein astelemaan Parantolantietä pitkin isommalle tielle, kotia kohti.

Kinkomaantien varressa on heti alkumatkasta poikettava katsomassa lähempää viehättävän näköistä vanhaa koulua, jossa on klassista tyyliä. Toivottavasti tämä koulurakennus on pysynyt terveenä ja käyttökuntoisena!

Suorana ajotien vieressä jatkuva kävelytie ei sitten tarjoa vähään aikaan muuta virikettä kuin omakotiasutusta, mutta sitten tärähtää. Saamani vinkki piti paikkansa: myös tämän tien varressa on murhatun autoilijan muistomerkki (edellisen murhamuistomerkin tapasin entisen nelostien varrelta). Eino Talvio-raukkaa lyötiin pääsiäisen alla kirveellä päähän, eikä hänen surmaajaansa koskaan saatu kiinni. Murha herätti tunteita: hänen saattojoukkoaan oli liki 700 henkilöä. On suorastaan uskomatonta, että peräti kahden Muuramen ja Jyväskylän välisen tien varressa on kummassakin tällaiset muistokivet. Mikä ihme juuri täällä on veritekoihin ajanut?

Surullinen muistokivi löytyy hyvin läheltä Jyväskylän ja Muuramen rajaa.

Vaikka tunnelma hetkeksi surmateon paikasta häiriintyi, on matkaa jatkettava. Siirryn tien toiselle puolelle, jotta näkisin lähempää rakennuksen, jota on tullut useasti vilkaistua auton ikkunasta. Pyöreitä taloja näkee harvoin! Sellainen (oletan että toinen puoli ei ole suora!) kuitenkin löytyy Sääksjärven rannasta. Tämän jälkeen kävely muuttuu enemmän lenkkikävelyksi, sillä maisema on Sääksjärven jälkeen sen verran tavanomaista ja edellisreissulta tuttua, että graffitien tarkkailun lisäksi on hyvää aikaa omille ajatuksille. Aurinko lämmittää mukavasti selkää.

Matkaa Kinkomaalta Jyväskylän keskustaan on noin 12 kilometriä. Reitti on helppoa kävelyä asvalttiväyliä pitkin ja taukopaikka löytyy alle puolivälistä Keljonkankaalta, missä voi poiketa ostamassa evästä kaupassa tai kupposella kuumaa huoltoasemalla.

P.S. Lisätietoja Kinkomaan alueen historiasta löytyy Keski-Suomen parantolan rakennushistoriallisesta selvityksestä.