Jättikuusta etsimässä, Sumiainen

Tutkin Sumiaisten karttaa. Lähitienoilla sijaitsevassa Keiteleen Pynnönsaaressa, pienen melontamatkan päässä näytti kartan perusteella olevan aivan erityinen puu, ihan karttamerkillä merkattu. Tästä yksilöstä kerrottiin  Hymy-lehden luontosarjassa vuonna 2007, että "Suomen paksuin kuusi on kasvanut Sumiaisten Pynnönsaaressa Rautiaisen talon rajalla mäenrinteessä. Sen ympärysmitta on 470 senttiä ja se haarautuu miehen korkeudelta kahdeksi." Kasvanut? Haarautuu? Täytyyhän puujättiä käydä katsomassa.

Rantauduin saareen toiveikkaana ja kapusin kajakista. Saaren uumeniin lähti rannasta metsäkoneen ura. Hieman uhkaavaa? No, eihän erityispuita kaadeta noin vain! Rannasta oli vain lyhyt matka paikkaan, mistä jättipuun piti löytymän. Vaan eipä erottunut maastosta mitään elämää suurempaa puuyksilöä, ei kuusta eikä muuta. Vain ihan tavallisen paksuista runkoa.
Mutta sitten hoksasin. Vadelma- ja herukkapuskien keskellä töröttävä korkea "kanto" olikin jättikuusen jäänne! Suomen paksuimmaksi kuuseksi aiemmin tituleerattu puu oli nyt siis entinen suuruus.
Raivasin tieni varovasti piikikkäiden vadelmapuskien läpi kuusen maassa makaavan, kaatuneen rungon luo. Aikamoinen kuusi tämä on kyllä ollut.
Mittanauhaa ei sattunut olemaan mukana, mutta oli helppo uskoa, että kaksihaaraisen kuusen ympärysmitta on ollut lähellä viittä metriä. Auki levitetyt käteni eivät yltäneet edes puoliväliin kuusen ympärystä.

En siis tavannut tällä retkellä Suomen paksuinta kuusta, vaan entisen sellaisen jäänteet, vieläkin muhkeat sellaiset. Ennen saaresta lähtöäni kuulin lähitalosta, että kaksihaaraisen kuusivanhuksen toinen haara joutui ukkosen uhriksi vuonna 1972. Lopullinen kuolinisku puulle tuli vuonna 2007, jolloin ukkonen osui kuuseen toisen kerran, kohtalokkain seurauksin.

Missäköhän lienee Suomen paksuin kuusi tällä hetkellä?

Kommentit

  1. Voihan surku. Tuollaiset puuvanhukset ja jättiläiset ovat komeita, mutta eivät nekään ikuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto antaa, luonto ottaa. Suomen pisimmäksi mitattu kuusi kasvoi aiemmin Muuramessa, mutta sekin sortui myrskyssä marraskuussa 2013. (http://retkipaikka.fi/vapaa/pitkan-kuusen-polku-muurame/)

      Keski-Suomen ennätyspuut ovat näemmä uhanalainen laji, mutta komeita vanhoja puita löytyy vielä ihan muutaman kilometrin säteellä Jyväskylän keskustasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi