Sumiainen: kahvila Korppu ja Vanharouva
Sumiaisissa kaikki on lähellä, eikä montaa askelta tarvitse ottaa kaupan, kirjaston, kirkon, leirintäalueen tai muiden tärkeiden paikkojen välillä. Kylänraitilta löytyy myös satunnaista matkailijaa monipuolisesti palveleva Sumiaisten Vanharouva. Vanharouvasta saa matkailuinfon lisäksi esimerkiksi käsitöitä, lahjatavaraa ja taksipalveluita. Plus Sumiaisten Kunnon tyylikkäitä sinivalkoisia verkkareita ja t-paitoja.
Kuten jo kahvipannusta, saati ainakin kohtuukelillä ulos asetetuista kupposista voi päätellä, samassa huoneistossa Vanharouvan kanssa toimii myös kahvila. Ulkosalla olevat somisteet vaihtelevat muutenkin, vuodenajasta riippuen. Pajusta askarreltu poro päivystää kesäkukista vapautetussa kukkalaatikossa.
Kahvila Korppu ei kilpaile modernien kahviloiden kanssa viimeistä huutoa olevalla sisustuksella tai jättikokoisella espressokoneella, mutta täällä en kaipaa kumpaakaan. Arkisin tarjolla on kahvin, teen ja taatusti maistuvien leivonnaisten (voileipäkin järjestyy pyydettäessä) ohella lounasta ja sitä hyvää seuraa, mitä paikalle kulloinkin sattuu. Sekä tiskin takana useimmiten ahkeroivan Päivikin että kahvilan muiden asiakkaiden kanssa on nimittäin ihan sallittua jutella. Korpun nurkassa on "maailman pienin kauppa" välttämättömyystarvikkeineen, joka pelastaa pulasta kun lähikauppa Suhari on kiinni.
Eikä siinä vielä kaikki. Jos ei hontsita rupatella tai lukea lehteä, voi aina kääntää katseensa uniikkiin nukkekotiin, jonka veroista en ole nähnyt. Tämän pikkutalon asukkaat, kalusteet tai tekstiilit eivät ole tehdastekoista tusinatavaraa, vaan huolella askarreltua käsityötä, useiden eri käsiparien tekoa.
Hirsikodin sisustus ja meno muuttuu kaiken aikaa, sillä tupaan tulee vähän väliä uusia pieniä yksityiskohtia. Kunhan joulu vielä lähenee, tiivistyy varmasti myös pikkujoulumeininki.
Tässä talossa kelpaa kehrätä lankaa ja tehdä käsitöitä, lämmitellä avotakan ääressä, tai vaikkapa saunoa. Varsinainen kyläkoti!
Kellarikerroksesta löytyy ruokavaraston ohella myös pienen pieni versio kahvila Korpusta tonttumaisine asiakkaineen.
Aukioloajat? Selviävät varmimmin oven lapusta tai soittamalla, mutta ainakin aiemmin syksyllä kahvilan ovet olivat arkisin auki klo 7-14/16 ja la-su aamupäivän ajan; tänä syksynä voi perjantaisin istua iltaa pidempäänkin, aina klo 22 saakka ja siemailla kahvikupposen sijasta vaikka viiniä - Korpussa kun on A-oikeudet. Kesäkautena Sumiaisista saa kahvilapalveluita Korpun ohella leirintäalueelta.
Aina on aikaa yhdelle kupilliselle Korpussa.

Kommentit
Lähetä kommentti