Siirry pääsisältöön

Palokka: uusittu Touruvuoren luontopolku

Palokassa, noin kahdeksan kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitseva Touruvuoren luontopolku on kokenut muodonmuutoksen kesällä 2013. Polun vanha reititys meni uusiksi ja se kiertää nyt vain osin samoja jälkiä kuin ennen. Lähtöpaikka on samoilla nurkilla kuin ennenkin eli Raivaajantien päässä olevan urheilukentän lähellä, mutta tarkempaa infoa ei löydy nyt ilmoitustaululta. Seuraan luontopolun viittaa kentän oikeassa peränurkassa, mistä päädyn pitkospuureitille - tuttu pätkä entiseltä luontopolulta!
Pitkokset tuovat minut paikkaan, jolta näkyy selkeästi oikean luontopolun lähtöpaikka. Opastaululla kerrotaan reitistä ylipäänsä ja kartta näyttää reitin ohella rastitaulujen paikat. Touruvuoren maastossa risteilee lukuisia polkuja, joten on hyvä että uusitun luontopolun merkki on selkeästi merkitty keltaisilla maalitäplillä.
Esiin tullut aurinko ilahuttaa heti alkumatkasta, kun valo siilautuu kuusikon lävitse. Vaikka ihan aluksi helpossa maastossa ollaankin, ei Touruvuoren luontopolku ole ihan huonojalkaisille tarkoitettu, sillä reitin varrella on jyrkkää nousua ja tietenkin - metsäpolulla kun ollaan - juurakkoista ja kivistä maastoa jalan alla.
Tuntuu ihan siltä, kuin olisi vasta syys- tai lokakuu. Tosin varvikossa ei tietenkään ole enää näin marraskuussa minkäänlaisia marjoja jäljellä. Alkumatkasta polulla tuntuu olevan lähes tungosta: lasken yhdellä silmäyksellä kahdeksan muuta kävelijää. Useimmiten olen saanut tallustella luontopoluilla liki yksin, mutta kaunis syyspäivä on houkutellut muitakin maastoon samaan aikaan.
Jopa näin myöhään marraskuussa metsä hehkuu vehreyttä, joka saa ajattelemaan Tolkienin maailmoja. Luontopolku kulkee enimmäkseen havupuiden suojissa. Kun reitti lähtee kaartamaan tiukasti ylämäkeen, ollaan samalla polku-uralla kuin ennenkin. Edessä ovat jyrkät rappuset, jotka helpottavat nousua Touruvuoren laelle. Lähellä takana kulkevan seurueen lapset kipittävät ensimmäisinä portaat ylös ja ihmettelevät, missä muut viipyvät. Tulisivat jo!
Auringonsäteet valuvat sammalta pitkin lämpimänä norona. Enää pieni matka Touruvuoren huipulle ja sen näköalattomaan, korkeimpaan kohtaan (203 metriä meren pinnasta), jossa voi valita kulkeeko luontopolun kokonaisuudessaan vai haluaako keventää matkaa kolmanneksella. Oikopolku lähtee kaartamaan oikealle, kun taas pidempi reitti jatkaa aavistuksen vasemman suuntaan.
Touruvuoren lakipisteen tuntumassa on pari kookasta sammaloitunutta puunrunkoa tai kenties hyötykäytössä ollutta pylvästä. Joko kaatuneet sattumoisin ristiin tai sitten ne on aseteltu poikkeuksellisen isoksi kieltomerkiksi: ei tänne päin.
Laskeudun  uutta polku-uraa alemmas. Tällä uudella osalla reittiä näkee selvästi sen, että kovinkaan moni ei ole vielä ehtinyt tallata polkua, joka on vasta muotoutumassa. Hankalimmassa osassa rinnettä on kulkijan apuna upouudet kaiteet. Pian tulen pienten siirtolohkareiden luo ja edessä on polun liki pohjoisin osa ja paikka, missä puiden lomasta pilkottaa häivähdys Alvajärveä. Siis kun oikein tarkkaan katsoo... Kiikarit olisivat kyllä tarpeen!
Alempana astun nuoremman puuston keskellä, sitten saavun taas iäkkäämpien puiden luo. Luontorasti kertoo minun olevan nyt reitin syrjäisimmässä kolkassa, jossa on myös hiljaisinta. Palokka ei kuitenkaan ole mitään erämaata, joten tyystin hiljaista täällä ei ehkä voikaan olla, onhan asutusta ja liikennettä hyvin lyhyen matkan päässä. Suunnistajiakin maastossa suhiseen aina joskus, mutta tämä rastimerkki taitaa olla jo hieman vanhempaa perua.
Kuusi ja mänty ovat liittoutuneet yhteen. Vanhat kaverukset.
Nautin askelluksesta sammalten maisemassa. Eri sammallajit peittävät eri vihreän sävyissä hohtavana mattona niin maata kuin siirtolohkareita, joista suurin tulee vastaan polun varressa. Muistan että Touruvuoren luontopolun aiemmalla reitillä oli myös sellainen siirtolohkare, jonka päälle saattoi kavuta tähyämään aina Palokkajärvelle ja Viitatorniin saakka, mutta tämä pidempi reitti ei kulje sitä kautta.
Luontopolun lähestyessä loppuaan saan vielä nähdä marraskuun lyhyen iltapäiväauringon säteiden osuvan läheiseen polkuun. Aivan kuin kutsu seurata sitä polkua. Minnehän se johtaisi? Kiehtova ajatus, mutta palaan kiltisti alas ja seuraan keltaisia maalimerkkejä reitin loppuun asti. Samalla löydän sen oikean opasteen luontopolulle: Raivaajantien päässä olevan urheilukentän pohjoisnurkassa (vasen peränurkka) töröttävä Polku-viitta ohjaisi suoraan luontopolun aloituspisteeseen.  Kenties Touruvuoren luontopolun kartta lisätään joskus myös urheilukentän ilmoitustauluun, latukarttojen oheen. Kivaa että reitti on merkitty selkeästi uudelleen ja venynyt pohjoisempaan!

Kommentit

  1. Auringonvalo marraskuisessa metsässä on suorastaan ylellistä. Miten kauniisti valo muotoilee, korostaa ja värjää metsämaisemaa.

    VastaaPoista
  2. Kivasti kirjoitettu tarina ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la