Siirry pääsisältöön

Vanhan Keuruun kulttuuripolku

Muistan lukeneeni äskettäin jostain, että Keuruulla kulkee jonkinlainen kulttuuripolku, josta saisi lisäinfoa kaupungintalolta tai satamasta. Koska satamat tuppaavat tähän vuodenaikaan olemaan palveluiltaan hiljaisia, marssin ensimmäiseksi kysymään neuvoa Keuruun kaupungintalolle, mutta vedän vesiperän. Kulttuuripolku tai kulttuuri- ja luontopolku keskustan tuntumassa eivät vaikuta tutuilta käsitteiltä. Alistun ja nappaan vain kaupungin kartan, jotta löydän satamaan. Käynpä sitten kävelyllä ihan muuten vain.
Niinpä onkin hauskaa, että Ahtolan venesatamassa tärppää! Rannassa on Vanha Keuruu-opastaulu ja sen alanurkassa kartta (yllä), johon on merkitty punaisella kulttuuripoluksi hyvinkin tituleerattava reitti. Se, josta ei ollut kaupungintalolla mitään tietoa...
Keuruun ylpeys on nykyäänkin siipirataslaiva Elias Lönnrot, joka on parkissa Ahtolan satamassa. Alkuperäinen, samanniminen siipirataslaiva saapui Keuruulle 1890 ja se oli ensin ahkerassa rahti- ja matkustajaliikennekäytössä, mutta maailma ja liikenneväylät muuttuivat. Niinpä alus romutettiin vuonna 1926. Kesäristeilijöiden iloksi Keurusselän laivaliikenteeseen saatiin kuitenkin Elias Lönnrot-aluksen kopio 1986. Keurusselän vastarannalla häämöttää Varissaaren voimalaitos.
Keurusselkä on syksyisen levollinen eikä yhden yhtä venettä ole vesillä. Palaan rannasta kartan luo ja lähden seuraamaan Vanhan Keuruun reittiä.
Kävelytiellä on tyylikäs ja selkeä viitoitus, jota seuraamalla uskon pysyväni varsin hyvin kulttuurireitillä. Lähden matkaan vastapäivään, joten ensimmäinen odotettavissa oleva nähtävyys on salaperäinen Kamana.
Ennen Kamanaa on kuitenkin edessä muutakin katseltavaa. Vanhan Keuruun viehättävää antia ovat vanhat rakennukset, joita näkyy olevan jäljellä myös asuinkäytössä. Reittikartan punaviiva kuljettaisi minut suorinta tietä Kamanaan, mutta kun näen vasemmalla vanhan rautatieaseman, päätän tehdä poikkeaman sinne. Ratapihan toisella puolella olevalta kalliolta erottuu toinenkin upea, koristeellinen puutalo.
Keuruun soma rautatieasema on Bruno Granholmin suunnittelema ja se otettiin käyttöön 1897. Vuonna 1974 asema valittiin peräti Suomen kauneimmaksi. Vaikka pilettejä ei asemalta enää myydä, on taajamajunaliikennettä Jyväskylän ja Haapamäen suuntiin edelleen. Aseman pihapiiristä löytyy hieno Vanhaa Keuruuta esittelevä karttataulu, joka antaa lisävalaistusta kulttuurikävelyn kohteista. Siis takaisin reitille: loikin raiteiden ylitse Kangasmannilantielle, ohi Veteraanipuiston pyörillä olevan tykin (joka saa nyt muistuttaa myös Keuruun lakkautetusta varuskunnasta) ja huomaan kävelysillan ylitettyäni olevani Kamanan kohdalla.
Ennen kuin ylitän tien, pysähdyn tutkimaan uutta opastetaulua. Nordic Fitness Sports Park - siis Keuruulla on kokonainen liikuntapuisto eripituisine reitteineen! Sauvakävely on saanut erityistä huomiota osakseen, sillä tekstein ja kuvin kerrotaan niin tekniikasta kuin parin sauvakävelyreitin profiileista. Reiteistä osa on talvisin hiihtokäytössä.
Ja sitten viimein Kamanaan, joka paljastuu Matkailukeskus Kamanaksi. Tai siis saan tyytyä kiertämään hienon, vuonna 1903 valmistuneen kivinavetan salaisuuksineen ulkoa, koska olen liikkeellä liian myöhään. Ikivihreään tuijaan rakennuksen vieressä on kiinnitetty kangaskaitaleita, joita ensin epäilen vain koristeiksi, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niiden olevan toivomuksia. Siis toivomuspuu! Kamana on osa Keuruun kirkkoherran pappilan pihapiiriä, jonka muut osat paljastuvat heti tieltä pihaan astuttaessa.
Partio- ja käsityötalon vieressä on pihapiirin helmi: Turun empireä edustava vanha pappila, jonka edeltäjä oli peräisin 1600-luvun lopusta, mutta se tuhoutui tulipalossa. Tämä Johan Sundstenin piirtämä kaunotar valmistui vuonna 1812.
Laskeudun valkoisten kaiteiden reunustamia portaita alas rantaan. Näistä järvimaisemista ovat aikoinaan saaneet nauttia esimerkiksi taiteilijat Akseli Gallén-Kallela ja Louis Sparre, jotka majoittuivat Keski-Suomen matkoillaan myös Keuruun vanhassa pappilassa.
Pappilarakennus on onneksi säilytetty ja kunnostettu, vaikka toki purku-uhkakin ehti heilua arvorakennuksen yllä. Nyt ravintola- ja kahvilakäytössä olevia Vanhaa pappilaa koristellaan parhaillaan joulusesonkia varten. Saan pujahtaa hetkeksi sisälle kurkistamaan tunnelmallisia, tyylikkäitä tiloja. Pitää toivoa, että satun paikalle joskus kun paikka on oikeasti auki.
Viereisellä Lapinsalmen sillalla seisoessani näen, että ilta saapuu marraskuiseen tapaan vinhaa vauhtia - kuu on jo noussut taivaalle. Onneksi matkat ovat Keuruulla lyhyitä ja saatan ehtiä kulkea kulttuurireitin loppuun ainakin melkein valoisassa. Sillan pielessä opastaulu kertoo, että vielä 1890-luvulla salmen rannassa on ollut kirkkoaittoja pitkämatkalaisille, kirkkoveneellä matkaa taittaneille seurakuntalaisille yöpymistä, vaatteiden vaihtoa ja eväiden syöntiä varten.
Kulttuurireitti lähestyy jo Keuruun vanhaa kirkkoa. Kirkkomaan kiviaidan tällä puolen on vielä yksi pysähtymispaikka, Liljala tai kuten kyltti kertoo, Punnosen talo, jonka pihaan johtaa Margitin polku. Margit jää mysteeriksi, mutta talossa järjestetään Keuruun taiteilijaseuran kesänäyttelyitä. Ihan kuin kivetyn pihakummun keskeltä puuttuisi aurinkokello tai jokin muu veistos! Talon pihamaalla on myös vinttikaivo. Niitä näkee enää harvoin.
Olen hieman epävarma, kumpaa puolta kirkkotarhaa minun pitäisi jatkaa matkaa. Rannan puolella oleva tumma puutalo näyttää sen verran viehättävältä, että valitsen sen reitin ja oikeaan osui. Opaste kertoo, että tämä oli taiteilija Lauri Santun talo.
On viimein aika astua Keuruun vanhan kirkon (1759) pihaan. Ovet ovat luonnollisesti kiinni, mutta paanukattoinen kirkko on huiman hieno näky jo ulkosalta katsottuna. Hmm, siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi ollut tämän kirkon sisällä! Kuljeskelen tovin kirkkomaalla ja löydän niin Punnosen talon isännän (Emerik Punnonen) kuin Lauri Santun haudan.
Hautuumaalta löytyy helposti myös runoilija Einari Vuorelan (1889-1972) hautamuistomerkki. Runoilijan nimeä kantava metsäpolku kulkee Multialta Keuruun suuntaan - siitä lisää toisen kerran. Kirkon tuntumassa on myös Keuruun toisen kirkon (1656-1799) muistokivi sekä 1910-luvulta peräisin oleva, suojeltu kirkkovene.
Jatkan matkaa tien yli Keuruun uuden kirkon luo, joka jyhkeässä punatiilisessä komeudessaan katsoo mäeltä alas. Vanhempaa Keuruuta tulee taasen vastaan kirkon naapurissa Kippavuorella olevan Keuruun kotiseutumuseon pihapiirissä, mihin on koottu erilaisia rakennuksia lähiseuduilta, pääasiassa 1800-luvun ajalta. Täällä toimii myös kivi- ja kasvimuseo. Kuten arvata saattaa, museo on avoinna vain kesäisin. Mutta minua hiukoo, jostain on saatava apetta. Muistan että uuden kirkon toisella puolella, vanhaa kirkkoa vastapäätä, on toiminut mukava kahvila jo kauan aikaa. Toivon mukaan paikka on vielä auki.
Kun palaan Keuruuntielle, huomaan Vanhaa kirkkoa vastapäätä aivan hillittömän upean bussikatoksen. Moista hienoutta ei ole tullut muualla vastaan - mikä helmi! Ja tästä enää muutama askel...
Joskus aiemmin Marttamökkinä (itse muistelin nimeä Marttakahvila) tunnettu hirsimökki on nykyään Maalaisvakka-niminen lähiruoka- ja käsityömyymälä sekä kahvila. Tuore piirakka sekä pulla maistuvat teekupillisen kanssa ja ostan myös pari tuoretta leipää mukaan. Onneksi tulin kokeilemaan onneani!
Taivas on jo tummunut odottamaan tähtiä kun kävelen takaisin lähtöruutuun, Ahtolan satamaan. Sataman suljettu kuppila hohtaa psykedeelisissä väreissä tummaa taivasta vasten ja kuu on yhä korkeammalla. Iltapäivä on kääntymässä illaksi.
Heipä hei, vanha Keuruu ja Keurusselkä.

Kommentit

  1. Tuolla vanhan kirkon lehtereillä asuu vanhoja mummoja. Serkun rippijuhlissa muinoin kesken ripityksen sieltä ne nousi penkiltä torkuilta seuraamaan touhua ja seremonian päätteeksi jatkoivat uniaan. Sellaista jää pienen tytön mieleen vahoissa kirkoissa käynneistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, lienevätköhän mummot siellä edelleen ;)

      Poista
  2. Hieno teksti! Tuntui kuin olisin itsekin polun kulkenut. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ihania,ihania vanhoja puurakennuksia!

    VastaaPoista
  4. Hei, kävin itse Einari Vuorelan kotipihassa. Aivan upea paikka. Ei ole vaikea löytää sen jälkeen hänen runojensa tunnelmia. Kannattaa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin itse Vuorelassa päiväretkellä Runoilijan polulla syyskuussa ja ihastuin yhtä lailla. Tarkoitus on jakaa jossain vaiheessa myös tuon retken tunnelmat :)

      Poista
  5. Margiti ei liity mitenkään taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Toivottavasti joku kertoo joskus, mikä tarina Margitin polkuun liittyy.

      Poista
  6. Hei! Isäni sisaruksineen vietti lapsuuden kesiään Punnosen talossa Punnosten vielä ollessa elossa, ja siellä olen käynyt lapsuuteni kesinä minäkin, taloon piiaksi nuorena tulleen Anni Määtän asuessa taloa Punnosten jälkeen. Jos oikein muistan, niin tuon nyt kivetyn pihakummun keskellä oli lipputanko, ja sen ympärillä komeat kukkaistutukset. Alhaalla joen rannassa oli (hyvälöylyinen!) sauna, ja pitkä kapea laituri. Talon lähellä ollut hautuumaa komeine kiviaitoineen oli meille lapsille mieluisa leikkipaikka: siellä tavasimme vanhojen rautaristien nimiä, kalastimme (suihku?)lähteestä kolikoita antaaksemme ne kirkon ovenpielessä odottavalle vaivaisukolle, ja ihmettelimme tervantuoksuista kirkkovenettä katoksessaan. Anni-tädin luona käydessämme nukuimme melkein aina ullakolla pukkisängyissä mikä oli meistä lapsista jännittävää. Se ullakko sitten tuoksui hyvältä! Vielä toisinaan tavoitan hetkittäin sen saman lämpimän sahanpurun ja puhtaan pyykin tuoksun seikkaillessani vanhojen puutalojen yläpohjissa ja ullakoilla. Harvoin, mutta joskus kuitenkin. Nuo päivät ja viikot Punnosen talossa vaatimattoman Anni-tädin lämmön ja huolenpidon kohteena ovat niitä elämäni onnellisimpia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la