Kevätmetsä

Sumiaisten saaressa on lämpimästä viikonlopusta huolimatta vielä selvästi kevään tuntua. Keväinen linnunherne ja metsäorvokit erottuvat iloisina väriläiskinä esiin puskevasta heleästä vihreydestä.

Etenen hitaasti hakkuuaukealla, jonka maaperä kantaa metsäkoneiden pari vuotta sitten jättämiä haavoja ehkä ikuisesti. Kauha on rouhaissut ennen helppokulkuiseen maastoon ammottavat montut, joiden viereisillä kumpareilla aloittelevat elämäänsä pienet kuusentaimet. Niiden välimaastossa viime kesältä kuivaneen, laonneen heinikon seassa rohjottaa kasoissa edelleen sekalaista, hiljakseen lahoavaa hakkuujätettä: oksia, risuja, kantoja ja sekalaista rankaa. Vaan kulku tässä maastossa on turhauttavaa. Miksi talousmetsä ei voi olla kulkukelpoista sekä ennen että jälkeen puunkorjuun?

Tässä kasvoi ennen muun muassa tatteja, kanttarelleja, torvisieniä. Rauha niiden sienisaaliiden muistolle.

Pysähdyn tutkimaan metsän reunassa kumollaan olevaa harmaakylkistä lehtipuuta. Edesmenneen näköisestä rungosta puskee pontevasti kohtisuoraan ylöspäin uusia versoja. Mutta minkä puun lehtiä sieltä aukeaa?

Astun lähemmäs ja tarkastelen suurempia, häkellyttävän kirkkaan vihreitä lehtiä. Lehden muoto on aivan kuin lehmuksen, joten kenties tässä on nousemassa suvunjatkajia metsälehmukselle. Toivottavasti!