Olen varannut sunnuntain Turussa kulttuurikävelylle:
Suomen sydän - nimiselle kulttuurikuntoilureitille, joka polveilee Turun keskustan ja Liedon välisellä reitillä 11,5 km matkan. Aion ensin matkata bussilla Lietoon ja palata reittiä tuomiokirkolle, mutta koska olen epävarma bussin 280 pysäkistä (bussinumeroa ei ole oikeaksi luulemallani stopilla), kävelen reittiesitettä uskoen linja-autoasemalle. Josta valistetaan, että 280 on "jo kuukauden" lähtenyt Kauppatorilta. Seuraava lähtisi vasta tunnin päästä, joten päädyn sittenkin lähtemään matkaan jalan. Reitille olisi saatavana myös
ääniopastuksia, mutta kuljen itse pelkän kartan ja sateen seurassa.
Tuomiokirkon takaa reitti kääntyy heti kultturellille Piispankadulle, jonka vanhat rakennukset hivelevät silmää. Kadun varrella ovat myös
Sibelius-museo ja
Ett Hem -museo. Jälkimmäisessä olisi esillä esim. Albert Edelfeldtiä, Helene Scherfbeckiä ja Akseli Gallén-Kallelaa. Entä lieköhän piispa kotona residenssissään? Åbo Akademin humanistikeidas Arken rikkoo moderniudellaan (ei pieniruutuisia ikkunoita!) hieman katukuvaa, mutta menköön.
Reitin olisi tarkoitus kulkea vielä hetki Aurajoen itäpuolta, mutta rakennustyömaa on vallannut rannan Helsinginkadun jälkeen ja ylitän joen jo Tuomaansiltaa pitkin. Opastetaulu 3 on rakennustyömaan takia siirretty joen länsipuolelle, joten taulun teksti ei ihan rimmaa maiseman kanssa...
Rehevässä rinteessä on jo valtavasti mansikankukkia näin varhain! Tätä rantapolkua on kiva kulkea lehtipuiden suojassa ja kuikuilla joelle, mutta myös ihailla rinnetalon huikeaa tulppaanirykelmää.
Koroisten kohdalla askel käy taas sillalle, jolla neulegraffiti kannustaa kulkijaa. Aurajoen ylitettyäni pääsen kapuamaan paikalle, johon Suomen ensimmäinen piispanistuin siirrettiin Nousiaisista 1229 jälkeen (ja saman sataluvun lopussa tästä edelleen Turkuun). Valkoisen ristin luona erottuu alkuperäisen kirkon paikka, joen puolella oletetaan olleen piispanlinnan. Paikalle haudattiinkin piispoja vielä 1200-luvulla.
 |
| Kohinapaviljonki |
Catillus-piispan mukaan nimensä saaneen kävelytien varressa on Flux Aura -taideteoksia, ilmeisesti viime kesältä. Kulman takaa löytyy myös kahvila Koroinen (su 11-15), jonka ystävällinen emäntä tulee toivottamaan minut tervetulleeksi sisälle, vaikka kahvila ei ole ihan vielä auki. Mukava lämmitellä hetki teen ja pullan ääressä! Saan myös vinkin läheisestä
Kohinapaviljongista, johon kohta pysähdyn kuuntelemaan vedenalaista äänimaailmaa savi-olkiseiniin piilotetuista kaiuttimista.
Avaran pelto- ja jokimaiseman jälkeen saavun Halistenkoskelle, jonka kahvila-opastuskeskus avautuu vasta kesäkuussa. Melojaporukka valmistelee rannassa retkelle lähtöä. Reitti jatkuu nyt maatilan pihapiirin lomitse kohti Virnamäen muinaisjäännösaluetta ja palaa sitten taas Aurajoen peltomaisemaiseen rantaan. Kampiförillä pääsisi tästä myös joen yli. Nousen mäkeä ylös ja onnettomasti unohdan katsoa karttaa - seurauksena se, että jatkan vahingossa matkaa suoraan enkä käänny oikealle. Kiertoseikkailu kurvauttaa minua sadekävelyllä kauempana, mutta palaan lopulta meluista ohitustien laitaa oikealle reitille.
Reitti kulkee vehreässä metsässä, paikoin pellon ja ravitien rinnalla ennen Kieterinmäen opastaulua. Nousen pikkupolkua Kieterinmäen huipun muinaishaudalle, sitten jämäkkää riippusiltaa taas Aurajoen yli ja aivan pian astelen jo pitkin Hämeen Härkätietä.
Museotieltä erkanee Ystävänpolun portaiden kautta vielä kapea kävelypolku joen rantaan. Maiseman toisessa päässä häämöttää jo reitin päätepiste eli Linnavuori. Sen kohdille päästyäni näen juuri paluumatkalle kääntyneen melojaseurueen. Linnavuoren kallio kohoaa edessäni jyrkkänä, mutta toiselta puolelta sinne voi kiivetä portaita pitkin ihailemaan maalaismaisemaa ja kallion laen keto-orvokkeja. Täällä sijainneen linnakkeen merkitys väheni, kun Turun linna valmistui 1280-luvulla.
Sitten vielä viralliseen päätepisteeseen eli
Vanhalinnan pihaan ja paluumatka voi alkaa. Poikkean Hämeen Härkätieltä vielä sen vasemmalla puolella kulkevalle
Muonamiehen polulle, mutta olen silti bussipysäkilla liian varhain...Harmi, että sunnuntaina bussi 280 Turkuun kulkee vain kerran tunnissa, etenkin kun sade piti tarmokkaasti huolen siitä että reitti ei tuntunut liian kuivalta. Mutta onpa takana myös hieno, vaihteleva ja aidosti historiallinen reitti!
P.S. Vaikka Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto
aamun lehdessä totesi että tältä reitiltä ei voi eksyä, olen eri mieltä! Pienet puupalikat, jotka alkumatkasta hoksaan reittiopasteiksi, ovat hyvin harvassa ja ne ovat paikoin melko huomaamattomia, plus polkujen risteyksiä riittää. En itse tykkää kulkea luuri tai kuulokkeet korvalla kävellessäni, joten näin vieraspaikkakuntalaisena suositan että kartta visusti kouraan, vasta sitten menoksi. Ja sateella muovin alle, sillä omani mureni päivän aikana palasiksi. Reitin huoltajat voisivat rohkeasti lisätä opastemerkkejä tiheämpään, sillä niistä on kiva tarkistaa muuallakin kuin risteyspaikoissa, että on oikealla tiellä :)
Kommentit
Lähetä kommentti