Imatran Vedenpyhityspuisto sijaitsee Vuoksen rannalla, minne kävelen sunnuntaina Pyhän Nikolaoksen kirkolta, ylitettyäni puiston ja kirkon välissä olevan Vuoksenniskantien. Puisto on vasta heräämässä kesään käenrieskoineen. Puiston rannan laiturilla nuorten tyttöjen ryhmä kuuntelee musiikkia ja pesee barbinukkeja sekä niiden vaatteita. Vastarannalta pilkottaa teollisuustyöväen asuntomuseo.
Vedenpyhityspuistossa muistetaan
Pyhää Nikolaosta hänen syntymäpäivänään 6.12. sekä 9.5. Opastaulun mukaan veden pyhittäminen on osoitus luonnon siunauksellisesta käytöstä ja ihmisen vastuusta ympäristöään kohtaan. Harmi, kun en satu paikalle maanantaina, jotta olisin voinut nähdä seremonian!
Myöhemmin päivällä lähden uudelleen jaloittelemaan ja astun
Siitolan kartanon maille, minkä kävelypolulla minut pysäyttää erilainen stop-merkki. Rakasta. Ei hassumpi liikenneopaste.
Näin lempeän keväisessä tunnelmassa on kevyt askeltaa takaisin Vuoksen varteen, pysähdellä mittailemaan koivunsilmuja, hengittää hitaasti virtaavan veden yltä leijailevaa viileämpää ilmaa.
Vuoksen rannalla on jo moni vene käännetty ja kalastajia soutelee vesillä. Seuraan sinisten käpyjen, paikoitellen myös puihin maalattujen nuolten viitoittamaa reittiä ja saavun Tainionkosken voimalaitoksen jälkeen sillalle, minkä jälkeen kävelytieltä erkanee metsäpolku kohti Neitsytniemen kartanoa. Olen hetken Euroopan kaukovaellusreitillä E10. Kuinkahan moni ohikulkija samoaa ihan oikeasti sitä huiman pitkää reittiä?
Epäilenpä, että ainakin Neitsytniemen kartanolla omistajan elkein päivystävä kissa aikoo astella vain kotikonnuillaan ja antaa vaeltajain mennä menojaan.
Kommentit
Lähetä kommentti