Siirry pääsisältöön

Lumisessa Lanupuistossa, Lahti

Eläköön tienviitat! Satuin Lahdessa autokyytiin, jonka aikana kuulin Olavi Lanun (1925-2015) ulkoilmassa olevista veistoksista ja paikallistin veistospuiston opasteesta, Kariniemen ohi ajaessamme. Kun minulle siunaantui vähän yllättäen toista tuntia joutavaa aikaa, kävelin Pikku Vesijärven vieritse Kariniemeen. Tottahan metsään sijoitetut veistokset piti käydä katsomassa.

Kariniemen puistotien ja Kariniemenkadun kulmauksen parkkipaikalta löytyi kartta, josta selvisi, että Lanupuiston kanssa samalla mäellä on myös Kariniemen arboretum - puulajipolku. Näin lehdettömien puiden vuodenaikaan päätin keskittyä tällä kertaa ihan vain veistoksiin.



Kapusin mäkeä ylemmäs ja käännyin vielä osittain jään peitossa olevalle kävelyreitille, jonka varresta löytyi heti ensimmäinen veistos, Kierteinen puu (1992). Ensi alkuun betoniteos näytti juuri siltä, kierteiseltä, paksulta puunrungolta, mutta tarkemmalla katsomisella aloin erottaa muhkuroista ihmishahmoja ja niinpä minun oli kierrettävä kierteinen puu. Aika veijari! Lanu ei ollut minulle taiteilijana tuttu, joten jo tämä ensimmäinen veistos ilahutti: teoksia saisi katsoa tarkkaan, eikä niitä saisi pikaisella kertavilkaisulla ohittaa. Veistokselle piti seuraa kävelytien toisella puolella puulajipuiston kasvatti, Engelmannin kuusi.

Koska minulla ei ollut veistosten sijaintikarttaa matkassa, oli kuljettava silmät auki. Iso kivi - teosta ei olisi kyllä voinut olla huomaamatta, sen verran kookas veistos se oli  Seuraavan teoksen huomasin vasemmalle kääntyvän polun puolelta ja astelin jäistä väylää varovasti. Joskohan aurinko pian lämmittäisi reitin kokonaan sulaksi, näin kevään kunniaksi.
Tuki, 1999. Olavi Lanu.

No mutta, olipa siinä istuskelija jäänyt pahasti kiven pönkäksi! Tuki-teoksen ensimmäinen versio tehtiin luontoon Punkaharjulle ja siinä kiven alla mietteliäänä istuvan hahmon kannattelijana oli Lanun ensimmäinen vaimo. Tämä toi minulle mieleen Auguste Rodinin Ajattelija-veistoksen.


Hieman ylempänä rinteessä seisoi kahden hahmon muodostama veistos, Kaksi kiveä. Kun näin hahmot kauempaa, mietin, että mitä Loch Ness-otuksia siinä onkaan, mutta lähemmäs saapuessani tämä mielikuva katosi. Niin lähellä, niin kaukana - kaipaus vetää yhteen. Tämä teos on ollut lasikuituisena esillä Venetsian biennaalissa vuonna 1978.


Entä mikäs tässä? Jälleen, kauempaa katsottuna, näin siinä ensin muuta kuin sen, mitä nimi lähempänä kertoi eli Rankakasan. Hahmotin teoksen ensin kaatuneeksi kookkaaksi puunrungoksi, mutta nimen luettuani kiersin teoksen ja tutkin sitä tarkemmin ja toden totta, rankakasahan se siinä. Rankakasan päätyä ja sen muotoakin kannattaa katsoa tarkemmalla silmällä...


...kuten myös yksityiskohtia rankakasan rangoissa. Sahauksen jälkiä betonipuissa.


Harmaa tammikuu (1990) seisoi kookkaana polun varressa. Yhteen kietoutunut pariskunta lohduttaa toisiaan; heidän vieressään tunsin itseni kovin pieneksi.


Polulla oli edelleen edettävä varovasti, jään takia. Jospa sitten tuonne vasemmalle, Keko-veistoksen luo. Yllätys oli suuri, kun luin veistoksen kyltistä, että sen alkuperäinen versio oli tehty Punkaharjulla oikean muurahaiskeon päälle. Mitähän muurahaiset ovat moisesta tykänneet? Ihan hyvä, että tämän, selvästi allapäin olevan ajattelijan istuimena oli betonikeko.

Tämän puiston mahtava puoli on se, että veistokset istuvat jotenkin niin loistavasti luonnon keskelle, vaikka niiden materiaali onkin betonia. Ei haittaa, vaikka matkassa ei ole karttaa; on kiva vain kuljeskella ja haravoida katseellaan maastoa, että missäköhän se seuraava teos onkaan. Mieleeni välähti ihka ensimmäinen käyntini Antibes'in Picasso-museossa ja se, kuinka olin riemastunut bongattuani museon pihapuun oksien seasta ihmishahmoisen veistoksen.


Kävelin Keko-veistokselta Kariniemen mäen laelle, mistä löytyi aukion laidalta jälleen alueen kartta ja pääsin tarkistamaan, mitä kautta kulkea, että näkisin vielä ainakin muutaman Olavi Lanun hienon teoksen. Lehdettömien puiden lomitse näki myös hieman maisemia Lahden keskustan suuntaan. Taiteilin itseni sitten jääkentän poikki alaspäin johtavalle polulle, missä vastaan tuli Paju-teos. Pajun pintaa tutkiessani pohdin, että kyllä tässäkin hämmentävän hyvin betoni pystyy esittämään yhteen liittyneitä ikääntyneitä pajuja. 


Kohtasin vielä muutaman Lanun veistoksen matkallani mäeltä alas. Kun ensin katsoin vastavaloon tätä Läpi harmaan kiven -teosta (1992), ihmettelin, että mikä ihme siipisysteemi tuossa korkeassa möhkäleessä oikein on... Siirryttyäni veistoksen toiselle puolelle teoksen nimi avautui paljon paremmin! Aikamoinen sukellus.

Nostin mielessäni hattua Olavi Lanulle ja Lahden kaupungille. Lanupuisto rakennettiin vuosina 1988-1992 ja veistokset valettiin betonista Renkomäen sorakuopalla, apuna opiskelijoita Lahden taideinstituutista. Opiskelijoita käytettiin myös malleina teoksissa. Teokset saavat sammaloitua luonnon keskellä ihan rauhassa - näin ne sulautuvat ympäristöönsä vähitellen yhä paremmin. Tällaista saisi olla enemmänkin!


Veistosten seassa kuljeskelu tällä hienolla säällä sai minut sittenkin katsomaan myös puita tarkemmin. Ei kylläkään kuin muutamia puulajipuiston yksilöistä, tällä kertaa, vaan koska olin nyt enemmän taideteoksien pauloissa, pysähdyin muutaman puun äärelle ja näin toisella tavalla valon ja varjon esiin tuomat pinnan muodot. Vanha puu osaa olla kaunis, ryppyineen, rosoineen,  halkeamineen, kaikkineen.


Entä isommat linjat? Kyllä betoniveistosten vierestä löytyy myös luonnon ikiomaa puutaidetta, jos vain malttaa pysähtyä katsomaan.

Olin edelleen niin iloinen siitä, että puisto veistoksineen oli tullut puheeksi. Aivan mahtava päätös Lahti-päivälleni! Tokihan täällä hienossa puistossa ja kevätauringon loisteessa kulki paljon mieluummin kuin hiekkapölyisillä kaduilla, joille oli seuraavaksi suunnattava, kun kuljin taidepuistokävelyltä kepein askelin takaisin Lahden keskustaan.

Lisätietoja Lanupuistosta
Lanupuiston veistoskartta

Kommentit

  1. Onpas upea puisto! Ja puhuttelevat työt. Varmasti aikamoinen elämys ihan paikan päällä katsellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto oli tosi iloinen yllätys! Odotan itse jo, että pääsen sinne uudelle retkelle kesällä, jotta näkisin miltä Lanun veistokset näyttävät vehreän maaston seassa, ja tietenkin puulajipuiston takia :)

      Poista
  2. Moi! Muutit sitten blogisi uuteen kuosiin :) Aikas hieno!
    Olen miettinyt jotain myös omani kanssa, mutta pelkään, että kaikki juttuni katoavat jonnekin ulkoavaruuteen.... en ole kovin kätevä näiden koneiden kanssa.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina! Juu - päätin kokeilla vähän toisenlaista ulkoasua vaihteeksi. Template-päivityksen voi tehdä ulkoasuun ihan turvallisesti (sitä voi kokeillakin ensin, ennen kuin muuttaa pysyvästi), jutut kun eivät häviä mihinkään. Aina voi sitä paitsi vaihtaa sen vanhan, tutun ulkoasun takaisin, jos uusi ei olekaan kiva, ja yksityiskohtia voi templatesta riippuen säätää enemmän tai vähemmän. Joihinkin pikkujuttuihin (joita ei voi muuttaa) en ole tässä mallipohjassa tyytyväinen, mutta eletään nyt näillä ainakin vähän aikaa! //Upe

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la