Äkäisten jyrsijöiden kohtauspaikassa

Iltapäiväkävelylle lähtiessäni en tiennyt vielä, mihin suuntaisin. Hyvin tavallista; usein tulee tehtyä niin, että kun olen astunut ulos ovesta, päätän vain ensi alkuun, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Ja sama homma seuraavassa risteyksessä. Joskus löydän itseni kiertämästä Tuomiojärveä, toisinaan Jyväsjärven rannasta, tai sitten jostain ihan muualta, joltain pikku polulta, jota en ole aiemmin tallannut.

Jalkani lähtivät kuljettamaan minua tällä kertaa Kortepohjasta vähitellen kohti Vaajakoskea. Tuohimutkasta löytyi itselleni uusi radanvarsipolku, jonka kautta pääsin Halssilaan ja sieltä jatkoin edelleen kevyen liikenteen väyliä Jyskään. Vedettyäni vesiperän yhdellä pikkupolulla kävin kurkkaamassa toista vaihtoehtoa.

Eipä löytynyt kopin takaa jatkoksi hyvää polkua, mutta sentään yksi äkäinen jyrsijä, jota en ollut aiemmin tavannut. Näitä irvistäviä hahmoja olen bongaillut monesta paikasta Jyväskylässä (jokunen löytyy kauempaakin, mm. Jämsästä).

Vaajakoskentien mutkan tehtyäni ylitin Vaajakosken moottoritien sen eteläpuolelle. Pääsin Sievisenmäentien jatketta pitkin aina Päijänteen rantaan, Haapalahteen. Kun olin laskeutunut Päijänteen jäälle, lähdin toiveikkaasti kävelemään pilkkijöiden tallaamaa polkua pitkin keskemmäs, keksittyäni että voisin päästä Pikku Haapasaaren eteläkärjen laavulle. Niin olisin päässytkin, jos olisin älynnyt olla liikkeellä kumppareissa! Sen verran paljon oli lumikerroksen alla piilossa jäälle noussutta vettä, että oli pakko keksiä jotain muuta. Matalissa kengissä kahlaaminen ei innostanut.

Palasin pilkkijöiden polkua takaisin rantaan ja päätin yrittää päästä edelleen jäätä pitkin mahdollisimman kuivin jaloin Sammallahteen ja sieltä kuivalle maalle, Hutungin lähitienoille. Melkein onnistuinkin, sillä vasta ihan lähellä Haapaniemen pohjoiskärkeä solahtivat kenkäni lumen läpi jäällä lilluvaan sohjoon. Hohhoijaa. Onneksi jalkojen alla oli kohta vain lunta ja maata.

 

Vaikka märät tossut ja varpaat harmittivat, ilmeeni muuttui kohta iloiseksi.Eikä pelkästään sitä, vaan heti Sammallahdesta rantaan noustuani minua tervehti taas äkäinen jyrsijä!

Eikä vain yksi, vaan niitähän oli useampia! Rantamaisemissa olevat, hyvinkin hylätyn oloiset rakennukset ja niiden pihan rakenteet olivat saaneet pintaansa useita teoksia Jyväskylän katu/graffititaiteilijoilta. 

Olin osunut äkäisiksi jyrsijöiksi nimeämieni hahmojen kohtauspaikkaan, mutta ne eivät olleet ainoita pintoihin ikuistettuja olentoja. Näitä jyrsijöiden sukulaissieluja löytyy muualtakin päin kaupunkia.

Äkäiset jyrsijät ovat vallanneet osan entisen teollisuushallin kivijalasta.

Ja tarkkaileepa joku maailmaa myös muita ylempää.

 
Oijoi! Tämän masentuneen veikon kavereita löytyy mm. Tuomiojärven ja Löylyjoen maisemista.

Jatkoin matkaa märin tossuin, mutta äkäiset jyrsijät onnistuivat piristämään minua sen verran, että unohdin kastumisen, koska varpaita ei pienestä pakkasesta huolimatta palellut. Katutaidetta löytyi todella yllättävästä paikasta, josta en ollut muutenkaan tiennyt.

Täältä Hutungin naapurista retki jatkui vielä teetuokiolla Tikkulassa, mistä reippailinkin sitten suorinta tietä kotiin. Ja kyllä oli mukava saada taas kuivat sukat jalkaan :)