Jyväskylä: Siltavalaistuksia

Iltakävelyn aika. Käännän askeleeni Mattilanniemeen, sillä järven rannalla on mukava kävellä mihin vuodenaikaan hyvänsä, ja sieltä voin jatkaa mukavasti matkaa joko pienelle tai pidemmälle kävelylenkille. Sitä paitsi Mattilanniemestä Ylistölle johtava kaunis kävelysilta on aina kiva ylittää. Jatkanko Rantaraittia Ainolan suuntaan? Vai Jyväsjärven jäälle? Hmm.

Otan mietintätauon kiertämällä Korkeakoskenlahden ja palaan sittenkin takaisin Mattilanniemeen. Kun astelen rantaraittia pitkin kohti satamaa ja Lutakkoa, tulee mieleen että Vaasankadulle johtavaa, Rantaväylältä nousevaa siltaa ei tule juuri ajatuksella katsottua junasta, autosta tai edes kävelyltä (rannan kävelytieltä se jää vähän puskien taakse), mutta tämäkin ylitysväylä on yksi Valon kaupungin valaistuskohteista.

Vahvasti on kaarteet kuorrutettu väriloistolla! Siispä vauhtia kannattaa joskus hidastaa ja jopa pysähtyä näkemään sillan muodot esiin tuova valaistus. En ole montaakaan kertaa kävellyt tätä alhaalta lilahehkuista siltaa Vaasankadulle, mutta kohta tulee sekin tehtyä.

Matka jatkuu Hannikaisenkatua pitkin seuraavalle valosillalle. Sinisen valon kylmä kajo
Kilpisenkadulta ratapihan ylle kohoavalla kävely/pyörätiesillalla on epätodellinen. Sillan kaaren muoto tuo mieleen flyygelin.

Jos Harjun vesitorni ja Laajavuoren mäkihyppytorni ovatkin keskeisiä Jyväskylän maamerkkejä, niin sellaisia ovat myös sillat. Erityisesti Kuokkalan silta, joka tosin on minusta paljon kauniimpi katsella kuin kuunnella. Jalkamiehen tai -naisen korviin käy nimittäin sillalla ajoittaisen tuulen lisäksi myös liikenteen pauhu aikamoisena mölinänä, joten talvisin valitsen ehdottomasti Jyväsjärven ylitykseen hiljaisemman jään, jolta sitä paitsi saa katsoa hienosti valaistua siltaa alaviistosta koko matkan.

Kuokkalan sillan alla on aina muistettava käydä tervehtimässä Seppo Uuranmäen keinujaherraa, vaikka hän hieman karmaiseva onkin. Palttoo pitäisi olla miekkosella päällä näillä keleillä.

Sillan alitettuani pysähdyn toki Lutakon rannassa myös Kari Alosen lasi-kivi-kuutiolla, joka hehkuu salaperäistä valoaan. Mietin aina, millainen suljettu maailma Kajo-kuution sisäpuolella on.

Kierrän Lutakon rantaraittia pitkin ja nousen Schaumanin linnan vierestä Heikinkadulle. Jospa kulkisin vielä Tourulan maisemissa, Kinakujan kävelysillan kautta. Pakkasillassa sinervä, kylmyyttä korostava valaistus tehoaa vielä paremmin kuin lauhalla kelillä. Kun katson sillan värivaloja, muistelen vieläkin kaiholla syksyn 2013 mielettömän hienoa Joen varjot -valo-musiikkielämystä Tourujoella, jonka Kari Kola oli taikonut kaupunkilaisten iloksi, osana Valon kaupunki -tapahtumaa. Sellaisen kun saisi kokea vielä uudelleen!

Kävelyetäisyydellä olisi vielä ainakin pari piristävää siltavalaistusta, Äijälänsalmen silta sekä nelostietä huristavien iloksi lähinnä jäävä, Vapaaherrantien-Laukaantien risteyksen liepeillä olevan sillan värivaloiloittelu. Pakkanen nipistelee sen verran, että jätän niiden moikkaamisen kuitenkin toiseen kertaan.