Liukkaasti Tourujoen luontopolulla, Jyväskylä

Aurinkoinen iltapäivä johdatti minut kävelemään Jyväskylän keskustasta vaihteeksi eri reittiä kohti kotia. Jotenkin vain askeleeni suuntautuivat Tourujoen rantaan ja hetken mielijohteesta käännyin Tourujoen luontopolulle. Sille, jolla ei tunnetusti ole talvikunnossapitoa...  Ja jonka opastaulun jotkut spray/tussitöhrijät ovat tyhmyyttään käyneet sotkemassa. Kullanmurut, harjoitelkaa tägejänne vaikka kotona paperille älkääkä vedelkö niitä julkisille paikoille opasteisiin. Jos opastetaulut eivät jotakuta kiinnosta, ei niitä ole pakko lukea, mutta antakaa meille muille mahdollisuus käyttää niitä. Please.

En ollut ainoa, joka oli halunnut poiketa Tourujoen luontopolun puolelle, vaikka se liukas onkin - pitäväthän lumista ja jäistä polkua auki vain sillä kulkijat. Edelläni kulkenut henkilö oli istahtanut kaikessa rauhassa joentörmän katselulavan kaiteelle nauttimaan jokimaiseman hiljaisesta rauhasta.

Ohitin katselulavan ja astuin pitkospuille. Onneksi kuljin hitaasti (omalla vastuulla näillä poluilla kuljetaan), sillä ehdin silmäkulmastani havaita liikettä ihan läheltä. Jotain valkoista. Ja nopeaa. Se valkoinen ja nopea pysähtyi tapittamaan minua kaula pitkällä hetkeksi, kunnes sujahti liukkaasti toiselle puolelle pitkospuita. Pysähtyi taas. Ja kipitti sitten lähemmäs joen törmää. Lumikko luontopolulla! 

(Ehkä se hyvällä mielikuvituksella tuosta jotenkin erottuu.. Ei vaan sattunut tulemaan "oikeaa" kameraa matkaan ja kieltämättä ei onnistunut pysyä tämän vikkelän pikkuotuksen liikkeiden perässä.)

Lumoavan lumikkotuokion jälkeen olin aika täpinöissäni. Siitä on aikaa, kun olen tällaisen pikkuotuksen viimeksi nähnyt, ja silloin näkemälläni oli kesäturkki. Näin pienestä voi ihminen innostua - ja luontopolkuretki sai ihan uuden luonteen! Olin valinnut reitin ihan vain Tourujokimaisemien tähden, mutta luonto yllätti iloisesti.

Jatkoin matkaa hissukseen eteenpäin, kuikuilin tummalle, jääreunaiselle joelle, katselin jänöjussien jälkiä lumella ja pohdin joen vastarannan Kankaan aluetta, joka on jo alkanut rakentua uudelleen. Nyt, kun puissa ei ole lehtiä, sekä vanhat että nousemassa olevat rakennukset erottuvat jokitörmän takaa varsin hyvin.

Jatkoin matkaani varovaisin askelin, sillä polku oli sen verran jäinen ja kaareva pinnaltaan, että oli parempi pitää varansa.

Tourujoen maisemat ovat näillä paikkein nyt muutosvaiheessa. Mitenkähän Jyväskylässä miellettäisiin turkulaisittain... Eli kumpi puoli Tourujoesta olisi se vanhempi eli "täl puol jokke", kumpi se uudempi "tois puol jokke"? Jos uutta Kangasta ajatellaan, on se tietenkin tois puol, mutta toisaalta, ehtihän tehdaskin olla Lohikoskella jo 1800-luvun jälkipuoliskolta.

Joen mutkat johdattivat minut yhä lähemmäs Kankaan alueen ensimmäisiä uusia kerrostaloja, jotka jo kohoavat säilytetyn tehtaan piipun tuntumassa. Ensimmäiset asukkaat ovat jo asettuneet taloksi ja 18.2.2017 alueella vietetään Kankaan Talvitupareita ensimmäisten asukkaiden, ensimmäisen leikkipuiston ja toisen (prosentti)taideteoksen kunniaksi. On kyllä hienoa, että Kankaalla toimitaan prosenttikulttuuriperiaatteen mukaisesti eli noin 1% rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen ja kulttuuritapahtumiin.

Ensimmäisen valmiin asuinkerrostalon takaa tuli esiin toinenkin uusi kerrostalo. Sekä näissä ensimmäisissä taloissa että täällä joen vastarannalla luontopolulla saadaan kyllä kuunnella aika pitkään Kankaan alueen rakentamiseen liittyviä ääniä. Toivottavasti rinnakkaiselo sujuu mukavasti kummallakin puolella jokea.

Kun puut ovat lehdessä, tulevat uudisrakennukset hädin tuskin erottumaan Kankaan puolelta, joten tähän aikaan vuodesta maiseman muutos näkyy mitä parhaimmin.

Huomasin selvinneeni liukastumatta onnellisesti jo tänne luontopolun loppupäähän, josta Tourujoen vesivoimalaitoksen rakenteetkin erottuivat. Onpa tuo kerrostalo muuten lähellä rantaa! Joenrantatalojen ikkunoista tulee olemaan etenkin keväällä ja alkukesästä aivan huimaavan kauniit, vehreät maisemat Tourujoen luonnonsuojelualueelle, tänne luontopolun puolelle, missä luonto on mitä rehevintä.

Toiveikkaana tähysin myös virtaavaan veteen. Olisiko siellä koskikaraa? Ehei, linnun lintua ei vedessä uiskennellut. Ehkä joku toinen kerta. Sitä paitsi, lumikko riitti minulle!

Enää oli jäljellä loivasti nousevia pitkosporrasaskelmia pitkille, suorille rappusille, joita pitkin nousin Tourujoen laaksosta Kankaankadulle. Tuumin siinä ylös astellessani, että olin kulkenut reittiä juuri oikeaan suuntaan: ennemmin nousen liukkaita, jyrkkiä portaita ylös kuin liu'uttelen niitä alas. Keskustan suunnasta tullessa ei reitille osunut kuin muutama askelma alaspäin ja niistä selvisi maltilla astellen, sekä tietenkin kaiteista tukia ottaen. Ei nimittäin sattunut mitään piikkipohjakenkiä jalkaan, vaan olin liikkeellä ihan tavallisissa talvikengissä.

Tourujoen luontopolku osaa yllättää iloisesti myös talvella!