Kolin Räsävaaran satumaassa jääputouksia etsimässä - osa 1

Räsävaaran laavulla oli hiljaista, kun saavuimme laavun viereiselle, pienelle parkkipaikalle. Erotimme vain muutamat tuoreet jäljet vitivalkoisesta lumesta, jota oli edellisyönä tuprutellut.

Haaveenamme oli löytää Räsävaaran maisemista jääputoukset, joista olin saanut vinkin muutamaa päivää aiemmin, kun olin maininnut olevani tulossa Kolille. Tarkkaa sijaintia ei ollut tiedossa, mutta P-paikalta piti olla vain lyhyt matka. Olin tutkinut puolihuolimattomasti karttaa ja päätellyt, että jossain jyrkänteen alta se jääparatiisi löytyisi (mitäs sitä googlailemaan liikaa!).

Lähdimme Räsävaaran laavulta matkaan ja kävimme ensin tasamaalla, suloisessa Räsälammen talvimaisemassa. Hetkeä aiemmin olivat lähitienoilla pärähtäneet moottorikelkat, mutta enää ei kuulunyt yhtikäs mitään.

Oli vain mykistävän kaunista.

Sitten lähdimme suuntaamaan Räsävaaran jyrkkien kalliorinteiden alle. Koska tämä talvi oli kotinurkilla ollut sitä vähemmän lumista sorttia, tuntui mahtavalta kävellä ihan oikean talven keskellä.

Räsävaara kohosi oikealla puolellamme korkeuksiin, kun jatkoimme hidasta jääputoustenmetsästysmatkaamme. Melkein harmittelin sitä, että en ollut ottanut kätösiini sauvoja autosta. Jos edessä olisi oikeasti jyrkkää nousua, olisi sauvoista merkittävää apua. Ehkä kuitenkin pärjäisin.

Meitä ympäröivän satumaan yllä leijui jännittävä pilvi-usvaharso, joka hetkittäin paljasti takaansa pehmeän sinisiä sävyjä, kunnes jälleen epäsi meiltä sinitaivaan.

Jääputouksista ei näkynyt tai kuulunut pihaustakaan. Olimmekohan sittenkään oikealla puolella Räsävaaraa?

Räsävaaran rinne oli kiitettävän jyrkkä. Aloimme jo uskoa, että jääputouksia emme täältä bongaisi.

Kun sitten näimme pilkahduksen Räsävaaran näkötornista, keksimme, että mitä jos yrittäisimme kavuta tornille – oikoreitti! Sillä lailla pienellä siksakilla, koska suoraan ylös kapuaminen näytti mahdottomalta.

Sauvoilla varustautunut seuralaiseni onnistui nousemaan pienen matkaa jyrkkää ylös, mutta koska lunta oli maassa melko vähän, oli lumesta vaikea saada tukea edes sauvoilla. Minä puolestani yritin oravamaisempaa lähestymistä ja konttasin rukkasotteella hetken, mutta meille molemmille kävi nopeasti selväksi, että turha vaiva. Tai: miksi rehkiä turhaan, kun helpompikin reitti tornille on olemassa.

Liu’uttelimme kohta takaisin loivempaan rinteeseen ja käännyimme takaisin.

Vaikka jääputoukset jäivät tältä erää vain haaveeksi, saatoimme kuitenkin nauttia harvinaisesta ilosta eli lumikengillä kulkemisesta maastossa, jossa suksilla olisi tosi hankalaa! Ryteikkö voi hidastaa kulkua, mutta yleensä senkin läpi pääsee.

Räsälammen jäällä oli paluumatkallakin pakko käydä nauttimassa maiseman salaperäisyydestä ja tunnelmasta. On sitä paitsi hauskaa kulkea koskemattomalla lumella…

Sen verran Räsävaaran näkötornin pilkahdus jäi meitä häiritsemään, että päätimme nousta helpompaa reittiä näkötornille. Lähdimme seuraamaan edellisen kulkijan askelmerkkejä lumessa ja nousimme sujuvasti Räsävaaran laelle.

Jäljet lumessa johdattivat meidät ensin taiteilija Eero Järnefeltin ikuistaman maiseman äärelle. Järnefelt maalasi täällä Metsälampi-nimisen teoksen vuonna 1895. Opastetaulun kuvasta ei huurteen takia juuri saanut selvää ja lisäksi maisema oli talviusvan peitossa…

Tallasimme Järnefeltin maisemapaikalta uljaiden kuusien lomitse kohti Räsävaaran komeaa näkötornia. Olen käynyt täällä aiemminkin vain talvella ja mietin nytkin, millaista täällä on sulan maan aikaan. Voiko olla tämän kauniimpaa?

Irrotimme lumikengät jaloistamme ja tökkäsimme ne pystyyn lumeen tornin juurelle. Ylöspäin!

Jyrkät puurappuset ylös toivat meidät unenomaiseen maailmaan. Pieni pakkanen, viiman häivähdykset, udun läpi puskeva auringonvalo, ympärillämme tornia vartioiva lumipukuinen kuusivartiosto.

Yksinkertaisesti huima näky. Niin kuin täältä taitaa olla aina, oli sää mikä hyvänsä. Viis siitä, että nyt ei näkynyt avaraa maisemaa aina Pieliselle saakka. Juuri tätä sen piti tänään olla.

Laskeuduimme laavulle hyvillä mielin. Siinä tulen ääressä teetä siemaillessamme aloimme kyllä heti pohtia jääputousten arvoitusta. Otin kartan esiin. Olisivatkohan ne sittenkin tuolla? Onkohan tuo tie aurattu? Käydäänkö kokeilemassa?

(jatkuu osassa 2)

Retkipäivä

8.2.2020