Siirry pääsisältöön

Itärajan retkeilyreitillä: Riionaho - Kirnulampi


Yöllä oli satanut. Hengitykseni huurusi aamulla, kun yritin houkutella itseäni könyämään makuupussin lämmöstä aamiaisen laittoon. Mikäs oli ollut uinaillessa, kun Riionahon laavulla oli pehmikkeenä oman makuualustan alla myös laavulle jätetty superlonpatja.


Aamupalaa laittaessa kokeilin ensimmäistä kertaa upouutta Trangian kaasupoltintani. Tähän saakka oli tullut kanniskeltua Marinolia matkassa keitinretkillä, mutta investoin viimeinkin sihisevään kaasupolttimoon ja kas, puurovesi kiehui hätkähdyttävän nopeasti! Minusta tuli heti retkikaasufani. Hitaana liikkeellelähtijänä olin silti polulla vasta yhdentoista jälkeen... Joku toinen olisi ollut takuulla jo päivämatkansa puolivälissä, mutta minä olen aamun torkku.

En pitänyt kiirettä myöskään tallustellessani kohti Veihtijärveä tänä Itärajan retkeilyreitin toisena päivänäni. Metsäpolun jälkeen alle kilometrin päästä tuli vastaan pikkutie, sitten hain heikosti erottuvan polun entiseltä hakkuuaukealta. Voi  kanttarellit, leikitään etten nähnyt teitä, koska minun ei ole mitään järkeä poimia teitä!


Elokuun lopussa maaston väritys oli upeasti punertumassa suo-osuuksilla. Kyllä, jossain tuossa jalkani alla on pitkospuu. Niitä Itärajan retkeilyreitillä riittää märemmissä paikoissa; välillä jopa ehjiä pitkoksia. Muutamilla lankuilla oli tervehdysläjiä aiemmin polulla astelleelta kulkijalta. Eivät höyrynneet, näytti siltä että kontio oli kulkenut samaa reittiä joko edellisenä päivänä tai sitä aiemmin.


Riionaholta oli noin kuuden kilometrin talsiminen  Kuhmon ja Suomussalmen rajalle, missä solahdin jännän ketjuportin läpi peura-aidan toiselle puolelle. Enpä ollut tällaista viritystä nähnyt aiemmin.

Pian aidan jälkeen suolämpäreen ylittävät pitkokset olivat ihan risana ja loikin lankunkappaleilta sekä mättäiltä toiselle, toivoen että pääsisin pahemmin uppoamatta ylitse. Onnistuihan se. Olin kiitollinen siitä, että jalassa olivat ehjät vaelluskengät; alkukesästä risahtanut vanha töppöseni ei olisi onnistunut pitämään varpaitani kuivina.


Polun varrella oli aivan hillittömästi hienoja naavapartakuusia. En muista, että olisin koskaan kulkenut sellaisessa... Naavikossa. Voi tätä ilman puhtautta Suomussalmella!

Peura-aidalta seurasin edellisen kulkijan pehmeään polkuun tallaamia jälkiä liian ajatuksissani, enkä huomannut että olisi pitänyt kääntyä. Hoksasin sen vasta löydettyäni itseni turhan läheltä peura-aitaa ja lammen rantaa, niinpä tein kiltisti U-käännöksen. Seuratessani jälkiä takaisin päin sininen maalimerkki tuli vastaan - jaahas, tuosta olisi pitänyt poiketa toiseen suuntaan.

Pidin Veihtijärven tulipaikalla piirakan mittaisen evästauon ja sitten matka jatkui kohti Kuivajärveä, minne Veihtijärveltä oli 10,5 kilometrin talsiminen. Teerirouva hätkähti polun vasemman puolen pöheikössä ja pölähti vauhdikkaasti kuusen kätköihin polun oikealle puolelle. Se luuli, etten minä nähnyt.

Veihtivaara toi vaihteeksi eteen soratien ja muutaman talon verran asutusta, minkä jälkeen edessä oli pienemmän tien kävelyä metsäautotien kääntöpaikalle saakka. Sitten taas metsä- ja suotaipaleelle.


Veihtivaaran jälkeen ei tarvinnut arvailla, mihin reitti jatkui, vaan merkinnät pitivät hyvin oikealla polulla. Ja tietenkin paperinen Kalevalapuiston ulkoilukarttani. Karttasovellusta pyrin kurkkaamaan vain silloin, kun on tarkemman kartan tarve.

Suota ylittäessä piti vain uskoa ja toivoa, että pitkospuut kantaisivat kohtalaisen hyvin... Onneksi takana ei ollut mikään supermärkä kesä. Tasainen maasto on kevyt ylittää, kun on ei-upottava kulkuväylä alla.


Suomaastossa on jotain niin yksinkertaisen kaunista. Näillä puuttomilla soilla näkee kauas, värit korostuvat huikeasti poutapäivänä. Aina suolle saapuessani pysähdyin tai hidastin, tähysin niin kauas kuin pystyin. Oliko jossain mesikämmen haistelemassa tuulta, väistämässä vaeltajaa?


Eipä ollut tälläkään pehmeän sammaleisella polulla ollut kiireeksi asti kulkijoita. Metsän keskellä vallitsi huumaavan hieno rauha; kaukana kavala maailma. Vaikka tässä olinkin vain lyhyen matkan päässä rajavyöhykkeeltä ja sen myötä paikoista, joissa oli sota-aikana ollut ihan toiset tunnelmat.

Kun astelin metsäautotietä soratielle ja huomasin että Kuivajärvelle olisi vain 1,5 kilometrin pisto, parkkeerasin rinkkani huilimaan puiden suojaan ja lähdin kepeälle kävelylenkille tälle kovasti hiljenneelle kylälle.Taisi peräti yksi auto huristella ohitseni.


Ulkuo runoja kuulin / Läpi sammalen sanoja / Läpi hirren hiiskutusta
Täällä käytyä tekee mieli lukea Kanteletarta tai Kalevalaa. 

Huovisten suvun lahjoittama, vaikuttava runonlaulajamuistomerkki on Kuivajärvellä aivan tien varressa. Aivan lähellä, toisella puolella tietä tarjoaa Domnan pirtti majoitusta. Olisikin ollut kiva yöpyä siellä, mutta en tullut edes kysyneeksi majapaikkaa, koska halusin kulkea pidemmän päivämatkan.


Vähän Domnan pirtiltä rajan suuntaan odotti vielä todella kaunis tsasouna, jonka kiersin ihaillen. Sisälle pyhättöön ei tietenkään päässyt. Kiinnostavia kohteita Kuivajärvellä olisi myös esimerkiksi kalmistosaari, mutta sinne pääsyyn tarvitsisi venheen.

Kuivajärvi on toinen kahdesta enää jäljellä olevasta vienalaiskylästä Suomessa. Ensimmäiset vienalaisasukkaat tulivat tänne 1700-luvun lopulla ja täällä puhuttiin pitkään vienankarjalaa. Runonlaulanta oli kylässä hallussa. Sota vei kyläläisten kodit, kun suomalaiset polttivat perinteiset vienalaisrakennukset tammi-helmikuussa 1940. Tulet sytytettiin siksi, että pelättiin neuvostojoukkojen etenemistä.

Tutkin karttaa vielä kerran. Vielä lähempänä itärajaa sijaitseva Hietajärven perinnetalokin olisi ollut kiva nähdä, mutta laskeskelin, että jos hilppaisin vielä vajaan neljän kilometrin päähän ja takaisin, olisin suunnittelemassani yöpaikassa aika myöhään. En myöskään uskonyt, että olisin päässyt perinnetaloon sisälle näin matkailusesongin jo päätyttyä.


Niinpä kävelin aurinkoisessa säässä soratietä takaisin rinkan luo, kampesin sen takaisin selkään ja tallasin tietä toiseen suuntaan, kunnes oli aika kääntyä jälleen metsään, oikealle tieltä. Metsähallituksen alueella oli kulkijalaskuri sekä edessä olevan Murhisalon kartta.  Huomasin olevani punaisilla maalitäplillä merkityllä ympyräreitillä, joka myös ohjasi kohti Kirnulammen laavua. En lähtenyt ylimääräiselle kierrokselle, vaan kuljin suorinta mahdollista reittiä.

Edessä oli jälleen osittain risoja pitkospuita ja huterat sillanjämät suopuron yli. Otin maasta hintelän rangan ja sen avustuksella kunnon loikan. Selvisin taas kuivin jaloin eteenpäin.
 

Polku kaartoi Konttisenlammen rantaan. Ei vieläkään ihmisiä, vain tätä autuaallista rauhaa.
Ihanaa, kohta saisin nostaa rinkan selästä ja heittäytyä pitkäkseni. Sää vaikutti siltä, että vaikka laavu olisi ihan risa, pärjäisin hyvin ilman telttaakin taivasalla.


Näin että olisin voinut oikaista laavulle Kirnulammen rantaa pitkin, mutta kuljin periaatteesta UKK-/Itärajan retkeilyreittiä pitkin perille. Ei ketään laavulla - sain taas majapaikan ylellisesti ihan itselleni. Ja kuinka kauniin paikan... Pieni mutta soma laavu, kuivia polttopuita tulien tekoon, laskeva aurinko, hiljaisuus, ja olikos tuo kuikka?

Keräsin vielä puolukoita ja mustikoita valmiiksi aamua varten, tein polttopouita ja laitoin pussimuonavalikoimastani riistapataa hautumaan. Oli ihanaa pestä jalat Kirnulammen yllättävän lämpimässä vedessä, virkistää varpaita. Aika mukavaa täällä Suomussalmella!

Kommentit

  1. Mukavalta näyttää jälleen matkailusi. Ja lukiessa on kiva saada vähän historia/paikallistietoa kuvien ja tunnelmien lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla alueella on paljon historiaa. Olisi mahtavaa liikkua Kuivajärvellä paikallista historiaa hyvin tuntevan kanssa eikä vain lukea infotauluja, mutta onneksi kylällä oli sellaisia!

      Poista
  2. Upeat maisemat ja näemmä sääkin suosi. Tykkään luonnossa kulkea päiväsellä, mutta yöpymään en ole vielä uskaltanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla oli aivan ihanaa kulkea. Lähde vaan yöretkelle rohkeasti! Siinä on oma tunnelmansa. Minua on jännittänyt yksin retkillä yöpyessä (tai siis nukkumaan käydessä) vain muutaman kerran ja se jännitys on silloin johtunut ihmisten tuottamista äänistä, ei koskaan luonnosta.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la