Kävellen Suomen halki 49: Torvinen-Sodankylä
Vuorokauden lepo Luostolla oli tullut tarpeeseen, huilipäivää edeltäneen pitkän kävelypäivän (Korvala-Torvinen) jälkeen. Olin hoivannut rakkovarpaitani ja liikkunut majapaikastani vain minimaalisesti eli poikennut lounaalla ja ruokakaupassa. Lepo tekee aina ihmeitä. Samoin rakkolaastarit ja suojateippaukset, joiden avulla meinasin pärjätä Luostolta eteenpäin, tavoitteena Sodankylä.
En aikonut kävellä majapaikastani Luostolta noin 14 kilometrin matkaa takaisin nelostielle Torvisen risteykseen eli sinne, mihin olin lepopäivää ennen kävelyni tauottanut, mutta taksin saaminen ei kerta kaikkiaan onnistunut. Olivat ties missä kaukana ajossa.
Ei siis auttanut muuta kuin lähteä talsimaan, sittenkin, mutta toiveikkaasti marssin liftauspuolella tietä ja kuulostelin, josko potentiaalinen kyytiauto tulisi ja kannattaisi nostaa peukalo pystyyn. Parin kilometrin päästä kävi huikea tuuri ja auto pysähtyi kohdallani Askan risteyksessä. Ihana kuljettaja otti minut kyytiin, muutti ystävällisesti reittiään ja ajoi Torvisen kautta, jotta pääsin jatkamaan kävelyäni sieltä, mistä piti. Iso kiitos nimettömäksi jääneelle hyväntekijälle!
Päivän ”virallinen” kävelyosuus starttasi siis Torvisen kylältä, jänskien, korkeiden kurkiveistosten juurelta. Alkuun sain astella nelostien viereistä kevyen liikenteen väylää, mutta tuon turvallisen pätkän päätyttyä vaihdoin toiselle puolelle nelostietä ja siirryin piennarpatikoijaksi. Asvaltti oli jo aamusta sen verran lämmin, että kenkieni sisällä tuskailtiin erityisesti vasemman jalkani osuessa maahan. Eli sellaista pientä auts-auts-tunnetta.
Vaan kuten kotiin laittamassani viestissä totesin: kipu tuntui vain joka toisella askeleella.
Niinhän se on, että käveleminen ei ole aina ihan täyttä herkkua, syystä tai toisesta. Rakko-hiertymäkipu oli kuitenkin siedettävää, joten päätin pyrkiä keskittymään päivän mittaan positiivisiin asioihin eli hyvään säähän ja muuten sujuvaan matkantekoon, jos ei alkaisi tuntua ylivoimaiselta. Kaikesta huolimatta olin iloinen, että olin juuri täällä, ja että matka eteni askel askeleelta.
Pidin ensimmäisen lepotauon Käyräsvaaran kohdalla, ihan vain maahan istuutuen, joten kun saavuin Askaan ja tien oikealla puolella oli Lapland Shop Antinmerja, näytti lupaavalta, että sen edessä oli myös penkki-pöytäryhmä. Matkamuistoille ei ollut tarvetta, mutta jäätelö tänä noin +20 asteen päivänä kyllä maistuisi.
Tokihan jäätelö järjestyi! Oli ihanaa ottaa kengät ja sukat pois jalasta, tuuletella varpaita ja vain olla, nauttia jätskistä.
Jalat vilpostuivat lepotauon aikana niin, että ensimmäiset askeleet liikkeelle lähdön jälkeen olivat taas kivuliaampia kuin lämpöisin varpain, mutta onneksi tilanne kohta taas korjaantui…
Aska on saamea ja tarkoittaa paannejäätä. Paannejäätä synnytti Askan halki virtaava Kitinen tai paremminkin sen Porttikoski, jonne olisin viitseliäämmin jaloin voinut poiketakin, mutta nyt tipautin ylimääräiset kävelymetrit armotta päiväohjelmasta.
Matkaa Sodankylään oli jäljellä enää 16 kilometriä.
Orakosken kohdalla tuli vastaan leirintäalue, mutta siellä näytti totaalisen hiljaiselta. Oli toki vasta kesäkuun alkupuoli.
Heti Orakosken camping-alueen jälkeen Kitisen maisema näytti niin lumoavalta, että oli pakko pysähtyä siitä nauttimaan tienvarren parkkipaikalla. Kaunis Kitinen!
Sodankylä
Iloisena yllätyksenä pääsin nelostien pientareelta kevyen liikenteen väylälle jo ihastuttavan varhain ennen Sodankylän keskustaa. Bures boahtin! Autoja näkyi taas vähän tiheämpään, joten oli kiva olla poissa niiden jaloista lähes ikiomalla väylällä, jolla vastaantulijoita oli ennen keskustaa vain muutama.
Noin 3 kilometriä ennen keskustaa pidin viimeisen istumatauon kävelytien pientareella. Pyörällä liikkeellä ollut punamustaruutupaitainen rouva pysähtyi kohdallani.
”Oletko sinä se helsinkiläinen, josta oli juttu Lapin Kansassa?”
”En ole.”
”Silläkin oli sauvat!”
Juttelimme hetken. Häntä ennen minua olivat ehtineet tällä pätkällä jo moikata myös yksi autoilijanainen sekä yksi Sodankylän suuntaan polkenut pyöräilijä. Ihan riittävästi oli tässä huomiota yhdelle päivälle.
Sodankylän taajaman merkki oli tervetullut näky. Ajattelin ilolla sitä, että vastassa olisi myös apteekki, joten saisin täydennettyä ensiapupussukkaani kaiken varalta muutamalla rakkolaastarilla…
Alikulkutunnelissa miltei nauroin ääneen, kun näin reppuselkähahmot sauvoineen könyämässä sitkeästi eteenpäin. Enhän minä sentään noin selkä vääränä tarponut! Tunnelin muita siluettihahmoja olivat myös lapset vetämässä kuormaa vesikelkalla ja koiran perässä juokseva poro.
Ylitin Jeesiöjoen, sitten edessä alkoi olla jo liikenneympyrää ja Sodankylän keskustan rakennuksia. Saapumisaikani ei ikävä kyllä ollut suotuisa Museo-galleria Alarieston visiitille, joten suuntasin apoteekin kautta suorinta tietä kohti varaamaani majoitusta, Hotelli Sodankylää. Kyllä, taasen mukavasti lakanoiden väliin!
Köpöttelin illalla vielä sen verran kylille, että kävin pizzalla ja tutkailemassa näyteikkunoita ja miettimässä, miten kiva olisi joskus päästä tänne elokuvafestivaaleille. Nyt piti tyytymäni Peter von Baghin kadun bongaamiseen.
Tein vielä eväsostokset seuraavaa päivää varten (jotta pääsisin aamulla heti matkaan) ja hotellille palattuani tilasin baarissa kuohuviiniä matkapäiväkirjan kirjoittamisen seuraksi. Tuntui, että oli tarve hieman juhlistaa sitä, että olin jalkavaivoista huolimatta päässyt tänne asti onnellisesti. Kuohuviini jäi kuitenkin kesken, ei vain maistunut. Parempi kavuta viemään viileää kaipaavat retkieväät alas kellarin jääkaappiin ja sitten ylös petille.
Parasta / mielenkiintoisinta
- Lifti juttutuokioineen Luostolta Torviseen (noloa tunnustaa – olisihan se väli pitänyt kävellä 🙂 )
- Lepotauot, erityisesti jäätelö Askassa
- Komea Kitinen
- Saapuminen Sodankylään
Kävelypäivä
- 9.6.2021
Kommentit
Lähetä kommentti