Kävellen Suomen halki 50: Sodankylä-Vajusuvanto

Sodankylässä tankkasin hotelli Sodankylän erinomaisesta aamiaispöydästä muun muassa uunissa haudutettua ohrapuuroa ja mustikkatuorepuuroa, sitten tavanomaisen jalkahuollon kautta reppu selkään ja menoksi.

Sodankylästä suorana jatkuva ja tasainen nelostie.

Edellispäivän taival Torvisesta Sodankylään oli loppuosaltaan sujunut kivasti kevyen liikenteen väylää pitkin ja samalla tavalla alkoi tämäkin kävelypäivä. Piiiitkää suoraa oli edessä heti aluksi, tienvarsiplakaatti toivotteli että Nähdään pian / Oiadnaleapmái! Tuntui ihmeelliseltä nähdä kohta Saariselän opasteet – sinne matkaa enää 126 km…

Asvaltoitu kevyen liikenteen väylä ihan Kitinen-joen varressa.

Kevyen liikenteen väylä kaarsi sitten nelostien reunasta kangasmetsän toiselle puolelle, Kitisen rantaan. Oli nautinnollista kävellä tasaista väylää veden äärellä. Naureskelin Varo heikkoja jäitä -kyltille, sillä näin kesäkuun puolella Kitisen syvänsinisellä pinnalla ei todellakaan killunut edes jäälauttoja.

Sattasen kylän halki kulkeva vanha maantie.

Kun kävelytie päättyi, olisin voinut jo kurvata nelostien varteen, mutta onneksi oli valittavissa myös pienempi tie, jonka ansiosta sain nauttia Sattasen maisemista vähemmän moottoriliikenteen kera. Kitinen liplatteli edelleen näköpiirissä ja muutenkin fiilis oli leppoisa tämän kylätien varressa. Mitä nyt muutama kylän koira antoi minulle perinteisen haukkukonsertin tarhastaan.

Katettu linja-autopysäkki, sen penkillä Upen reppu ja vaellussauvat.

Aurinko loimotti sen verran lämpimästi, että oli kiva pitää huilitauko tyylikkään linja-autopysäkkikatoksen varjoisassa suojassa.

Pian tie yhtyi nelostiehen ja ylitin Sattasen. Kartan mukaan Sattanen on paitsi kylä, myös joki, joka yhtyy Kitiseen kylän kohdilla.

Muistomerkkikivi, jossa metallilaatta ja siinä JR 12 eli Jänkäjääkärit-varusmiesrykmentistä.

Nelostien itäpuolella, sillä Kitisen puolella, oli kohta tienvarsilevike ja sen kupeessa törötti muistokivi. Astelin kiveä katsomaan, mistäköhän kyse? Laatta paljasti, että tässä muistettiin JR 12 Jänkäjääkärit -varusmiesrykmenttiä, joka lähti jatkosotaan Kemijärven Hanhikoskelta 28.6.1941 ja kotiutettiin täällä Sattasessa 2.11.1944. Kova oli heillä komennus. Muistokivi sijaitsi aiemmin hitusen etelämpänä paikassa, jossa kotiuttamiskäsky annettiin, mutta kivi päätettiin siirtää tähän vuonna 2011.

Jänkäjääkärien muistomerkin viereinen opastetaulu, jossa kuvia jääkäreistä ja jatkosotaan liittyvä kartta.

Kävin tutkimassa tienvarsilevikkeen opastetauluja, joissa avattiin tuota sota-aikaa ja tuotiin tykö tämän seudun perspektiiviä sanoin ja kuvin. Kannatti poiketa muistokiveä ihmettelemään.

Nelostie jatkui pääosin yhtä luotettavan pitkinä suorina kuin aiemminkin. Kullerot kukkivat kauniisti tien pientareilla.

Kaksi iloisesti maalattua tynnyriä, toinen pinkki ja toinen vaaleansininen, kummallakin sateenvarjot ja nauravat naamat kyljessä.

Kersilön paikkeilla nousi hymy hyylille, kun näin tien toisella puolella omakotitalon pihassa hilpeän tynnyripariskunnan sateenvarjoineen. Tai päivänvarjoja ne taisivat tällä aurinkoisella säällä olla.

Kersilöstä olisi päässyt poikkeamaan myös Viiankiaavan luontopolulle (vain 3 km nelostieltä lähtöpisteeseen) suomaisemia ihailemaan, mutta se retki sai jäädä toiseen kertaan.

Aurinkorintamalla oli sinänsä luvassa erikoisuus eli osittainen auringonpimennys iltapäivällä. Kaivoin oikeaan kellonaikaan valkoisen paperiarkin repusta ja yritin ohjeiden mukaisesti ”lehvästön alla” tarkkailla, näkisikö siinä jotain merkkejä auringonpimennyksestä, mutta eipä onnistunut.

Lapin Annan Käsitöitä & Kahvila -kyltin kohdalla toivoni heräsi, mutta kahvila oli kiinni. Omilla eväillä siis tauot tänään…

Tienvarsipelto, lato ja kumpupilviä sinisellä taivaalla.

Metsämaisemiin toivat mukavaa vaihtelua niityt ja pellot. Yhden kohdalla erottui kyltti, jollaista en ollut aiemmin nähnyt: Carbon action-hiilitila. Kyseessä oli uudistavan viljelyn pelto, tähtäimenä hiilen varastointi.

Alapostojoen jälkeen käännyin Petkulan ja Vajukosken suuntaan, pienemmälle tielle. Enää ei ollut montaa kilometriä päivän päätepisteeseen eli Vajusuvannon leirintäalueelle.

Tievarren muistomerkkikivi, Lapin sodassa poltetun kylän muistoksi.

Petkulassa pysähdyin päivän toiselle muistokivelle. Tämä muistokivi on laatan mukaan pystytetty ”muistuttamaan jälkipolvia Petkulan kylää lokakuussa 1944 kohdanneesta tuhosta ja sitä seuranneesta lannistumattomasta jälleenrakennustyöstä”. Laatassa ei sanota mitään Lapin sodasta, mutta siitähän tässä on kyse. Piti siis googlata lisätietoja: Petkulassa oli saksalaisten huoltotukikohta. Ei siis ihme, että täälläkin tuho kävi Lapin sodan aikana, kun saksalaiset lähtivät vetäytymään poltetun sodan taktiikkaa käyttäen.

Sotahistoria on kulkenut mukana matkassa Hangosta asti. Tällaiset muistomerkit laittavat ajattelemaan, aina kun niitä kohtaan.

Camping Vajusuvanto

Camping Vajusuvanto-kyltillä varustettu entinen vastaanottorakennus.

Siinä se sitten oli: Camping Vajusuvanto, leirintäalue, jolla ei ollut omia verkkosivuja. Onneksi puhelinnumero oli löytynyt ja olin soittanut numeroon muutaman kerran yösijaa kysyäkseni, mutta vielä toukokuussa vastaus oli että ”soittele sitten lähempänä” – silloin kun oli vielä luntakin maassa tai ainakin ajotie pihaan liian märkä. Vakuutin, että minua se ei haittaisi, koska olin liikkeellä kävellen ja sain varmuuden, että yösija mökistä järjestyisi.

Vajusuvannon leirintäalueen mökkivarauksen ansiosta olin pystynyt jättämään teltan & makuupussin tämän reissun kantovarusteista pois.

Menin ohjeiden mukaisesti A-mökkiin hakemaan avainta. Vastassa oli mitä ystävällisin Heikki-isäntä, jonka kanssa juttelussa vierähti hyvä tovi. Hän oli puolisoineen pyörittänyt leirintäaluetta jo vuodesta 1984, mutta puoliso oli edesmennyt kaksi vuotta sitten.

Hiljaista oli vielä näin kesäkuun alussa ja hän pyöritti paikkaa pääosin yksin, mitä nyt apua kävi lähinnä siivoamassa. Haluaisinko saunaan? Kyllä kiitos!

Camping Vajusuvanto, vehreä rinne ja kaksi punaista harjakattoista mökkiä.

Sain mökin avaimen – olin vuorokauden ainoa asiakas – ja menin majoittumaan somaan tupaani. Jyrkän harjakattoiset mökit sijaitsevat töyräällä, jonka alapuolella virtaa Kitinen.

Mökit ovat nykymittapuulla monen mielestä varmasti vaatimattomia, mutta minulle mökki oli mitä mukavin. Sähköt, jääkaappi, ruuanlaittomahdollisuus, ja kodikasta. Ihastuin eritoten mietelauseisiin, joita oli siroteltu mökin tekstiileihin. Epäilin, että ne olivat leirintäalueen jo edesmenneen emännän käsialaa.

Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin / François Auber.

Ulkohuussin seinällä humoristinen kuva energisestä naisesta, Vajusuvanto.

Sisävessaa ei mökissäni ollut, mutta ulkohuussi kelpaa minulle mainiosti. Huussin seinällä Kun käytät naisenenergiaa ja -mahtia, mikään ei silloin haittaa tahtia!. Se sopinee myös kävelyyn…

Sovitun ajan kuluttua astelin pyyhe kainalossa alas rantaan, missä sauna oli jo lämmin.

Kitisen rantahiekkaa, Vajusuvanto.

Oli ihana päästä suihkuun, saunan lauteille ja vieläpä pikaiselle pulahdukselle Kitiseen. Raikasta oli. Kelpo päätös tälle kävelypäivälle!

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Sodankylän kevyen liikenteen väylät, erityisesti joen rannassa
  • Sattasen maisemat
  • Pysähtymiset sotahistorian äärelle muistomerkeillä
  • Ystävällinen vastaanotto Vajusuvannon leirintäalueella

Kävelypäivä

  • 10.6.2021

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi