Kävellen Suomen halki 52: Peurasuvanto-Vuotso

Kylläpä uni maittoi Peurasuvannossa, mihin olin kävellyt Vajusuvannosta edellisenä päivänä. Kun laittauduin lähtemään ja poikkesin hyvästelemään Peurasuvannon kahvilaan, sain Elinalta sain vielä matkaevääksi rasiallisen ihanaa mustikkatuorepuuroa. Tällä välillä ei nälkä pääsisi yllättämään!

Ihan alkumatkasta ihastelin pientä suolämpärettä; Kurittukosken voimala jäi metsän taa piiloon. Opin ohimennen, mitä ”puskaparkki” tarkoittaa. Siellä niitä matkailuperävaunuja ja retkeilyautoja kökötti Kitisen rannassa.

Kitinen tuli vielä lähemmäs, kun tie kulki vähän matkan päässä yllättäen ihan rannan tuntumassa. Tien toisella puolella olevan talon asukkaiden piti siis kipittää nelostien yli omalle laiturilleen ja rantaterassilleen.

Ei varmaan ole montaa paikkaa nelostien varressa niitä, joista käväistään omasta saunasta uintireissulla valtatien yli.

Tovin kuluttua pysähdyin tien poskeen levähtämään. Jalat voivat edelleen kohtuullisen hyvin, vaikka lepotauoista kiittelivätkin. Rakot olivat paranemaan päin, teipit pitivät rakkolaastareita paikallaan ja muutenkin suojasivat ihoa. Vaikka rakkoja oli tullutkin, oli näillä Meindleilla mukava kävellä.

Toisella puolen tietä oleva hyljätyn näköinen omakotitalo seisoi suorassa, mutta sen kuisti oli hassusti vinossa, kuin Pisan kalteva torni ikään, ja vieläpä näytti olevan irti itse talosta. Pihapiiri kertoi haikeaa tarinaa.

Pian km-viitta kertoi, että Ivalo 100. Sinne en pääsisi vielä tällä kerralla, mutta ehkä seuraavalla reissulla!

Könkään kohdalla seisoi tienvarsilevikkeellä menneiden aikojen jäänteenä huussi, mutta sen ovien edessä oli nyt salpa. Aika harvassa ovat ainakin siedettävän siistit ja vapaasti käytössä olevat toiletit taukopaikoilla, jollei kyseessä ole kahvilan tai ravintolan wc-palvelu.

Oi lämmin nelostie ja sinun pitkät suorasi! Tienvarressa kimmelsi kohta jotain outoa ja mikäs ihme tuo sininen muoviloota…? Nähtävästi jostain autosta oli joko pudonnut vahingossa (jos ei sitten ollut heitetty äkäpäissään) kalastusvälineloota, jonka sisältöä oli levinnyt surkeasti pientareelle. Pahvilaatikon kyljessä luki ”ultra sensible”. Niin varmaan! Sieppasi, mutta en voinut lähteä raahaamaan uistimia, siimaa sun muuta pikkutarviketta (saati sitä muovilootaa) repussa. Siirsin niitä hieman kasaan, toivottavasti joku ajoneuvollinen putsaisi paikan.

Taukopaikka oli kohta tiedossa: Kiveliön Kala mainosti itseään jo etukäteen, niinpä kurvasin sinne heti virkistysjuomalle. Selvisi, että olin nyt kreikkalais-roomalaisen painin olympiavoittaja Pertti Ukkolan kotiseudulla, mistä kertoivat juliste ja kuvat seinällä. Pohjoisen poika siis. Täältä olisi saanut kalatuotteitakin ostaa matkaan, mutta kylmäketju olis katkennut tismalleen reppuni kohdalla, valitettavasti.

Luin taukoa pitäessäni samalla Lapin Kansaa, jossa oli juttu kävelijä-Mikasta. Mika oli vastikään lähtenyt kävelemään Kilpisjärveltä Keravalle ja hän kertoi nauttivansa joka askeleesta. Kuvassa Mikalla oli sauvat kädessä ja hänen tavaransa kulkivat pyörillä varustetussa kärryssä. Toivotin mielessäni Mikalle hyvää kävelymatkaa ja lähdin kohta itsekin liikkeelle.

Ympärilläni oli Mäntypään valtion metsää. Ihastelin komeaa keloa.

Tänään ei ilokseni ollut taukopaikoista pulaa: seuraavaksi kohdalle tuli mitä mielenkiintoisimman nimen omaava Zippi & Suhaus! Vaikka olin juuri pitänyt breikin Kiveliön kalassa, oli ihan pakko pysähtyä aivan Porttipahdan tekojärven kupeessa sijaitsevaan Zippi & Suhaukseen. Osuinkin paikalle peräti kesän 2021 avajaisviikonloppuna.

Jouduin ihan valinnan vaikeuden eteen… Mutta kun olin vetäissyt aluksi hillalätyn, en voinut enää vastustaa lähiruoka-annosta (pyysin kuitenkin vain puolikkaan…) eli hirviwokkia, kera kaskinaurischutneyn ja emännän äidin aamulla paistaman ohrarieskan. Ihan älyttömän hyvää! Tästä sain taas erinomaista kävelyvirtaa loppupäiväksi!

Porttipahta. Tekojärven nimi vei hetkeksi ajatukseni kouluvuosiin, kun oli opeteltava kahden tekojärven nimet eli Lokka & Porttipahta. Kun nyt katsoin ympärilleni, muuttui se sininen läiskä karttakuvassa todeksi viimeinkin. Ihan hervottoman kokoista selkää oli ympärilläni. Mutta mitä oli jäänyt tämän tekojärven alle?

100 km:n tuntivauhtiin olisi ollut lupa kiihdyttää. Sitä vauhtia kohta kiisikin joku ohitseni. Kartan mukaan omalla puolellani tietä oli ihan kalasatama. Sellaista merkintää en muistanut aiemmin monesti nähneeni.

Järvimaisema vaihtui jälleen puiden reunustamaksi. Väliin oli näköpiirissä jälleen upeita keloja.

Lohivaaran ja Lohinipan kohdilla oli kartassa jännät rinnakkaistiepätkät, joita ihmettelin. Oliko nelostien linjaus ollut alun perin täällä hieman toinen? Lysähdin kohta taas pienelle tauolle metsän puolelle, join vettä ja lepäsin hetken selälläni repun päällä. Sää oli edelleen niin lämmin, että tauot olivat tärkeitä.

Kohtapuoliin aloin jo uskoa siihen, että Vuotsoon ei ollut enää pitkälti; P-paikalla oli perätin infotaulu. Roivasen kohdilla puunlatvojen yllä erottui mäen päältä lupaavia muotoja, ei vain tasaista. Kiva! Tankavaaraan olisi matkaa vain 18 km, mutta sinne en ainakaan tällä reissulla päätyisi.

Maasto alkoi tosiaan muuttua. Röttelötalon ja sen osin romahtaneen navetan takaa näkyi vaaramaisemaa jo lähempääkin.

Edessä oli pitkä mäki alas. Hörppäsin pullostani vettä ja ihmettelin, mitä punainen henkilöauto teki vähän matkan päässä tien poskessa, ja vielä hätävilkut päällä. Saavuttuani kohdalle selvisi, että siinä jyväskyläläisparivaljakko odotteli hinausautoa. Auto oli yksinkertaisesti hyytynyt ja hinausauton saapumiseen Rovaniemeltä menisi vielä jokunen tunti.

Poroja oli päivän aikana tullut näköpiiriin useampikin. Tämä yksilö toikkaroi ensin hetken keskellä tietä ylämäessä, mutta kun saavuin lähemmäs, siirtyi se siivosti tien laitaan ja peräti piennarviivan vasemmalle puolelle!

Päivän taival oli jo lähellä päätepistettä, sillä olin Saamen portilla, Vuotsossa. Astelin hissukseen kylän läpi, poikkesin kauppaan täydentämään iltasyömisiäni ja seuraavan päivän linja-automatkaa varten. Enää Vuotson kanavan yli…

Sitten olinkin tämänkertaisen Suomen halki- reissuni määränpäässä eli Vuotson majan pihassa. Eeva ja puolisonsa ottivat aivan ihanasti vastaan ja sain käydä heti heittämässä tavarat huoneeseeni. Jäätelö maistui ihanalle päivän päätteeksi! Samoin suihku ja jalkahuolto tekivät terää, kun Napapiiri-Vuotso -osuus oli nyt päätöksessä.

Edessä oli lepo yön yli tässä Vuotson keitaassa. Hyvät unet nukuttuani popsin majan erinomaisen aamiaisen ja matkasin sitten linja-autokyydillä takaisin kotiin Jyväskylään. Edessä olisi myöhemmin kesällä paluu Vuotsoon, jatkamaan matkaa sieltä kohti Nuorgamia…

Parasta / mielenkiintoisinta

• Elinan mukaan pakkaamat eväät Peurasuvannon kahvilasta
• Hyvä kävelysää (lämpötilasta huolimatta)
• Zippi & Suhaus -herkut
• Maisemien muuttuminen kumpuilevimmiksi
• Ihana Vuotson maja ja ystävällinen vastaanotto

Kävelypäivä

• 12.6.2021