Oikeustalon mobile

Kävelen kaupungin halki talviaamun sinessä. Punertavat laikut taivaalla eivät vielä lupaa valoa kuin varovasti. Melkein hätkähdän, kun hiljaisella, hämärällä polulla tulee joku vastaan. Talojen liepeillä jo moni arkisin huomaamaton havupuu on saanut valohunnun oksilleen ja noussut varjoista näkyviin. Ohitan Sepänkadun komeat, valaistut kuuset. Mukavaa, että jouluvaloperinne ei säästövimmassa ole katkennut.

Tulen Väinönkatua alas ja poikkean Vapaudenkadun kulmasta piirun verran vasemmalle, kurkistamaan Oikeustalon seinää ja pihaa.

Karun pihan komistus pääsee parhaiten oikeuksiinsa näin pimeällä tai vähintään hämärässä, sillä kauempaa katsottuna huomio kiinnittyy eritoten vaalealla seinäpinnalla, ikkunoiden yläpuolella leikkiviin kiehtoviin varjoihin, jotka hissukseen liikkuessaan muistuttavat lastenhuoneeseen ripustettua mobilea. Harald Karstenin taideteos Maan ja taivaan välillä on taiten valaistu vinosti alhaalta. Varjoleikistä katseen voikin sitten kääntää itse metallijalkaiseen teokseen, mobilen sinisiin, keltaisiin ja punaisiin lämisköihin. Mutta vain hetkeksi, sillä se juttu on tällä kertaa juuri ne varjot.