Korpilahden huumaavan hienolla Haukkavuorella
Haukankierros? En ollut siitä kuullutkaan ennen äskettäistä visiittiä Korpilahdelle, mutta näkemäni reittiviitta jäi mieleen. Niinpä suuntasin komean pakkassunnuntain kunniaksi tutkimusmatkalle.
Alkajaisiksi poikkesin Korpilahden satamassa tutkimassa reitin opastetaulua kahvila-ravintola Satamakapteenin edessä. Haukankierros (9,5 km) alkaa juuri sieltä: lyhyt pätkä kevyen liikenteen väylää johtaa Kirkkolahden ylittävälle kävelysillalle. Vihreillä maalitäplillä merkitty reitti nousee Päijänteen rannasta mäkeä ylös, Alkio-opiston tuntumaan.
Olin laiska ja jätin auton Alkio-opiston tyhjälle parkkipaikalle, enkä lähtenyt matkaan jo satamasta. Tarvitsisinkohan lumikenkiä?
Kartan perusteella tiesin, että suurin osa taipaleesta kulkisi teitä pitkin, mutta nappasin kuitenkin lisäpainoksi lumikengät matkaan. Halusin varmistaa, että voisin kavuta Haukkavuoren huipulle, vaikka polulla ei olisi ollut kulkijoita vähään aikaan. Mistä sitä tietää…
Kävelyretkeni alkoi Luotsinväylältä, Haukankierroksen viitan ohjaamana. Reitin ovat merkinneet ja raivanneet Korpilahden Yrittäjät ry., Lions Club Korpilahti ja Tähtirinteen asukasyhdistys.
Luotsinväylältä reitti kääntyi kohta oikealle Vinnintielle. Tietä ei ollut vielä aurattu, mutta pakkaslunta oli vain vähäsen.
Pikkutien varrella sai kävellä rauhassa; autoja hurahteli ohi harvakseltaan. T-risteyksessä aurinko häikäisi silmiä, mutta huomasin Haukankierroksen opasteen vasemmalle osoittavine nuolineen. Seuraavasta risteyksestä matka jatkui Pirttilahden suuntaan oikealle.
Tien varrella sai nauttia niin vitivalkoisesta metsämaisemasta kuin avarasta näkymästä yli peltojen. Oikealla puolellani kohosivat kohta jyrkät kalliot. Olikohan matkaa Haukkavuorelle vielä minkä verran jäljellä? En ollut huomannut arvioida matkaa kartasta etukäteen.
Vehkamäen kohdalle saavuttuani pysähdyin nauttimaan rikkumattoman hangen tunnelmasta ja seuraamaan tikkaa, joka tarmokkaasti nakutti sähkötolppaa. Viereisessä talossa olisi ollut lisäenergiaa tarjolla hunajan muodossa, mutta en rohjennut poiketa ostoksille.
Edessäni liikennemerkki julisti, että maantie päättyy.
Onneksi tie kuitenkin jatkui hevostilan nurkalta – kohti Kiviönniemeä, minne matkaa kerrottiin olevan vielä 4 km. Selvä pyy, en siis yrittäisikään käydä siellä kääntymässä! Valoisaa ei nimittäin millään riittäisi sekä Haukkaniemen laella käymiseen että Kiviönniemessä poikkeamiseen. Ehkä sitten sulan maan aikaan voisi tehdä pidemmän retken…
Nousin mäkeä ylös ja ounastelin, että kohta edessä olisi varmaankin kääntyminen itse Haukkavuorelle.
Retkeilijät huomio! Viikonloppuisin hirvenmetsästystä. Ei vaikuttanut siltä, että juuri nyt olisi porukkaa liikkeellä, mutta hyvä tietää!
Haukkavuorelle johtava polku kohtuullisen hyvin tallattu ja erotin tuoreita jalanjälkiä. Lumikengät eivät siis olisi olleet välttämättömät. No, parempi näin päin.
Polku nousi tasamaaosuuden jälkeen loivasti ylämäkeen, aukion laitaa, ennen kuin sukelsi jälleen metsään. Neonvihreät maalitäplät erottuivat hyvin näin vastapäivään kävellessäni. Pähkin vanhoja jälkiä kulkiessani, olisinkohan osannut tallata jäljen tismalleen oikealle uralle, mikäli edessäni olisi ollut lumikenkäiltävä umpihanki?
Pian saavuin odottamani, karttaan merkityn kalliojyrkänteen alle. Olin saapunut myös aarnialueelle. Voi kuinka upeat kalliot ja lumiset puut! Polku-ura kaarsi oikealle ja lähti sitten kapuamaan ylös jyrkkää kalliota. Mietin, josko lumikenkien nastat auttaisivat rinteen kapuamisessa… Ja laitoin lumikengät jalkaan. Tulisi niille edes vähän käyttöä!
Väistin ylämäkeen noustessani retkeltä palaavaa pariskuntaa – selitys niille tuoreille jalanjäljille – ja kas, nousu olikin kohta ohi.
No mutta huh! Aurinko kultasi Haukkavuoren satumaisen kauniit maisemat talviparatiisiksi! Olisin ollut onnessani täällä pilvisenäkin päivänä, mutta talviset säteet tekivät näkymästä aivan käsittämättömän hienon.
Kauempaa pilkotti Päijänteen selkää. Alapuolellani kuusten latvat keinahtelivat kevyesti, olemattoman tuntuisen tuulenvireen töniminä. Oli täydellisen hiljaista.
Jyrkännettä on syytä varoa aina, talvellakin. Lumen alta ei sitä paitsi erota, missä on oikeasti turvallinen paikka, missä ei.
Ihmettelin talvivalon ihanuutta, tätä kaunista päivää ja iloitsin siitä, että tulin juuri tänne, juuri tänään, juuri nyt.
Vaan kello riensi ja tiesin, että hämärän laskeutumiseen ei olisi enää pitkälti. Päätin jättää Haukankierroksen kokonaan taivaltamisen eri reissulle, kun valoisaa aikaa riittäisi enemmän. Oli aika lähteä kävelemään takaisin päin, samaa tuttua reittiä.
Lampsin lumikengät jalassa takaisin tielle; tulipahan samalla tampattua polkua paremmaksi seuraavillekin kulkijoille. Tielle saavuttuani sain tovin kävellä kahden ratsukon perässä, kunnes parivaljakko kääntyi takaisin päin. Minä jatkoin talvi-iloisissa tunnelmissa, maisemaelämyksestä edelleen huumaantuneena matkaa laskevan auringon valossa takaisin Alkio-opistolle.
Olipa mahtava retki! Tahtoo Haukkavuorelle uudestaan.
Kommentit
Lähetä kommentti