Siirry pääsisältöön

Kaunis syyspäivä Kulhanvuorella


Metsään mielin nauttimaan hienosta syyssäästä. Saarijärven matkailuesite esitteli Kulhanvuoren ja Syvänojanrotkon rauhallisena päiväretkikohteena ja jo matkalla sinne kävi selväksi, että sellainen oli edessä...  Kulhanvuoren luonnonsuojelualueelle mennäkseen pitää nimittäin olla tarkkana kartan kanssa tai naputella navigaattoriin osoite Konttimäentie 1100.  Kohteeseen kun ei ole pahemmin tienvarsiopasteita, ainakaan Saarijärven suunnasta!

Piti vain sitkeästi jatkaa kuoppaista pikkutietä vielä Maantie päättyy -kyltin ohitse... Ja tulihan se sieltä, Kulhanvuorelle osoittava harmaa tienviitta. Edellinen visiittini Kulhaan osui talvipakkasille ja silloin jätin auton tähän tien varteen, koska lopputietä P-paikalle ei aurata talvisin.

Parkkipaikalla oli yksi ainoa auto ja sen haltija tuli vastaan, kun kävelin kohti Kulhanvuoren luontopolun lähtöpaikkaa. Kameran kanssa liikkeellä ollut herra oli ihastuksissaan - niin hieno paikka! Odotin itsekin, miltä maasto näyttäisi tähän vuodenaikaan.


Kulhanvuoren luontopolun (3.2 km) lähtöpaikan tuntumasta löytyi siisti huussi (myös inva-wc) ja tulipaikalla oli hyvin puita, kuten ennakkotiedoissa oli kerrottu. Eväiden syömisen aika oli kuitenkin vasta kävelyretken jälkeen niinpä lähdin kiertämään luontopolkua vastapäivään. Ja ylämäkeen.

Viime käynnilläni useampi vuosi sitten päivänvalon tunnit loppuivat kesken, kun kiersin polkua myötäpäivään... Maassa oli silloin muuten lunta vähän, mutta juuri Kulhanvuori olikin yllättäen hyvin luminen toiselta rinteeltään ja kahlaaminen välillä puolireiteen yltävässä lumessa kävi aika rankaksi. Sillä reissulla Kulhanvuoren huippu jäi käymättä, joten siksikin olin odottanut juuri tätä osaa polusta.


Polkua oli aluksi helppo astella, mutta sitten maasto jyrkkeni ja kivien määrä jalkojen alla lisääntyi, kun kapusin ylös Kulhanvuoren laelle. Seuranani oli tosi hieno, aurinkoinen sää ja polun varressa napsittavaksi tarjolla mustikkaa sekä puolukkaa. Hyviä syitä pitää huilitaukoja ylämäessä!


Huipulla olin noin 260 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta koska puusto on aika tiheää, ei vuoren laelta avautunut avaraa näkymää kaukaisuuteen - pilkahduksia mäntyjen lomasta kuitenkin.

Nautin metsän hiljaisuudesta ja pohdin, olikohan tämä yksi niistä Keski-Suomen hiljaisista alueista. Hupaisaa kyllä, kuulin kohta lentokoneen lähestyvän ja lentävän ylitse. Armeijan mallia. Sitten kuului laukaus, toinenkin. Metsämiehiä liikenteessä, jaahas. Hamusin repusta oranssin buffin päähäni ja päätin, että jos pauketta alkaa kuulua liian läheltä, täytyy lämpimästä säästä huolimatta pistää punainen takki päälle.

Kulhanvuoren huipulla oli aikanaan ollut kartoituksessa käytetty kolmiomittaustorni (purettu 1994) ja sitä ennen venäläisten mittaus- ja valvontatorni, mutta niistä ei itse polun kohdalla ollut jäänteitä näkyvissä. Geokätköilijä huipulla kuitenkin palkitaan.


Niin myös marjastaja. Mustikoita maistellessani harmittelin, kun ei tullut marja-astiaa mukaan. Sitten keksin, että onhan minulla juomapullo! Hörppäsin Nalgenesta janooni vettä ja kaadoin loput maahan; siitä sain marjanpoiminta-astian ja polun vierestä kotiinvietävää aamupuuronseuralaista.


Kulhanvuoren huipulta polku laskeutui alemmas ja saavuin niille main, mistä olin edellisellä reissulla hämärissä kääntynyt pois. Jännää, miten tarkasti sellaisen muistaa... Nautin hienosta syysmaisemasta sinne toiseenkin suuntaan. Polku rinnettä alas oli sen verran liukas ja vaikeakulkuinen (juurakoita, kiviä, jotka märkinä eivät anna lipeämistä anteeksi) niin että kävelysauva olisi ollut hyvä ajatus.



Alemmas päästyäni oli vastassa kohinaa: Kulhankoski virtasi vilkkaana, vaahtoröykkiöiden muodostuessa suvantoihin. Kyllä oli niin hurjan kaunista! Vesi saapui tänne Pieni-Mustalta. Polku seurasi koskea hetken matkaa, sitten ylitin virran liukkaan puusillan kautta ja siirryin syvemmälle metsään.


Sammalmetsän läpi saavuin aholle, jolla oli asunut erakkonaisia perätysten. Maija-Liisa Kovanen eleli Lamminaholla ensimmäisenä erakkona, ja hänen jälkeensä sinne siirtyi 1900-luvun alussa Lipan-Riikka. Eipä ole naapureista ollut kiusaa.


Lamminahon rauhasta oli enää lyhyt matka Syvänojanrotkolle, missä ei kannata mennä liian lähelle kallion reunaa (kaiteet on, mutta silti!). Alas kurkistellessa on siis syytä olla varovainen. Syväojanrotkolla polku oli jälleen liukas ja vaikeakulkuinen, eikä siellä sopinut askeltaa kiireellä.


Aika häkellyttävä paikka. Syväojan vesi kimmelsi sammalten keskeltä, naavat peittivät kuusten oksia, kuului lähinnä sammalseinämiltä putoilevien vesipisaroiden tipahtelua. Etenkin tämän suoran kallioseinämän juurella. Kallion laella maasto on märkää ja vesi pyrkii tietenkin alaspäin eli valuu vähitellen kohti Syväojanrotkoa, yhtyäkseen sen pohjalla sammalmättäiden alla virtaavaan veteen.

Olisi pitänyt älytä, että heti siinä kallion alla polku ei ollut vain märkä, vaan myös upottava... Erehdyin astumaan liejuiseen kohtaan liian luottavaisesti ja onnistuin upottamaan vasemman kenkäni mutaan melkein kokonaan. Seuraavaksi piti sitten käydä huljauttamassa vaelluskengästä pahimmat liejut pois Syväojan puolella, varovasti. Ei enää uusia kenkäkylpyjä.


Liejusta selvittyäni kapusin jyrkkää polkua ylös kalliolle, jolta näkyi vain vaivoin rotkon toista seinämää, joka oli puiden peitossa. Kallion jälkeen maasto alkoi näyttää jälleen selvästi kostealta ja polkuakin oli sorastettu, pitkospuita poistettu. Soinen maa valuttaa pitkältä matkalta vettä kohti rotkoa, mutta polku on onnistuttu pitämään silti aika hyvässä kunnossa. 


Metsätaipaleen jälkeen polku kaartoi lopulta suolle ja Pienelle Mustalle, jonka pintaan heijastui levollisena taivas poutapilvineen. Välillä jossain polskahteli kala, mutta lintuja ei kohdalle osunut. Itse Kulhanvuori kohosi Pienen Mustan toisella puolella. Jostain syystä tästä ei ollut mikään kiire pois...


Seurasin aivan järven rantaa kulkevaa polkua purolle, joka yhdistää Pienen ja Ison Mustan. Jossain niillä main kulki vanhan kartan mukaan Keski-Suomen maakuntauran reitti Multian ja Saarijärven välillä, mutta sinimaalauksia ei puissa näkynyt... Sen sijaan puron varressa törötti muhkea haapa tikankoloineen, jonka majava oli onnistunut järsimään noin puoliväliin kaatovalmiiksi. Siitä näytti kuitenkin olevan pidemmän aikaa.


Palattuani luontopolun lähtöpaikalle tein rannan tulipaikalle pienet tulet ja istahdin nauttimaan eväitä. Kyllä kannatti tulla Kulhanvuorelle! Tänne soisi useammankin retkeläisen löytävän tiensä; olisi ihan asiallista lisätä teiden varteen selkeät opasteet näin komeaan retkikohteeseen. Ja voisihan sitä tietäkin vähän kunnostaa...

Poistullessa vastaantuleva auto hidasti siihen malliin kapealla Kontinmäentiellä, että katsoin parhaaksi pysähtyä sen kohdalla, olikohan jotain asiaa? Ai että olinko ampunut? No en todellakaan! Vastaantulijani oli lähtenyt etsimään kuulemieni laukausten ampujaa, joka oli ikävä kyllä metsällä toisten mailla luvatta. Ihan hyvä, että emme sattuneet metsässä törmäämään.

Kommentit

  1. Olen käynyt muutamia vuosia sitten syksyllä. Todella hieno mutta vähän tunnettu paikka. Vahva suositus. Ps. Parkkipaikan lähellä kasvoi suppiksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti useampi löytää Kulhanvuorelle! Syvänojanrotkoon muodostuu luontopolun puolelle rotkoa talvisin myös jääputous, joten siellä on nähtävää talvellakin. On tosin huomioitava, että vähällä lumella liukasta (ja Kulhanvuoren päässä voi olla yllättävän paljon lunta silti!). Runsaalla lumella ovat lumikengät ehdottomat, jo senkin vuoksi, että polun tallaajia liikkuu alueella talvella niin vähän. Tietä P-paikalle ei pääsääntöisesti aurata, mikä lisää heti kävelymatkaa talvella 2 x 1,7 km.
      Enpä hoksannut tutkia mahdollisia sieniapajia...

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen paikka, oikein kauniskin. Kuvasi ovat ihanan valoisia ja vehreitä. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. You took some very nice pictures of this beautiful place!!! Amazing colors and stunning reflection.
    Henry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Henry! Kulhanvuori is a lovely place, well worth a visit. I was very lucky with the weather as it was so warm and sunny, only few days ago!

      Poista
  4. Hieno paikka! Sammalseinäisiä kallioita, korpikuusikoita ja nuo purot, täydellinen retkikohde.

    VastaaPoista
  5. Kulha on hieno paikka. Oletko käynyt siinä aivan naapurissa, siis Pirttipuron myllyllä?
    https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6939748&e=397480&title=Pirttipuron%20mylly&desc=&zoom=9&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D%5D

    http://img1.mun.playforia.net/usergallery/5967925/pirttipuro.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ole vielä käynyt - ja tuo olisi ollut sopivasti matkan varrella... Jos Pirttipurosta olisi ollut maininta Saarijärven matkailuesitteessä Kulhan yhteydessä niin olisin ehkä älynnyt yhdistää samaan retkeen, koska paikka on niin lähellä ja matkan varrella! Ensi kerralla pitää ehdottomasti poiketa myllyllä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la