Maisemaretki Lehesvuorelle, Jyväskylä

Pistäydyin äskettäin Puuppolassa maisemaretkellä katsastamassa Kuukanpään kulttuurimaisemaa, joka oli jo aiemmin maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema, mutta Keski-Suomen liitto arvioi vuonna 2016 sen peräti valtakunnallisesti arvokkaaksi. Kyseiseen kulttuurimaisemaan kuuluvat järvet, kumpuilevat pellot ja niitä ympäröivät metsien peittämät mäet, tai hyvä on, vuoret, ja kyllä niissä silmä lepäsi. Sieltä Kuukanpään puolelta katsottuna Lehes- ja Vähäjärven takana kohosi ennestään tutun Punavuoren lisäksi myös Lehesvuori, jonka huippu kohosi silminnähden Punavuorta ylemmäs.

Siis sinne.

Tutkailin kartasta, että helpoin kävelyreitti Lehesvuoren laelle löytyisi vuoren pohjoispuolelta, mihin Jyväskylästä tulee matkaa noin 15 km. Puuppolan maisemista Lehesvuorta lähimmäksi pääsee Matinmäentieltä kääntymällä ensin Kappeliahontielle ja siltä edelleen kartan mukaan pari kertaa nimettömille pikkuteille. Se ainokainen autopaikka tien varressa vapautui sopivasti juuri saapuessani ja sain puolukanpoimijalta läksiäisiksi vielä polkuneuvot.

Olin odottanut tavallista metsäpolkua, mutta vastassa oli kosteahko metsäkoneen tai traktorin avaama ura, joka kohosi tieltä metsän kautta hakkuuaukealle. Sieltä ura kaarsi ylös vasemmalle, kohti Lehesvuoren lakea. Ylempänä rinteessä uralta oli vielä käännyttävä heinikoituneemmalle uralle, jonka huomasi helposti johtavan Lehesvuoren korkeimmalle kohdalle.  Huomasin sorkan jäljen mudassa. Hirvi vai kauris? Kumpiakin näillä main liikkuu. Sitten tunsin jotain poskellani. Hirvikärpänen! Kaivoin pipon taskusta. Jospa eivät ainakaan päänahkaan mönkisi. Onneksi niitä kiusankappaleita ilmaantui tielleni vain pari.

Kun olin kavunnut hakkuuaukean halki jo lähelle Lehesvuoren huippua, käännyin katsomaan taakseni. Mitkä maisemat!

Pieni kivipino markkeerasi selkeästi, missä nyppylä on korkeimmillaan. Lehesvuoren huippu on maastokartan mukaan 215,4 metrin korkeudella merenpinnasta, mikä ei jää paljoa jälkeen esimerkiksi Laajavuoren (227 m) korkeimmasta kohdasta.

Siirryin korkeimmasta kohdasta lähemmäs kalliojyrkännettä ja laskeuduin vähän alemmas. Sellaisia pystysuoria kallioita kuin esimerkiksi Punavuorella tai Halsvuorella ei tässä Lehesvuoren rinteessä tainnut olla, tai sitten en ollut oikeassa kohdassa. Tutkin rinnettä varovasti hetken aikaa ja nousin sitten takaisin ylös.

Vaikutti siltä, että se kaikkein paras maisema avautui jo tulomatkareittini varresta, eikä täältä korkeimpien kallioiden päältä. Alarinteen hakkuut olivat avanneet näkymiä alempaa, mutta jyrkimmässä rinteessä kasvavat männyt kätkivät Puuppolan kaukaisemmat maisemat taakseen.

Alkoi olla evästelyn aika. Lähdin metsän reunaa pitkin etsimään sopivaa paikkaa, johon istahtaa alas. Askeltaminen kävi aika verkkaan, sillä täydensin välipalatarjontaani kypsillä puolukoilla, joita rinteessä riitti ihan mukavasti.

Kaivoin repusta termarin ja sämpylät. Kyllä tällaisessa paikassa kelpaa istahtaa alas retkieväitä nauttimaan!

Kuukanpään kulttuurimaisema näytti tästäkin suunnasta tosi komealta. Metsät olivat jo alkaneet saada viehättävästi syksyn sävyjä, viljapellot odottivat enää puimuria. Tikkakosken suunnasta erottui lentokentän kiitorata ja kohta taivaalle kohosi lentokone. Toivon sydämestäni, että Lehesvuorelta näkyvät pellot säilyvät viljeltyinä vielä pitkään!

Kun maltoin siirtää katseen maisemasta lähiympäristöön, huomasin viereisellä sammalmättäällä hauskanmallisen sienen. Kaivelin muistiani. Jotain korvasientä muistuttavaa tuossa yksilössä oli. Ettei vain olisi piispanhiippa? Pikagooglaus kertoi, että hyvin mahdollista, onhan nyt piispanhiipan satokausi. Jätin yksilön kasvamaan ja päätin keskittyä etsiskelemään paluumatkalla autolle vähän tutumpia sieniä kotiinviemisiksi.

Kannatti kavuta Lehesvuorelle.