Siirry pääsisältöön

Keski-Suomen maakuntauraa etsimässä: Korpilahti-Muurame

No niin. Edellinen yritys talsia entistä Keski-Suomen maakuntauran reittiä Korpilahdelta Muurameen oli tyssännyt siihen, että ratkaisevalla hetkellä käännyinkin kävelemään kohti Moksia (ja Kuuselaa). Siis uusi yritys! Sama bussipysäkki Korpilahdella, sama alkumatka rautatiesillan alitse, mutta tällä kertaa käännyin Petäjävedentieltä oikealle.

Tuntui vähän hassulta. Kun olin kaksi päivää aiemmin lähtenyt matkaan rautatiesillan läheltä etsimään maakuntauran polkua, en ollut oikeasti tiennyt, mistä polku tismalleen kulkee. Tästä reitistä olin sentään pystynyt päättelemään osan aika vanhan reittikartan (joskin ylimalkaisen, mittakaava 1:400 000) päälle piirretyn reittiviivan perusteella.


Ja silti juuri tällä varmasti oikeaksi katsomani tien varressa ei näkynyt yhtä ainutta sinimaaliviivaa tai -keppiä. Ehkä ne reittimerkit oli jo hävitetty, sinimaalia saaneet puut kaadettu? Kävelin radan varren tietä, jonka vasemmalta puolen oli Jyväskylän Energia kaadattanut jonkin verran puita; radan vieressä ja etenkin sen toisella puolella oli vielä väljemmät näkymät, avarat tilukset. Sitten soratie kaartoi juuri ennen Kulmalanvuorta ja junatunnelia (Sahinmäki 153 m) vasemmalle, kevyesti harvennetun metsän puoleen ja kohta oli aika etsiä päivän ensimmäinen metsäpolku.


Onneksi polkua ei ollut merkittykään kulkemaan hakkuuaukean poikki, vaan vasta sen jälkeen. Polun alkupistekin löytyi heti, sillä polku oli yhtä kuin moottorikelkkareitin ura. Sen verran oli tienvarsiojassa vettä, että siirryin polulle viereisten vattupuskien kautta, mutta sitten alkoi helpompi taival ihan siedettävässä kunnossa olevaa metsäpolkua pitkin. Vedenpitävät kengät olivat kuitenkin tarpeen, sen verran kostea ura välillä oli.


Polku päättyi tiehen ja saavuin korpilahtelaisille minivuorille, tai oikeastaan sepelikasoille. Matka jatkui soratietä pitkin ja kun tulin tienristeykseen, oli arvattava, jatkaako suoraan vai kääntyäkö oikealle. Tutkin karttaa - tällä kerralla olin varustautunut myös netistä printtaamieni paperikarttalehtien kera - ja tuntui, että kävelisin mieluummin vähän pidempää kautta; siellä näytti olevan enemmän potentiaalia metsäpolkutaipaleisiin. Niinpä jatkoin tietä pitkin suoraan eteenpäin.



Kun oikealla tuli vastaan seuraava avohakkuu, pysähdyin ihmettelemään muhkeita kuusitukkeja. Olisivatpa nämä menossa johonkin arvokkaampaan käyttöön kuin sellunkeittoon! Tiheäsyistä, vanhaa kuusta, ja rungon paksuuskin aikamoinen! En soisi näiden päätyvän Äänekoskelle keittokattilaan.


Kohta tarkensin katsettani tien vasemmalle puolelle. Sininen maalimerkki! Päivän ensimmäinen uusi reittimerkki, ja vahvistus sille, että olin osunut Keski-Suomen maakuntauran reitille! Iloinen yllätys, sillä en ollut millään muotoa varma siitä, että olin tehnyt oikean reittivalinnan.



Arvelin että kohta olisi tilaisuus päästä metsäpolulle, joka kartan mukaan alkoi vähän matkan päässä tiestä.  Polun alku löytyikin helposti, mutta onnistuin hukkaamaan sen ennen istutusmännikön alkua.  Jonkin aikaa meni tarpoessa suorien mäntyrivistöjen välissä, ennen kuin huomasin astuneeni polku-uran tapaiselle. Se johti minut nopsaan pikkutielle, jonka varressa Metsähallituksen kyltti kertoi, että olin juuri tullut Korkeamäen siemenviljelyksen lävitse.


Otin lisää kävelyvirtaa tienvarren vadelmista ja matka jatkui Suonperäntietä edelleen isommalle Kuusanmäentielle, jonka ylämäen kavuttuani näin mäen päällä liikennemerkin, jossa autoja varoitettiin jyrkästä laskusta. Sopiva hetki pitää pieni huilitauko.


Istahdin Havumäentien risteykseen, koivutukkipinon laitaan nauttimaan retkieväsleipiäni. Havumäki Ranchilla oli hieno tienviitta...


Voileipiä mutustellessa katselin ympärilleni ja kohta huomasin jotain sinistä pilkottavan tien toiselta puolelta. Olisiko se.... No olihan se. Keski-Suomen maakuntauran sinipäinen reittimerkkitolppa! Ja vähän matkan päässä tien varressa näkyi toinen samanlainen. Ei ollut aavistusta, oliko maakuntaura kenties tullut 1980-luvulla tähän suoraan metsien poikki vaiko juuri tallaamiani pikkuteitä pitkin, mutta ihan sama: olin joka tapauksessa ainakin taas yhyttänyt vanhan reitin.

Jatkoin Kuusanmäentietä vielä vähän matkaa Mäenkyläntielle, jolta erkani muutaman talon jälkeen pienempi tie oikealle.


Sen tien varressa oli vähemmän ystävällinen kyltti: yksityisalue ja läpikulku kielletty. Niinpä... Päätin käyttää jokamiehenoikeutta ja jatkaa matkaa; jalanjälkeni eivät rasittaisi talon pihapiiriä, vaan kiertäisin pihan kohteliaasti soveliaan etäisyyden päästä eli niittyjen reunamia pitkin.


Kierrettyäni Yksityisalueen pihapiirin saavuin kartassa vanhalle polulle, joka oli vakaasti päättänyt aloittaa umpeenkasvamisen. Pysähdyin hetkeksi verottamaan villivadelmasatoa, mutta kohta piti ottaa puhelimen retkikarttasovellus käteen, kun polku katosi alta. Tai en vain onnistunut olemaan tarpeeksi tarkkaavainen. Seurasi vähän aikaa rämpimistä kosteahkossa metsässä, kunnes saavuin sähkölinjalle ja maasto muuttui kuivemmaksi. Siitä alkoi viehättävä sammalmetsä (varmaankin hakkuukypsä, huokasin mielessäni) ja bongasin päivän ensimmäiset kanttarellit.


Ja jihuu, niiden vierestä löytyi sinisellä maalilla merkitty maakuntauran polku! Matka jatkui sammalmetsästä alamäkeen, rehottavista vadelmapuskista tukossa olevalle entiselle metsäautotielle, joka johti minut Pirttihiekantielle.


Sieltä käännyin maatilan kohdalta vasemmalle, kohti Innanniemeä johtavalle pikkutielle, jonka takana oli jo Muuratjärvi.

Sinisiä maalimerkkejä tai maakuntauran viittoja ei silmiini ikävä kyllä tien varressa osunut, mutta pääasia, että kuljin oikeaan suuntaan. Oli hieno päivä; sain kävellä lyhythihaisessa t-paidassa, kevyt reppu selässäni, aurinko paistoi, eikä hirvikärpäsiä ollut osunut käsivarrelleni kuin kaksi kappaletta. Mikäs tässä oli kävellessä!

Saavuin Innanlahdentielle ja pian edessäni oli Muuramenharju, viimeiset polut ennen Muuramen taajamaa. Valitsin reitikseni harjun laelle kulkevan pikkutien ja se oli oikea valinta: tien kautta pääsin Muuramenharjun laella kulkevalle polulle, joka toi minut upeiden maisemien äärelle.


Männikön lomitse vasemmalta pilkotti Muuratjärvi. Polun varressa selkeä karttataulu kertoi Muuramenharjun ulkoilureiteistä (2 valaistua latua/ulkoilureittiä ja yksi 10,1 km pitkä maastolatu/ulkoilureitti) ihan korkeuskäyrätietojen kera.


Männikön keskeltä ei saanut yhtäjaksoisesti nauttia järvimaisemista, vaan suurimman osan aikaa maisema koostui metsästä. Vähitellen oikealta tuli  yhä paremmin näkyviin Päijänne, koska Muuramenharjun laella oli suoritettu hakkuita. Vaikutti siltä, että niitä oli tehty ainakin osittain maisemallisista syistä, niin että järvimaisema avautuisi harjulta kunnolla.

Päijännemaisema oli iloinen yllätys, samoin valitsemani metsäpolun mäntyjen kyljissä tapaamani Keski-Suomen maakuntauran siniset maalimerkit.Vaikka koko päivää en luultavasti maakuntauraa ollutkaan onnistunut tallaamaan, niin osan ainakin.


Muuramenharjulta oli vielä suoriuduttava itse Muuramen kirkolle - kirjaimellisesti - sillä pitihän se osuttaa reitille vaikka väkisin, Alvar Aallon piirtämä pyhäkkö. Ylitin vilkkaan Ysitien varovasti Kultarannantien kohdalta, kurvasin Kenttätien kautta lenkkipolulle ja näin taas parit siniset reittimaalimerkit. Keski-Suomen maakuntaura oli siis ollut linjattu Muuramen kirkon kautta!

Kirkonmäeltä laskeuduin Muuramentien varteen, ylitin Muuramenjoen ja aloin tarkkailla takaani tulevaa liikennettä. Seuraava kyyti Jyväskylään, kiitos! Ilokseni kuulin kohta jykevämmän moottorin äänen. Bussi tulossa! Pysäkille oli vielä vähän matkaa, mutta ihanaa kyllä, linja-autonkuljettaja hoksasi että olin kyytiä vailla ja jäi hetkeksi odottamaan, että viipotin pysäkille. Kiitokset!

Kommentit

  1. Sinä jaksat sitkeästi etsiä maakuntauraa. Kyllä nuo Muuramen maisemat olisivat retkeilyreitin ansainneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keski-Suomen maakuntaura alkaa olla jo aika pitkälti talsittu, vain sivuhaaroja / suunniteltuja sivuhaaroja lähinnä enää koluamatta (ovatkin vielä haastavampia, jos niitä ei ole ikinä maastoon edes merkitty ;) Samaa mieltä, Muuramen maisemia kelpaa kyllä katsella!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la