Kävellen Suomen halki 25: Kivijärvi-Koirasalmi

Kivijärven upeassa Lähteen talossa on ehtinyt toimia sen 200-vuotisen historian aikana muun muassa pankki ja sairaala. Suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla täällä yritettiin saada tolpilleen aliravitsemuksen vuoksi heikkoon kuntoon joutunutta väkeä.

Lähteen talon hyvässä hoivassa talttui myös oma aamunälkäni mitä herkullisimmalla tavalla: puuroa mustaherukoiden kera, talon omaa omenamehua ja itse leivottua vehnä- ja ruisleipää sekä setsuuria! Voiko olla parempaa?

Ennen kuin lähdin päivätaipaleelleni, Maikki-emäntä esitteli minulle vielä tilan vanhemman rakennuksen. Punainen pihatupa on entinen savupirtti, joka on kunnostettu rakkaudella hienoon kuntoon niin sisältä kuin ulkoa.

Väylät olivat edellisillan sateen ja yöpakkasen vuoksi liukastuneet reippaasti. Ensiaskeleet reitillä Kivijärven keskustaan olikin otettava varovasti, mutta onneksi kevyen liikenteen väylä oli jo ehditty hiekoittaa.

Kivijärven keskustassa

Ohitin kotiseututalon ja Tainionmäen koulun. Kävin katsomassa lähempää Tenholan, Kivikannon ja Sanilan vanhoista perustuskivistä koottua muistomerkkiä, joka pystytettiin Kivijärven 150-vuotisen taipaleen kunniaksi vuonna 2018. Ennen vuotta 1858 Kivijärven kylien asukkaat olivat viitasaarelaisia.

Lumen peittämän alueen mielenkiintoisin osa oli kuitenkin mainioiden puuveistosten kokoelma. Sieltä löytyi kivijärveläistä surffaajaa, karhuveistosta (Sisko ja sen veli) ja tietenkin myös Kivijärven kunnan vaakunaankin päässyt Kivijärven kukko, kirkon paikan näyttäjä. Kulttuuritoteemiteemaiset teokset ovat peräisin Kivijärven Moottorisaha soikoon -kulttuurifestivaaleilta heinäkuussa 2019.

Jatkoin matkaani Kivijärven keskustan kauppojen, kunnantalon ja kirkon ohi reittiä, jota olin illalla majapaikkaani tallannut. Nyt erottui kävelytien varresta paremmin komea Linnanmäki, joka tarjoaa myös majoitusta matkustavaisille.

Linnanmäen vieressä oli toinen viehättävä rakennus, jonka kaareva parveke oli kerrassaan häikäisevän komea! Mikähän tarina tähän taloon liittyy?

Huomasin olkihatun ja porkkanan lumessa tien vieressä. Edellisiltana kohtaamani lumiukko oli sulanut alkutekijöihinsä.

Kun näin Matalasalmen siltaa ylittäessäni pilkkijäparivaljakon, hirvitti. Kuten aina, kun vieressä on sula ja jääpeite näyttää tolkuttoman ohuelta ihmisen kuljettavaksi. Vaan pilkkijät ovat oma rotunsa kairoineen ja paikallistuntemuksineen.

Riemastuin, kun näin, että M-kaupassa toimii myös posti. Saisin sieltä varmasti Kivijärvi-postikortin ja voisin lähettää sen saman tien! Paitsi että kaupassa ei myyty Kivijärvi-kortteja, vaan sellaisen olisi saanut naapurin Hannunkivi-lomakylän vastaanotosta. Joka ei ollut sinä päivänä auki. Toisen kerran sitten…

Edessäni aukeni lupaava näky; Perhontie oli hiekoitettu! Mahtavaa! Määränpäähäni Salamajärven kansallispuistoon oli tästä enää 21 kilometriä, jonka ehtisin parhaassa tapauksessa kävellä päivänvalon aikaan tänä joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä. Otsalamppu oli kyllä mukana varuiksi.

Kohta paljastui ikävä totuus. Koko tien leveyden hiekoitus päättyi järisyttävän pian tuon risteysalueen jälkeen. Talvikunnossapito tarkoitti Perhontiellä sitä, että hiekkaa oli ajettu tien keskelle, ei reunoille saakka. Kieltämättä loistavaa potkurilla kulkijalle, mutta kävelijälle vähemmän riemastuttavaa. Jalassani olivat pitopohjakengät ja usein mukana kuljettamani irtonastat olivat unohtuneet kotiin.

Ensimmäiset kilometrit Perhontiellä olivat siksi hieman varovaista askellusta. Etsin jalkojeni alle mahdollisimman karheaa kohtaa tien laidasta ja hain hyvää kävelyrytmiä. Päivä oli harmaahko, mutta jospa se tästä…

Perhontie kulki välillä suorana, välillä mutkaisena, mutta edelleen jäisenä. Riemuitsin kaikista hiekanmurusista, joita pientareen puolelta löytyi. Kuuntelin tarkasti autojen ääniä, silloin kun niitä harvakseltaan erottui, ja siirryin välillä kävelemään keskempänä tietä sille hiekoitetulle alueelle. Ja auton lähestyessä taas kiltisti tien laitaan.

Lahdenperä

Saavuin Lahdenperän kylälle. Lahdenperälle saakka Perhontietä ympäröivät pääasiassa metsät, mutta täällä aukeni vaihteeksi avarampia peltonäkymiä maatiloineen.

Lahdenperältä Peuralammen ympäristöstä löytyy myös moottorisahaveistosten tekijä.

Entinen Lahdenperän koulu näytti olevan nyt asumiskäytössä. Lähellä sitä havaitsin myös rakennuksen, joka näytti entiseltä kaupalta, noin ikkunoiden muodosta pääteltynä.

Perhontie jatkui suorahkona ja aloin jo odotella Salamajärven kansallispuistoon johtavan tien risteystä. Viimein ruskeapohjainen kansallispuiston kyltti näkyi, joskin repsottavana, tien laidasta. Edessä olisi Koirasalmentie. Olihan se hiekoitettu, olihan?

Kohti Salamajärven kansallispuistoa

Seisoin Koirasalmentien risteyksessä ja katsoin edessä aukeavaa suoraa. Ei hiekanmurustakaan! Nyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä oli kuitenkin monella lomaa, jolloin voisi käydä vaikka päiväretkellä Salamajärven kansallispuistossa – tiesin, että kahvilakin oli avoinna. Eipä tuota peilijäätietä moni haluaisi yrittää ajaa…

Kieltämättä jännitti, kun lähdin Koirasalmentietä kävelemään. Onnistuisinko pysymään pystyssä pitopohjakengilläni?

Etsin jälleen jalkojeni alle mahdollisimman karheaa kohtaa tien laidasta. Tässä täydessä hiljaisuudessa kulkiessa oli helppo kuunnella askelten ääntä. Pienikin rahina tiesi hyvää – alla oli pitoa. Muutaman pikku luisun otin joissakin kohdin, mutta koska tiellä ei ollut muita kulkijoita, saatoin valita vapaasti kävelylinjani sen mukaan, missä tie vaikutti turvallisimmalta astella.

Aurinko oli hetkittäin pilkahdellut pilvien lomasta, mutta viimein Koirasalmentien suoralla tuli kultainen valo esiin ihan täysillä. Laskin repun selästäni ja pysähdyin piennarkinokselle aurinkoon nauttimaan termospullosta teetä ja syömään pinon aamulla tekemiäni eväsleipiä.

Hiljainen Koirasalmentie oli mielelle lepoa. Sai vain olla ja kävellä.

Hämmästyin ihan, kun näin ihmisen. Ja auton. Juttelin hetken metsämiehen kanssa: porukalla oli hirvijahti käynnissä. Hän oli minusta vähintään yhtä hämmästynyt, sillä tällä tiellä ei kuulemma usein kävelijöitä näkynyt. Mies muisti yhden Pihtiputaalta saakka tulleen vaeltajan, joka oli vasta Koirasalmen risteyksessä kohdannut ensimmäisen ihmisen koko reissunsa aikana.

Ohitin vielä muutaman hirviporukkalaisen auton, sitten jäinen tie oli jälleen minun. Muistelin mielessäni tien kulkua aiemmilta käynneiltä Salamajärven kansallispuistossa, mutta auton kyydissä. Milloinkahan tulisi se risteys Koirasalmelle?

Alkoi vähitellen hämärtää. Tien viereinen suolampi antoi tilaa katsoa kauemmas, kun suurimman osan aikaa oli seuranani ollut metsää, metsää ja metsää.

Kohta ylitin näkymättömän kunnanrajan. Astuin Kivijärveltä Kinnulan puolelle.

Sitten edessä oli odottamani risteys: Koirasalmi 3. Siellä odotti Koirasalmen luontotupa, Salamajärven kansallispuiston portti. Katsoin kelloa: ehtisin sinne hyvin ennen neljää, jolloin kahvila menisi kiinni.

Kävelin alkupätkän Kinnulassa, kunnes saavuin Salamajärven kansallispuiston rajalle. Näillä main kulkee myös Kinnulan ja Kivijärven kuntien raja, joten seuraavat askeleeni veivät minut takaisin Kivijärven puolelle.

Iloitsin siitä, että ehdin kuin ehdinkin Koirasalmelle valoisan aikaan – ja liukastumatta! Pitopohjakengillä pärjäsi yllättäen ihan hyvin.

Koirasalmen luontotupa odotti minua kutsuvana, pihan joulukuusineen. Oli ihanaa astua sisälle tuvan lämpöön ja nauttia kuumaa teetä leivonnaisen kera. Luontotuvan emäntä Maarit kysyi, jäisinkö yöksi – majoitustahan täällä on myös tarjolla ympäri vuoden. Ajatus oli houkutteleva, mutta halusin viettää koko uudenvuodenaaton kotona huilaamassa ja linja-autoyhteys Jyväskylään kulki lähitienoilta vain nyt illalla. Ilokseni säästyin taksin tilaamiselta, sillä luontotuvan yrittäjät olivat lähdössä kauppareissulle kahvilan sulkeuduttua ja sain samalla kyydin Kyyjärvelle, josta nousin bussiin kohti kotia.

Vuoden 2019 #suomenhalki-kävelyt siis takana. Suomen halki -retkeni jatkuvat jossain vaiheessa vuonna 2020 Koirasalmelta kohti pohjoista.

Edellinen #suomenhalki-retki Siniseltä tieltä (Kannonkoski) Kivijärvelle

Parasta / mielenkiintoisinta

• Lähteen talo aamiaisineen, savupirtti-kurkkaus
• Koirasalmentien hiljaisuus ja evästauko auringossa
• Lämmin vastaanotto Koirasalmella
• Se, että pysyin pystyssä liukkailla teillä koko matkan!

Kävelypäivä

• Ma 30.12.2019