Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 1: Minehead - Porlock Weir


"Single to Minehead, please!" Kun sain bussikuskilta lipun kouraan, hymyilin. Haaveilemani kävelyseikkailu pääsisi viimein alkamaan!

Minehead, pieni rannikkokaupunki Somersetissa Englannissa, on South West Coast Path -vaellusreitin pohjoinen päätepiste. Lounaisrannikkoa kiertävä reitti on yksi Englannin kansallisista pitkän matkan poluista ja sillä on mittaa 630 mailia eli reilut 1000 km. SWCP se seuraa rannikkoa Somersetista Pohjois-Devonin kautta Cornwalliin, sieltä eteläiseen Devoniin ja päätyy lopulta Pooleen, Dorsetiin. Reitin kulkemiseen arvioidaan menevän kuutisen viikkoa, mutta lepopäivät helposti pidentävät retkeen käytettävää aikaa.

Aloituspäiväni oli sattumoisin April Fool's Day. Hieman höpsöksi itseni tunsinkin...



Yövyin Mineheadin retkeilymajassa ja kävelin sieltä päivän aluksi parisen mailia alas rantaan. Olin onneksi älynnyt tutkia paikallisbussin aikatauluja ja selvittänyt, että pääsisin päivän päätepisteestäni Porlock Weirista bussilla takaisin Mineheadiin, joten rinkka sai jäädä päiväksi huilaamaan.

SWCP-polun symboli on tammenterho, jota käytetään opasteena niin yksinään kuin isommissa kylteissä. Edellisenä päivänä oli ollut kaunis auringonpaiste, mutta lähtöpäivänä oli harmaata. Luonto ei kuitenkaan ollut ankeana - vaikka useimmat puut ovat vielä lehdettömiä, maisemasta löytyy pirteitäkin värejä.

Heti alkumatkasta North Hillille kavutessa sain esimakua siitä, että edessä ei ole mitään tasamaan tallaamista. No, se oli tiedossa jo ennestään, koska olin "testiretkelläni" loka-marraskuun vaihteessa tarponut muutamia osuuksia polusta Cornwallissa. Omat suupieleni eivät silti kääntyneet näin rajusti alaspäin!
Jalkojeni alla oli välillä kävely- tai ratsupolku. Mietin, pärjäisinkö ilman karttaa (tai oikeastaan kartat sisältävää kirjaa polun osuudelle Minehead-Padstow), mutta heti alkumatkasta herpaannuin hetkeksi ja tajusin, että olin kääntynyt väärään suuntaan. Sitten kaivoin kiltisti opuksen esiin ja palasin oikealle reitille, jota ei tosiaankaan ole merkitty tiheään toistuvilla reittimerkeillä. Eli tarkkana siis; yleensä polkujen risteyksissä kuitenkin oli nuoli oikeaan suuntaan. Rinteen alapuolella, puiden takana, oli Bristol Channel eli vapaata ulappaa ei ollut vielä näkyvissä. Rannikkopolku ei ihan koko aikaa kulje aivan meren rantaa pitkin, mutta ei meri kaukanakaan ole.

Peltojen välissä on yleensä aina aita ja aidassa portti. Porttien malli vaihtelee, mutta yksi ehdoton sääntö on: portti jätetään pääsääntöisesti aina kiinni. Joskus porttia ei tarvitse edes avata, vaan aidan yli kavutaan rappusia pitkin. Pääasia on, etteivät laiduntavat eläimet pääse aidan toiselle puolelle.


Ensimmäisen kävelypäivän osuus reitistä oli noin 15 kilometriä. Se ei suju tällaisessa "epätasaisessa" maastossa kovin nopsaan, joten on turha kuvitella etenevänsä samaa vauhtia kuin tasamaalla. Täällä vauhtia voi hidastaa myös kova tuuli. Bossington Hillin rinteeltä polku laskeutui Hurlstone Combeen polkua, jolla mietin ensimmäisen kerran kävelysauvaa. Siitä olisi ollut apua etenkin kivisimmässä kohdassa. Ja yleensäkin alamäissä.

Olin joka tapauksessa onnellinen siitä, että en joutunut vielä kantamaan rinkkaa, vaan päivävarusteeni olivat kevyemmässä virityksessä. Juuri ennen lähtöä hankkimastani uudesta rinkasta (Osprey Ariel 65 l*) saa läppäosan irti vyölaukuksi ja siinä kulkivat päiväevääni ja muu pienempi välttämätön. Ylläni oli vain ohut pitkähihainen merinopaita ja goretex-takki, joten olin ottanut mukaan myös fleecen ja se taasen kulki tosi kevyessä minirepussa, jota pidän yleensä reissussa mukana apunyssäkkänä.


Oi kevät! Esikoita kukki siellä täällä polun varressa, samoin narsisseja ja monia muita pienempiä kukkia, joiden nimeä en olisi tiennyt englanniksi enkä suomeksi. Pääasia, että olivat silmänilona kulkijalle. Vesi solisi läheisessä purossa, linnut livertelivät kevätjuttujaan...


Monesti kävelijät jakavat reittejä ratsastajien kanssa, mutta Selworthyn metsässä kapeimmat polut oli omistettu kävelijöille. Metsän jälkeen olinkin jo hyvin lähellä tasamaalla sijaitsevaa Bossingtonin pientä kylää, jonka parkkipaikan vieressä oli ilahduttavasti ilmainen, siisti WC. Sitten piti varmistaa kartasta, mistä kohtaa oma reittini jatkuu kohti Porlock Weiriä, sillä opasteet katosivat silmistäni hetkeksi, mutta oikea reitti löytyi nopsaan.


Marsh on ilmeisesti marskimaa suomeksi. Pellon ja merenrannan välissä on Bossingtonin ja Porlock Weirin välissä tällainen alava, kosteikkotyyppinen alue, jolla varmasti näkee tiettyinä aikoina monenlaisia lintuja.


Toivottavasti löydän joskus nimen tälle pitkänokalle. Oma ornitologinen osaamiseni on lähellä nollaa.


Porlockin kylä jäi viheriöiden niittyjen toiselle puolen ja opasteet ohjasivat kävelemään loppumatkan ennen Porlock Weiriä kivikkoisella rannalla. Ei mitään helpointa asteltavaa, mutta jäljellä oli enää ihanan lyhyt matka. Porlock Weirissä oli vain pieni määrä taloja, hotelli, kahvila, pubi ja muutama puoti, enemmän turisteille suunnattuja. Pari perhettä oli kokeilemassa onneaan taskurapujen "onginnassa" merestä pitkillä siima-syöttisysteemeillä.


Rannalla hassunaamainen kivitönö oli hilpeämmällä tuulella kuin alkumatkasta kohtaamani puu. No sietää ollakin! Olin selvinnyt ensimmäisestä kävelypäivästä ihan ok; toisena päivänä jaksamiseni punnittaisiin paremmin, kun selässä olisi se kaikki tavarani sisältävä rinkka. Telttailukamoineen.

Savu nousi bussipysäkin vastapäätä olevan olkikattoisen pubin piipusta. Enköhän ollut ansainnut puolikkaan pintin olutta ensimmäisen SWCP-kävelypäiväni kunniaksi ennen kuin palasin bussilla Mineheadiin yöksi!

Retkitarina jatkuu reissun ajan, muutamien päivien viiveellä. Pitää nimittäin olla paitsi wifin äärellä, myös riittävän virkeä päivän jälkeen...

Kävelypäivä 2: Porlock Weir - Lynton 

*Rinkka: yhteistyö Scandinavian Outdoorin kanssa.

Kommentit

  1. Hei! Hienon reitin olet taas löytänyt. Toivottavasti kelit eivät ole liian englantilaisia.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kelit ovat kyllä ihan englantilaiset ;)
      Eilen tuuli tosi vinhasti, paistoi aurinko, hetkisen satoi rakeita, välillä pikkuisen vettäkin...

      Poista
  2. Se valkoinen lintu on silkkihaikara! Kiitos tunnistamisesta Riitalle Facebookissa.

    VastaaPoista
  3. Oijoi, ihana Englanti! <3 Olemme patikoineet Cumbriassa ja Exmoorissa, Cumbriasta on juttua blogissakin, Exmoorista pitäisi kirjoittaa, oli hienoja maisemia. Rakastan Englantia ja engelsmanneja, ne käytöstavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi että Englannissa on muutenkin kaunista & mukavaa, siellä tosiaan osataan olla niin ihanan ystävällisiä :) Kotiin palattua eron jälleen huomasi; ehdin nyt viime reissulla taas tottua siihen, että vastaantulijoita tervehditään aina, kun liikutaan luonnossa (tai tullaan kadulla/tiellä vastaan pienemmällä paikkakunnalla).

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la