Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 13: Bude - Crackington Haven


Bude oli tosi kivan oloinen paikka, mutta eteenpäin! Edessä oleva South West Coast Pathin reittipätkä Crackington Haveniin oli kuvaukseltaan "easy then strenuous", kilometrejä 16,4 ja nousua yhteensä 760 metriä. Ihan siedettävästi.


Lähdin aamulla bed & breakfast-yöpaikastani hyvin nukutun yön jälkeen. Mäen päällä sijaitsevan Sea Jaden isäntä oli pahoillaan siitä, että toinen uppomuna oli hajonnut, joten hän teki kolmannen. Että jaksan varmasti. Kävelin alas Bude Canalille ja ylitin sen kävelysiltaa pitkin. Oikealle puolelleni jäi pieni linna, vasemmalle metodistikirkko.



Käännyin seuraamaan kanavan uomaa, ohi kädentaitajien työpajojen ja puotien. Kohta vastaan tuli sand railin kiskojen jäänteitä, nyt upotettuna asvalttiin. Yläpuolisessa kuvassa sand railin reitti on tuo kapea asvalttikaistale kävelytien oikealla puolella.  Kanavan vartta kuljetettiin aikoinaan hiekkaa rannasta ylemmäs rakentamisen ym. tarpeisiin.

Sitten ylitin kanavan sen sulun päältä ja lähdin nousemaan SWCP-polkua ylemmäs. Reittimerkkejä ei kanavan liepeillä näkynyt, mutta tarkistin reitin kartasta. Vaikka polkua voi useimmiten kulkea "pidä meri oikealla puolella" -periaatteella, on kartta hyvä pitää matkassa.


Vaikka kartta onkin ollut välillä tarpeen, kädessä pidettävää kompassia ei tällä reissulla ole todellakaan tarvinnut. Vaan mäen päällä vastaan isoin kompassi, jonka olen koskaan nähnyt: kompassitorni, Compass Point. Näin ollen pääsin jopa kompassin sisälle tähystelemään merelle. Bude näytti todella kauneimmat kasvonsa tänä päivänä!



Seuraava huippumaiseman paikka oli Efford Beacon, jolta saatoin vielä haikailla Buden kompassin perään. Aijai. Pysähtelin vähän väliä, eikä se johtunut siitä että rinne nousi vähitellen, vaan siitä että näkymä joka suuntaan oli niin hieno. Takanani Buden kaupunki, rantaviiva kallioineen aina GCHQ:n satelliittilautasiin saakka, meri; etelään jatkuivat jylhät kalliot samoin jyrkkinä.

Vastaan tuli jälleen paikka, josta oli romahtanut kalliota aimo annos alas ja reitin viereen oli varmuudeksi laitettu narukaide, ettei kukaan hölmö menisi liian reunalle.


Widemouth Bayta ennen Lower Longbeakissa kuuden hengen ryhmä kävi ottamassa nopeasti selfien (enää ei juuri koskaan kysytä, voisiko joku ottaa kuvan meistä, vaan kuva otetaan aina itse…). Itse tyydyin kuvaamaan sielua kutkuttavaa maisemaa.  Pian sen jälkeen laskeuduin dyynien reunustamalle hiekkarannalle.


Widemouth Bayn dyyneillä oli porukkaa ympäristönhoitotehtävissä, istuttamassa heinätupsuja hiekkaan. Näinkin voi dyynejä suojella, mutta ihmisen jalanjäljet tekevät oman ison osansa dyynien kuluttajina. Karheanhienossa, upottavassa hiekassa oli hidasta kävellä. Päätin hyödyntää surffirannan palveluita ja menin nauttimaan teekupillisen ja tutkimaan karttaa. Reitti eteenpäin oli yhtä helppo suunnistettava kuin ennenkin.



Black Rock näkyi oikealla puolellani. Ihmettelin, mitä porukkaa oli keltaiset kypärät päässä pystysuoran kallioseinämän alapuolella, kunnes huomasin että viimeinen keltakypärä oli parhaillaan laskeutumassa alas seinämää köyden varassa. Seikkailuretkellä siis. Lähdin kapuamaan loivasti nousevaa nurmipeitteistä rinnettä ylös.

Pian reittiviitta osoitti asvalttitielle, jota oli tarvottava jonkin matkaa ylämäkeen, ennen kuin pääsisin taas lähempänä rantaa kulkevalle polulle. Ei mäistä pulaa täälläkään.

Nousin mutkittelevaa asvalttitietä yhä ylemmäs ja iloiseksi yllätyksekseni vastaan pari tutunnäköistä kävelijää: skottipariskunta, jonka olin tavannut pari päivää aiemmin reitin varrella. Rupattelimme nyt lisää ja sain kuulla, että todella inha ylämäki oli tulossa Millookissa, joka oli hyvin lyhyen matkan päässä. Kiitos varoituksesta…


Valkoisena kukkivien pensaiden välissä oli kieltämättä mukava kävellä! Puskat suojaavat tuulelta ja tässä kohtaa polulla niiden välissä oli hyvin tilaa, eikä tarvinnut pelätä repivänsä ihoa tai vaatteita piikkioksiin, niin kuin monessa ahtaassa paikassa on laita. Hetki oli näin helppoa.

Kun kohta saavuin erittäin jyrkkään alamäkeen, tajusin olevani Millookissa. Jo alaspäin meneminen sujui etanan vauhtia ja kävelysauvan avulla, sillä rinne oli todella jyrkkä ja alaspäin viettävillä askelmilla oli irtokiviä. Aina välillä katsoin vastapäiselle rinteelle. Ylöspäin menevä polku näytti yhä jyrkemmältä ja korkeammalta…


Ylitin puron ja lähdin kapuamaan hitaasti jyrkkää rinnettä ylös. Puuskupuh-keppini pääsi hommiin, auttamalla välillä liki polvenkorkuisille askelmille ponnistamisessa ja hengityksentasaustaukojen aikana tukena, johon nojata. Kuinka olinkaan pärjännyt ilman Puuskupuhia?


Kun olin päässyt kallioiden päälle, oli taivaltaminen jälleen helpompaa. Laitumen tai pellon reunaa kulkeva polku nousi välillä edelleen, mutta inhimillisesti. Chipman Pointin jälkeen kapea polku sukelsi puiden väliin ja mietin, ehtisivätkö taivaalla liikkuvat sadepilvet kohdalleni. Päätin uskaltaa kulkea kevyemmissä kamppeissa vielä hetken.


Uuden notkon kohdalla olin hetken toiveikas, että olisin saapunut jo Crackingtoniin (karttani oli poikkeuksellisesti rinkan taskussa eikä roikkunut kaulassani karttalaukussa), mutta tarkistus osoitti että olinkin vasta Cleavessa. Ei se mitään, sillä maisema oli edelleen huikea. Siis jäljellä oli vielä ainakin yksi nousu...


No, tokihan merimaisemia katselee mielikseen vaikka kuinka kauan, mutta jaloissa alkoi jo vähän painaa. Voi jee! Aika tasainen polunpätkä! Mahtavaa vaihtelua!


Kun katsoin alas nyppylältä, näin että edessä oli tosi inha laskeutuminen ja luonnollisesti taas kiva nousu... Kaiken kukkuraksi alkoi sataa. Ei paljoa, mutta sadevaatteet ja sadesuojus rinkan päälle olivat tarpeen. Vaan aika pian pääsisi lämpimään suihkuun ja saisi laittaa ihanat kuivat vaatteet päälle!


Ah, kuinka ihana saapua Crackington Haveniin. Ihan ensimmäistä kertaa koko reissulla majapaikkani on tasan tarkkaan SWCP:n varressa. Kirjaimellisesti. The Combe Barton Inn on ihan meren rannassa. Ja kas, vain hetki sen jälkeen kun olin saapunut perille, alkoi sataa isoja pisaroita! Loistava ajoitus.

Illalla taivaalta ropisi kattoon vain ankaraa sadetta. Olipa kätevää, että majoitustiloista pääsi sisäkautta näppärästi pubiin makoisalle illalliselle, painikkeena erinomaista paikallista olutta. En usko, että se pääsee täällä vyötärölle pahasti kertymään ;)

Kävelypäivä 14: Crackington Haven - Tintagel

Kommentit

  1. Ai jestas, kun oli taas huikea päivä siellä ulkomaan polulla! Noi maisemat on kyllä uskomattomia.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joka päivä ovat maisemat hykerryttäviä. Mistä niitä kalliorantoja oikein tulee...?! Kyllä olen kiitellyt, että tuli tänne lähdettyä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la