South West Coast Path 7: Braunton - Bideford

Aamusella kävelin aluksi Brauntonin keskustasta risteykseen, josta sekä South West Coast Path että Tarka Trail jatkuivat kohti Bidefordia. Reitti alkoi paitsi tasaisena, myös älyttömän suoraviivaisena ja siihen oli syynsä: allani oli asvaltoitu entinen junarata. South West Coast Path on tasan kävelijöiden reitti, kun taas 290 km pitkää Tarka Trailin reittiä voivat soveltuvin osin seurata myös pyöräilijät.

 Pian vasemmalla tulivat vastaan armeijan parakit - Chivenor. Armeijan tontille sijoittuu myös Chivenorin lentokenttä, joka on sotilaskäytössä.

Junaradan pohja kuullostaa tietysti helpolta ja mukavalta, mutta noin suora reitti on ehkä miellyttävämpi pyöräilijöille. Tai no, ne vastatuuleen polkevat puhkuivat kyllä aika tavalla… Kävelijänä pidän enemmän sopivasti mutkittelevista väylistä, niin että edessä ei ole pelkkää suoraa viivaa. Tällä pätkällä piti hakea virkistystä siitä, mitä näkyi ratalinjan ulkopuolella, kuten kevyen liikenteen väylän penkkojen kukista, parista kaarisillasta. Plus huikkailla tervehdyksiä sekä jokaiselle vastaantulijalle että jopa takaani tuleville fillaristeille, joista heistäkin moni kiljahti hyvät huomenet mennessään!

Ensimmäinen kivan oloinen potentiaalinen taukopaikka - pientä linnaa muistuttava pubi - tuli kohdalleni valitettavasti jo muutaman kilometrin jälkeen, joten en ollut vielä lepotauon tai herkkujen tarpeessa. Ja toisaalta, koiraakaan ei ollut matkassa.

Väylä kulki pitkään aivan Taw-joen partaalla ja vesilinnut nauttivat mudan, hiekan ja kosteikon rauhasta, turvallisella etäisyydellä kävelytiestä.

Vaan miten olisi pieni taidepläjäys loputtomalla suoralla? Onko tuo junavaunu? No ei ihan. Vaan metrovaunu, eksyneenä hyvin kauas maanalaisilta reiteiltään...  Kiitin mielessäni paikallisia graffititaiteilijoita tuon betonituvan koristelusta. Tarka Tube - matkalla ei minnekään!

Vähän ennen Fremingtonin entistä asemarakennusta tuli vastaani rinkkaa kantava kävelijä huomioliivi yllään. Kohdattuamme pysähdyimme vaihtamaan muutaman sanan ja vaihdoimme kävelykuulumisia. Suzanne löi minut ällikällä: hän oli lähtenyt kävelylle kotioveltaan Sveitsistä ja oli matkalla Skotlantiin, John O’Groatsiin, jalkaisin. Ei siis se perinteinen Land’s End - John O’Groats vaan todella paljon pidempi reissu! Oli hienoa saada tarinoida hetki hänen kanssaan. Toivotimme toisillemme erittäin hyvää kävelyä.

Sulattelin vielä sveitsittären tapaamista pysähtyessäni Fremingtonin entiseen asemarakennukseen välipalateelle. Rakennuksessa on myös museo (heritage centre) jossa kerrotaan alueen teollisuushistoriasta - Fremington Quayn kautta siirrettiin rautatieltä laivoihin Devonin savea laivattavaksi ympäri maailmaa.

Yritin ajatella positiivisesti. Ei ollut ylämäkiä. Silti kävely tasaisella ja suoralla reitillä oli todella puuduttavaa, mutta eipä ollut ylämäkiä!

Ahkerasti fillaroitu reitti saapui sitten Barnstapleen, missä oli edessä Taw-joen ylitys siltaa pitkin - ei kiinnostanut käydä kurkkimassa kaupallista osaa kaupungista - ja jälleen paluu entiselle junaradan pohjalle. Joki oli nyt oikealla puolellani ja muutamia lintuja näkyi Isley Marshin luonnonsuojelualueella, mutta kaipasin jo mutkaisampaa reittiä.

Niinpä käännyin suoralta radanpohjatieltä sivuun heti kun mahdollisuus tuli - ja olin silti virallisella reitillä; SWCP:n vaihtoehtoinen reitti mutkitteli lähempänä rantaa ennen Instow’ta. Vastaan tuli hylätyn näköistä rautapaattia, Yellandin entinen voimala ja dyynialue, joka jatkui näin laskuveden aikaan hiekkarantana hyvin pitkälle.

Astelin itsekin jonkin aikaa hiekkarantaa pitkin, ennen kuin polku siirtyi dyynien kautta asvaltille. Taw-joen toiselta puolelta näkyi jo Appledore, johon kulkisin SWCP-polun seuraavan osuuden Bidefordista. Joko seuraavana päivänä vai vasta sitä seuraavana? En ollut vielä varma.

En kuitenkaan halunnut oikaista ja käyttää nousuveden aikana tarjolla olevaa lauttakyytiä veden yli. Sellainenkin vaihtoehto oli mainittu opaskirjassani, mutta pidin kivempana kävellä Bidefordiin. Ettei vain tulisi huijattua.

Instow’n asemarakennus oli somassa kunnossa ja vanhalla asemalaiturilla oleva muistolaatta kertoi, että Barnstaple-Bideford -välin polun ja fillarireitti avattiin entisellä ratapohjalla 22.4.1987. Silloin juhlistettiin South West Peninsula Coast Pathin valmistumista.

Siis jälleen entistä ratapohjaa pitkin eteenpäin, mutta maisemassa oli sentään enemmän vaihtelua.  Tasaisella maalla kävelykin on rinkka selässä ihan kohtuullista liikuntaa, kun jalat tömähtävät asvalttiin eivätkä jaloille lempeämpään maahan.

Neulegraffitien valtaamassa Bidefordissa olin uuden tilanteen edessä; en ollut varannut sieltä majapaikkaa etukäteen, koska olin arvioinut saapuvani sinne turisti-infon ollessa vielä auki. Virhearvio! Olin turisti-infon ovella kello neljän jälkeen iltapäivällä, mutta sepä oli mennyt kiinni tasan klo 16. Jaahas. Mitäs sitten? Kyselemään suoraan lähialueen majoitusliikkeistä?

Onnekseni turisti-info/galleriarakennuksessa oli alkamassa jokin kokous ja ovea raotettiin sinne tulijoita varten. Minut armahdettiin ja sain ovenraosta listan majoitusvaihtoehdoista noin-hintoineen ja tuumaustauon jälkeen kävelin kysymään joen toisella puolella olevasta hotellista - ja siellä tärppäsi.

Ja mitä sitä majapaikkaa vaihtamaan; hotellista tuli majapaikkani myös toiseksi yöksi, sillä päätin että nyt oli SWCP-patikointini ensimmäisen kokonaisen lepopäivän aika. Vain hidasta kaupungilla lampsimista, jatkomajoitusten varausta eteenpäin (se vie etsimisineen yllättävän paljon aikaa), huilaamista ja mitä erilaisimpien, hienojen neulegraffitien bongaamista. Bidefordin yarn bombing -tapahtuma oli oikeasti vallannut kaupungin katukuvan, näyteikkunoita myöten, ja se keräsi rahaa lasten hoitokodin hyväksi.

Kävelypäivä 8: Bideford - Westward Ho!