Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 7: Braunton - Bideford



Aamusella kävelin aluksi Brauntonin keskustasta risteykseen, josta sekä South West Coast Path että Tarka Trail jatkuivat kohti Bidefordia. Reitti alkoi paitsi tasaisena, myös älyttömän suoraviivaisena ja siihen oli syynsä: allani oli asvaltoitu entinen junarata. South West Coast Path on tasan kävelijöiden reitti, kun taas 290 km pitkää Tarka Trailin reittiä voivat soveltuvin osin seurata myös pyöräilijät.


 Pian vasemmalla tulivat vastaan armeijan parakit - Chivenor. Armeijan tontille sijoittuu myös Chivenorin lentokenttä, joka on sotilaskäytössä.


Junaradan pohja kuullostaa tietysti helpolta ja mukavalta, mutta noin suora reitti on ehkä miellyttävämpi pyöräilijöille. Tai no, ne vastatuuleen polkevat puhkuivat kyllä aika tavalla… Kävelijänä pidän enemmän sopivasti mutkittelevista väylistä, niin että edessä ei ole pelkkää suoraa viivaa. Tällä pätkällä piti hakea virkistystä siitä, mitä näkyi ratalinjan ulkopuolella, kuten kevyen liikenteen väylän penkkojen kukista, parista kaarisillasta. Plus huikkailla tervehdyksiä sekä jokaiselle vastaantulijalle että jopa takaani tuleville fillaristeille, joista heistäkin moni kiljahti hyvät huomenet mennessään!


Ensimmäinen kivan oloinen potentiaalinen taukopaikka - pientä linnaa muistuttava pubi - tuli kohdalleni valitettavasti jo muutaman kilometrin jälkeen, joten en ollut vielä lepotauon tai herkkujen tarpeessa. Ja toisaalta, koiraakaan ei ollut matkassa.


Väylä kulki pitkään aivan Taw-joen partaalla ja vesilinnut nauttivat mudan, hiekan ja kosteikon rauhasta, turvallisella etäisyydellä kävelytiestä.


Vaan miten olisi pieni taidepläjäys loputtomalla suoralla? Onko tuo junavaunu? No ei ihan. Vaan metrovaunu, eksyneenä hyvin kauas maanalaisilta reiteiltään...  Kiitin mielessäni paikallisia graffititaiteilijoita tuon betonituvan koristelusta. Tarka Tube - matkalla ei minnekään!


Vähän ennen Fremingtonin entistä asemarakennusta tuli vastaani rinkkaa kantava kävelijä huomioliivi yllään. Kohdattuamme pysähdyimme vaihtamaan muutaman sanan ja vaihdoimme kävelykuulumisia. Suzanne löi minut ällikällä: hän oli lähtenyt kävelylle kotioveltaan Sveitsistä ja oli matkalla Skotlantiin, John O’Groatsiin, jalkaisin. Ei siis se perinteinen Land’s End - John O’Groats vaan todella paljon pidempi reissu! Oli hienoa saada tarinoida hetki hänen kanssaan. Toivotimme toisillemme erittäin hyvää kävelyä.


Sulattelin vielä sveitsittären tapaamista pysähtyessäni Fremingtonin entiseen asemarakennukseen välipalateelle. Rakennuksessa on myös museo (heritage centre) jossa kerrotaan alueen teollisuushistoriasta - Fremington Quayn kautta siirrettiin rautatieltä laivoihin Devonin savea laivattavaksi ympäri maailmaa.


Yritin ajatella positiivisesti. Ei ollut ylämäkiä. Silti kävely tasaisella ja suoralla reitillä oli todella puuduttavaa, mutta eipä ollut ylämäkiä!

Ahkerasti fillaroitu reitti saapui sitten Barnstapleen, missä oli edessä Taw-joen ylitys siltaa pitkin - ei kiinnostanut käydä kurkkimassa kaupallista osaa kaupungista - ja jälleen paluu entiselle junaradan pohjalle. Joki oli nyt oikealla puolellani ja muutamia lintuja näkyi Isley Marshin luonnonsuojelualueella, mutta kaipasin jo mutkaisampaa reittiä.

Niinpä käännyin suoralta radanpohjatieltä sivuun heti kun mahdollisuus tuli - ja olin silti virallisella reitillä; SWCP:n vaihtoehtoinen reitti mutkitteli lähempänä rantaa ennen Instow’ta. Vastaan tuli hylätyn näköistä rautapaattia, Yellandin entinen voimala ja dyynialue, joka jatkui näin laskuveden aikaan hiekkarantana hyvin pitkälle.

Astelin itsekin jonkin aikaa hiekkarantaa pitkin, ennen kuin polku siirtyi dyynien kautta asvaltille. Taw-joen toiselta puolelta näkyi jo Appledore, johon kulkisin SWCP-polun seuraavan osuuden Bidefordista. Joko seuraavana päivänä vai vasta sitä seuraavana? En ollut vielä varma.

En kuitenkaan halunnut oikaista ja käyttää nousuveden aikana tarjolla olevaa lauttakyytiä veden yli. Sellainenkin vaihtoehto oli mainittu opaskirjassani, mutta pidin kivempana kävellä Bidefordiin. Ettei vain tulisi huijattua.


Instow’n asemarakennus oli somassa kunnossa ja vanhalla asemalaiturilla oleva muistolaatta kertoi, että Barnstaple-Bideford -välin polun ja fillarireitti avattiin entisellä ratapohjalla 22.4.1987. Silloin juhlistettiin South West Peninsula Coast Pathin valmistumista.

Siis jälleen entistä ratapohjaa pitkin eteenpäin, mutta maisemassa oli sentään enemmän vaihtelua.  Tasaisella maalla kävelykin on rinkka selässä ihan kohtuullista liikuntaa, kun jalat tömähtävät asvalttiin eivätkä jaloille lempeämpään maahan.


Neulegraffitien valtaamassa Bidefordissa olin uuden tilanteen edessä; en ollut varannut sieltä majapaikkaa etukäteen, koska olin arvioinut saapuvani sinne turisti-infon ollessa vielä auki. Virhearvio! Olin turisti-infon ovella kello neljän jälkeen iltapäivällä, mutta sepä oli mennyt kiinni tasan klo 16. Jaahas. Mitäs sitten? Kyselemään suoraan lähialueen majoitusliikkeistä?

Onnekseni turisti-info/galleriarakennuksessa oli alkamassa jokin kokous ja ovea raotettiin sinne tulijoita varten. Minut armahdettiin ja sain ovenraosta listan majoitusvaihtoehdoista noin-hintoineen ja tuumaustauon jälkeen kävelin kysymään joen toisella puolella olevasta hotellista - ja siellä tärppäsi.

Ja mitä sitä majapaikkaa vaihtamaan; hotellista tuli majapaikkani myös toiseksi yöksi, sillä päätin että nyt oli SWCP-patikointini ensimmäisen kokonaisen lepopäivän aika. Vain hidasta kaupungilla lampsimista, jatkomajoitusten varausta eteenpäin (se vie etsimisineen yllättävän paljon aikaa), huilaamista ja mitä erilaisimpien, hienojen neulegraffitien bongaamista. Bidefordin yarn bombing -tapahtuma oli oikeasti vallannut kaupungin katukuvan, näyteikkunoita myöten, ja se keräsi rahaa lasten hoitokodin hyväksi.

Kävelypäivä 8: Bideford - Westward Ho!

Kommentit

  1. Hello there! Aika hulppeita nuo virkatut/kudotut graffitit. Toivottavasti törmäät niihin lisää ansaitun luppopäiväsi aikana.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä oli vaikka kuinka, mm. amppelinsuojuksia, tolppakoristeita, neulottu pariskunta näyteikkunassa, pipoja toisen näyteikkunan viinipulloilla...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la