South West Coast Path 3: Lynmouth - Combe Martin

Heräsin Lynmouthissa Channel View’n leirintäalueella pikku teltassani kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen. Leirintäalueesta jäi tosi hyvä kuva - oli pesukonetta, pesutiloissa suihkujen ohella kylpyamme jne., mutta pohdin että jos leirintäpaikat palveluineen ovat aina vastaavissa ylämäkipaikoissa, ei ole autuutta kavuta aina väsyneenä ylämäkeen pystyttämään telttaa. Ja onko muualla pubia ihan leirintäalueen vieressä? Haluanko ihan varmasti kantaa telttaa ja makuupussia? Siinäpä mietittävää.

Maksoin respassa telttapaikan ja sain hyvät ohjeet oikopolusta alas Lynmouthin kylään ja kävelin peltojen välistä alas johtavalle, mutaiselle siksakkipolulle (ei parannut liukastella, tai olisin saanut komean ruskealaikkuisen vaateparren) ja edelleen alas kylään, liittyäkseni taas South West Coast Pathin polulle, kohti Combe Martinia.

Lynmouthin juttu on vesi: Lyn virtaa alas komeana virtana kohti merta ja alhaalta kylästä voi nousta pykälän ylemmäs Lyntoniin myös Lynton Cliff Railwayta (1880) pitkin.

Aivan oikein, rautatie! Ja aika erikoinen se onkin, koska junavaunupari liikkuu veden voimalla: veden paino alas menevässä junavaunussa vetää toisen vaunun ylös kallion päälle. Sitten alhaalla olevasta vaunusta tyhjennetään vesipainolasti pois, ylhäällä oleva vaunu saa uuden vesilastin ja taas mennään!

Vesirautatie oli siihen malliin esillä reittikirjassani, että en katsonut huijaavani, kun lunastin piletin ylämäkeen. Pieni maisema-ajelu sallittakoon. Eivätkä kilometrit tule muutenkaan jäämään vajaaksi.

Eväsostosten jälkeen jatkoin matkaa jalkaisin North Walkia pitkin ja pysähdyin lukemaan parin vuoden takaisesta Poetry Box-tapahtumasta peräisin olevan The Cliff Path -runon. Poetry Box-projektissa penkeille oli sijoitettu muistikirjoja, joihin ohikulkijoita pyydettiin kirjoittamaan runoja. Niitä kertyi silloin yhteensä noin 2,000! Projekti jatkuu tänä vuonna toisella paikkakunnalla.

Rugged Jack -kallioiden alla onnistuin näkemään yhden vuohen, joita näissä maisemissa laiduntaa. Aikamoisia ovat, kun näin jyrkässä viihtyvät. Polun alapuolella rinne vietti tosi jyrkästi alaspäin, eikä ura ollut kauhean leveä, mutta ei siinä pelottanut kulkea. Hyvä polku alla.

Tarkistin kartasta, pitäisikö vielä kavuta pykälä ylöspäin, mutta ei tarvinnut; linnanrauniomaisia muotoja omaavan Castle Rockin sai kiertää, sillä SWCP laskeutui Tarka Trailin kanssa samaa reittiä alas rinnettä, ohi Lee Abbeyn (joka vaikutti olevan nyt lähinnä kokouspaikka eikä enää luostari), kunnes notkosta oli noustava jälleen ylös. Kun SWCP oli erkaantunut autotiestä, osui metsäpolkuosuudella matkalle vesiputouskin.

Heddon’s Mouthin rannalle ja sieltä takaisin valui eritoten perheitä tasaista tahtia. Helppohan se oli, kun se reitti kulki tasamaalla, notkon pohjalla. Pysähdyin syömään eväitäni. Kun kolme koiraa singahti perhekunnan mukana lähietäisyydelle ja yksi niistä säntäsi luokseni tekemään lähempää tuttavuutta, piti suojella lounasvoileipääni, ennen kuin emäntä kutsui hauvelinsa pois. Kiitos.

Laskin polun varresta ainakin kolme Hunter’s Inn -pubiin osoittavaa kylttiä (vain 1/2 mailia!) ja jokaisen kohdalla toivoin, että olisin voinut kääntyä sinne hetkeksi huilaamaan. Ovelia ovat, kun pistävät houkutuksia tyrkylle! Kello oli kuitenkin niin paljon, että saapuminen Combe Martiniin olisi venynyt turhan myöhään, joten psyykkasin itseni kapuamaan Peter Rockille.

Hitaasti se kävi, kun jalat painoivat ja taukoja tuli pidettyä taajaan, mutta pääsin lopulta ylös ja sain kävellä jonkin matkaa ylhäällä, maisemia ihailemassa ja laiduntavia lampaita häiritsemässä. Määkijät väistävät aina varmuuden vuoksi, jos kävelijä tulee liian lähelle.

Meri alhaalla, minä ylhäällä. Aina välillä. Välillä myös minä alhaalla.

Kapuaminen ei todellakaan siihen päättynyt. Jäljellä oli vielä nousu koko South West Coast Pathin korkeimmalle nyppylälle eli Great Hangmanille. Siinä olikin vähän urakkaa. Ensin piti toki laskeutua alas purolle, pujottaa rinkka tolkuttoman kapeasta puuporttiaukosta (se välikkö oli vain rimpuloille päivärepuille!) ja vasta sitten aloittaa ylös kiipeäminen.

Mutta niinpä vain vääntäydyin cairnin tykö; korkeutta meren pinnasta 318 metriä. Great Hangmanin jälkeen tuli vastaan vielä sen pikkuveli Little Hangman, mutta sen huipun kautta ei polkuni kulkenut, vaan reitti alkoi kaareutua jo alaspäin.

Kun vihonviimeinen alamäki alkoi, olin hyvinkin levon tarpeessa. Yöpaikkani oli tällä kertaa bed & breakfast Mellstock House, joka oli ihanan lähellä Combe Martinin keskustaa. Ja samalla myös South West Coast Pathia. Kun takana oli 22 kilometriä SWCP-reittiä, olin onnellinen päästessäni suihkuun ja lepäämään. Isäntä huolehti, että sijoitin kuraiset vaelluskenkäni kenkätarjottimelle - tässä B&B:ssä oltiin todella kävelijäystävällisiä.

Olin onnessani myös siitä, että olin varannut majoituksen kahdeksi yöksi, joten seuraavana päivänä pärjäisin ilman rinkkaa, vain päiväeväät sisältävällä repulla!

Seuraava päivä
Combe Martin - Ilfracombe