Kävellen Suomen halki 29: Reisjärvi-Haapajärvi

Tutkin karttaa Reisjärven Susisaaressa ja pähkin, mitä kautta taivaltaisin välin Reisjärvi-Haapajärvi. Olin edellisenä iltana käväissyt tarkistamassa, että Susisaaren loppupäästä pääsisi kävelysiltaa pitkin viereiseen Niittusaareen (silta ollaan nettitietojen mukaan purkamassa). Tievaihtoehdoista on pienin ja hiljaisin tie kävelijälle aina paras, joten päätin välttää tietä 58 niin paljon kuin mahdollista. Haapajärvi, täältä tullaan!

Kaarisilta kapoisen Susisaaren kärjen tuntumasta Niittusaareen oli kiva aloitus päivälle, samoin Niittusaaren niityn laitaa kulkeminen. Tämä silta on siis saanut purkuluvan (3/2020) ja katoaa siis maisemasta. Silta oli aiemmin merkitty vaellusreitin (oletettavasti Peuran polun) osaksi.

Maatilan jälkeen kävelin vähän matkaa tietä 58, kunnes pääsin kääntymään Sitkiäntielle, jonka kautta mutkittelin töyhtöhyyppien lentonäytöksiä ihaillen Hylkirannantielle. Mukavia maalaismaisemia heti päivän aluksi!

Hylkirannantien varressa tuli vastaan historiaa. Kivikautinen asuinpaikka oli sijainnut tässä 4000 vuotta sitten. Kartan mukaan tuo viereinen järvi on kyllä Reisjärvi, joten Suur-Kalaja on silloin aikoinaan yltänyt tänne saakka.

Hylkirannan risteyksessä pidin istuskelutauon katoksen alla, kun päivän ensimmäinen traktori meni ohi.

Samalla kirjasin hävyttömästi kävelyni Hylkirannan toukokuun kuntosuoritusvihkoon, joka löytyi postilaatikosta.

Edessä oli kartan mukaan aika tasaista taivallusta peltomaisemien halki, joten traktorien pörräys tulisi takuuvarmasti tutuksi.

Kaunis Kalajanjoki seurasi uskollisesti reittiäni. Tai minä sitä. Vaikka Räisälänmäentie oli miellyttävän hiljainen liikenteeltään ja sää oli kivan aurinkoinen, kaipasin kieltämättä vähän edellisen päivän Peuran polkua.

Seuraava etappi oli Räisälänmäki, missä sijaitsee Reisjärven Kristillinen opisto. Opisto oli luonnollisesti autio, koska korona… Niinpä sain pitää tauon opiston pihamaalla ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Huilattuani tutkin opiston alueen karttaa ja ihastelin rakennusten nimiä: Tätilä, Orpola, Tipula, Elsala. Avaralla alueella näkyi olevan myös frisbeegolfrata.

Kun matka jatkui ja katsoin Kalajanjoen varteen, kuvittelin hetken tuijottavani hyvin leveää jättiläisen alahammasrivistöä, eikä tuorerehupaaleja. Siitäkin huolimatta, että osa ”hampaista” oli vihreitä.

Oikaisin Pikkukosken kautta Runkotielle. Reitti näytti siitä eteenpäin suorastaan pelottavan suoralta.

Näin vaihtelunhaluisen kävelijän vinkkelistä nämä Kalajan peltotiet vaativat jonkin verran suoran tien sietokykyä. No, tällaisella tasamaalla on tiet ollutkin kätevää vetää viivasuoriksi. Etelämpänä mutkia siunaantuu toisinaan teille välillä turhankin tiheään, kun peltotilkkujen rajat kiemurtelevat reippaasti enemmän.

Traktorit olivat näillä aukeilla keväthommissa siellä sun täällä. Askelsin sitkeästi eteenpäin ja hain huvitusta silmilleni seurailemalla taas taivaalla pyrähteleviä töyhtöhyyppiä.

Tuntui hassulta, että kartassa luki tässä kohtaa Kalajanjärvi. Eihän tässä mitään järveä ole! Entä miksi kartassa luki keskellä peltoa myös Munaluoto, Lokinluoto, Selkäluoto ja Ookerinluoto? Vasta jälkikäteen älysin penkoa asiaa ja paljastui, että täällä on toden totta ollut ennen järvi nimeltä Kalajanjärvi. Kyseinen järvi kuivattiin 1860-luvulla. Tilalle tulikin sitten viljelysmaata.

Toinen asia, mitä ihmettelin, oli tämä hassu tolppapelto. Ei ilmajohtoja tai kaapeleita, ja tolppia oli pellolla silmänkantamattomiin. Arvoitukseksi jäi. Pekkaperän risteyksen tienovilla riemuitsin, kun tienviitta kertoi ”Haapajärvi 14” – ihanaa, olin lähes puolivälissä!

Kävelin kaikessa rauhassa soratien vasenta laitaa, kun Juoksuniemen tilan kohdalla alkoi kuulua kumeaa haukkua pihasta. Kohta sieltä säntäsi irrallaan oleva vahtikoira tielle louskuttamaan minulle leukojaan. Karvaturri rauhoittui vasta, kun olin edennyt hyvän matkaa hänen pihatiensä risteyksen ohitse.

Hikeä pukkasi otsalle ja vesipullo vajui. Tasamaata oli kuitenkin kevyt tallata, eikä autoista ollut kiusaa.

Sitten tuli T-risteys ja käännyin soratieltä asvalttitielle. Kalakankaantie toisi minut Haapajärvelle. Etsin pian tien varresta paikan, mihin saatoin heittäytyä ilman rinkkaa selälleni maahan ja lepuuttaa kroppaa. Katselin sinitaivasta, jota täplittivät kepeät valkoiset pilvet. Mikäs kiire tässä.

Matkaa oli jäljellä Haapajärvelle enää alle kymmenen kilometriä. Ohitin Kalakankaan koulun, jonka pihalla oli hämmentävän paljon porukkaa istuskelemassa ja mietin heti korona-turvaetäisyyksiä.

Autoja suhahteli ohi harvakseltaan, kävelijöitä ei ketään, mutta pari pyöräilijää sentään.

Raitalantien viitan alla mustapohjainen Aarnialue-viitta osoitti vasemmalle, kera hannunvaakuna-symbolin. En houkuttautunut edes katsomaan kartasta, olisiko sinne pitkäkin matka ja mietin, miksei viitassa lukenut kilometrimäärää. Kyllä aarnialue voisi kiinnostaisi vaikka satunnaista pyöräilijää.

Askel askeleelta Haapajärven keskusta lähestyi. Kun ensimmäinen tuulivoimala osui näkökenttääni, aloin odottaa, kuinka monta niitä olisi. Laskeskelin tuulivoimaloita huvikseni ja mikäli muistan oikein, sain tulokseksi yhdeksän.

Pian olinkin jo risteyksessä, jossa luki Keskusta ja löytyihän siitä tietysti taajamamerkki nimikyltillä. Olin Haapajärvellä nyt ihka ensimmäistä kertaa elämässäni!

Tallasin kevyen liikenteen väylää upealla maisemapaikalla Haapajärven rannalla olevan kirkon ohi keskustaan. Väkeä oli lauantaina loppuiltapäivästä jonkin verran liikkeellä, mutta enpä olisi arvannut, että kaupan kassan suosittelemassa Teräsnaisten grilli-kahvi-pizzeriassa olisi niin pitkä jono!

Haapajärvi oli tämän toukokuisen #suomenhalki-retkeni päätepiste.

Kun minä ja noutaja-autokuskini lopulta saimme tilauksemme, suuntasimme nauttimaan annoksistamme Haapajärven kirkon portailla. Ihan vaan siksi, että 1) emme löytäneet muualta kivasta ja aurinkoisesta paikasta penkkiä, 2) portailta sai katsella hienoa maisemaa ja 3) olin syönyt edellisen iltaruokani Reisjärvellä myöskin paikallisen kirkon portailla. Kiitokset ”penkkilainasta” kummallekin!

Parasta / mielenkiintoisinta

• Reisjärven aamu tyynine järvimaisemineen
• Kivikauden kansan muistomerkki
• Keväiset töyhtöhyyppälentelijät ja traktorit
• Suoriutuminen pitkistä suorista…

Kävelypäivä

• 23.5.2020