Kävellen Suomen halki 30: Haapajärvi-Kärsämäki
Haapajärvi – miten sinne pääsee Jyväskylästä? Vähän sitä piti pähkiä, sillä edelliseltä kävelyretkeltäni minut oli haettu Haapajärveltä autolla juuri heikkojen julkisen liikenteen yhteyksien vuoksi. Pienen pähkimisen tuloksena onnistuin kuitenkin matkaamaan Haapajärvelle bussi-taksi-juna-yhdistelmällä alle neljässä tunnissa.
Kävelin Haapajärven asemalta keskustaan, enkä suunnannut heti kohti Kärsämäkeä. Paitsi että piti ostaa reppuun päiväevästä, halusin nähdä, mitä Haapajärvi muutenkin tarjoaisi näin arkipäivän aamuna.
Kun sujahdin alikulkutunnelista Haapajärven keskustaan, pysähdyin katsomaan tunnelin juhlamaalauksia. Taideteos juhlisti Suomi 100- ja Haapajärvi 40 -merkkipaaluja.
Kirjakaupan oven yläpuolella julistettiin: Täällä tunnet kirjan tuoksun. Nimimerkki-puodissa oli tarjolla myös teekaupunki-matkamuistoja. Ostin kevyen matkamuiston, tiskirätin. Sen teksti Teekuppilyhtyjen alla kulkee onnellista väkeä jotenkin sykähdytti.
Kartan nähtävyyksistä löytyi presidentti K.J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo, joka sijaitsee kävelijäystävällisesti ihan keskustassa. Kävelin viehättävän talon pihapiiriin, ihastelin kukkivaa omenapuuta ja kapusin rappuset ovelle. Jaahas, museo avautuisi vasta juhannuksen jälkeen.
Museolta astelin toiveikkaasti Liisankankaan jäätelökioskille. Joka avautuisi vasta klo 11… Minä aioin olla silloin jo matkalla eteenpäin! Entä olisiko lähistöllä penkki, jolle voisin istahtaa vetäisemään juuri ostamani smoothien ja katsomaan karttaa? Ei näkynyt. Suuntasin kaupungintalon edessä olevan patsaan jalustalle ja istahdin hetkeksi siihen.
Tee oikein – Haapajärvi, Suomen virallinen teekaupunki
Sitten se tärkein – teekuppinäyttely kaupungintalolla. Marssin ovelle. Tavarantoimittaja, soita (puhelinnumero). Kaupungintalon ovi oli lukossa ja siellä toivottiin asioitavan vain sähköisesti tai puhelimitse. Tokihan ne teekuppivitriinit osin näkyivät myös lasin takaa, mutta hei, tämän takia halusin lähteä matkaan perjantaiaamuna, että pääsisin kaupungintalolle!
Soitin tavarantoimittajille ilmoitettuun numeroon, kerroin olevani turisti ja että haluaisin kovasti nähdä aulan teekuppinäyttelyn. Mahtavaa kyllä, kohta ovi tultiin kohta avaamaan ja sain kuin sainkin tutustua rauhassa teeastiastovitriineihin. Iso kiitos joustavuudesta!
Teekupit ja -kannut ovat kaikki lahjoituksia ja astiat on numeroitu lahjoitusjärjestyksessä. Vahtimestari kertoi, että teekuppikokoelmaa suunnitellaan nähtäväksi myös netissä. Olisikin kiva, jos jokaisen teeastian yhteydessä kerrottaisiin jotain kyseiseen teekuppiin tai teekannuun liittyvää. Kokoelmassa on teekuppeja sekä -kannuja moneen makuun; esimerkiksi Harry & Meghan -kuppi, Ristomatti Ratian lahjoittama antiikkikuppi, suomalaista Arabiaa sekä erilaisia kiinalaisia ja japanilaisia teekuppeja kannuineen.
Kaupungin teeisäntänä toimineelle Kyösti Niinikoskelle omistetusta teeastiavitriinistä löytyi tieto, että Haapajärven julistettiin Suomen teekaupungiksi vuonna 1999. Niinikoski oli teekaupunki-idean isä ja vaikutti merkittävästi myös kaupungin teetoimikunnan vuonna 2001 perustaman teekuppikokoelman syntyyn. Haapajärven ”Tee oikein” onkin aika mainio kaupungin tunnuslause.
Matkaan kohti Kärsämäkeä
Karistin teeastioiden jälkeen kaupunkipölyt jaloistani ja lähdin keräämään tuoreita maantiepölyjä tien 58 varteen, Ouluntielle siis. Olin alun perin ollut aikeissa suunnata Haapavedelle, mutta Haapavesi Folkin 2020 peruunnuttua muutin mieleni. Jospa sittenkin reitittäisin Suomen keskipistekunnan kautta – se jotenkin sopi tähän ”Suomen halki” -ajatukseen.
Älysin vasta jo muutaman kilometrin Ouluntietä käveltyäni, että en ollut juonut teekaupungissa teetä. Enkä ollut ostanut Haapajärven nimikkoteetä mukaan.
Alkumatkasta laskeskelin tien läheisyydessä töröttäviä tuulivoimaloita, joita parhaimmillaan pystyin yhdestä kohtaa näkemään seitsemän, kunhan käänsin päätäni tarpeeksi. Tuulivoimalan kumean huminan erotti vasta aika läheltä.
Someron hiihtokeskuksen alueella oli luonnollisesti hiljaista. Iso sahanpurukasa taitaa peittää alleen ensilumen ladun raaka-aineita.
Mutkia oli odotetusti aika vähän matkassa tällä tasamaareitillä. Kävelin pääasiassa asvaltin viereistä piennarta, jonka vieressä kukkivat loisteliaasti lähinnä voikukat. Katselin tien varrella joko metsää tai peltoja ja maatiloja.
Matkaa oli takana reilut 10 kilometriä, kun saavuin Parkkilaan. Koska lämpötila oli jo yli kahdenkymmenen asteen, iloitsin suunnattomasti Kyläkauppa Ruuskasta, josta sain ostaa sekä kylmää juomaa että jätskin. Aikamoisen hyvän valikoiman kyläkauppa muutenkin – siellä on jopa oma suksiosasto plus suksihuolto! Kaupan ulkoseinän Sisu-lämpömittari tosin väitti, että olisi vain +13 astetta… Mittarin tärkein anti minulle oli sen lause ”Sisulla siitä selviää”.
Kyläkaupan pihalla oli myös Postilaatikkopyöräilyn postilaatikko, johon oli pakko kurkata. Haapajärven postilaatikkopyöräilyssä 2020 on useita kohteita eri puolilla kuntaa ja merkitsemällä omat pyöräilynsä vihkoon voi osallistua arvontaan, jonka palkintona on polkupyörä. Mainio idea!
Olkkolan kirkon jälkeen näkyi asvaltilla ajoradan puolella pöllähtänyt pikkulintu. Nappasin pientä hämmentynyttä siivekästä pyrstöstä ja siirsin sen varovasti pois ajoradalta, vihreämmälle ja turvallisemmalle puolen tietä. Toivottavasti tipu oli saanut vain pienen tärskyn ja pystyi levättyään jatkamaan matkaa.
Aurinko lämmitti mukavasti ja matka eteni. Tuumailin joidenkin talojen kohdalla, näinköhän niitä käytetään enää vain kesäisin, vaiko ollenkaan. Olkkolan ja Jokelan jälkeen edessä oli Kuusaa, missä pysähdyin tauolle Eurola-talolle. Olihan siihen stopattava, koska rakennuksen seinässä oli Vuoden kylähullu-juliste!
Kiersin Kuusaa-Jokelan kylätalon toiselle puolelle, sillä arvelin, että pihalla voisi olla hyvä taukopaikka. Niinhän siellä olikin: piharakennuksen seinässä oli Suomen lippu, jossa ilmoitettiin että tässä on Suomen keskipiste. Milläköhän mittapuulla? No, jospa tämä korvaisi sen, että valitsemani reitti ei veisi minua Leskelään Suomen maarajojen mukaisen keskipisteen paaden kupeeseen…
Evästauon jälkeen sain pienen pilkahduksesta Kuusaanjärvestä. Olikin jo vähän järvimaisemaa ikävä. Kohta minulle huikattiin tervehdys tien toiselta puolelta, että mistä olen. Kun yleensä kävellen kulkijat täällä tunnetaan… Sain rupatella hetken naisporukan kanssa ennen kuin taas jatkoin matkaa.
Ylitin kunnanrajan eli astuin Haapajärveltä Kärsämäen puolelle. Ouluntie jatkui edelleen sellaisena suoranpuoleisena. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun liikennemerkki varoitti mutkasta. Kartassa ei sellaista kunnon mutkaa minusta edes näkynyt…
Äkäinen jyrsijä!
Kärsämäen paanukirkko
Käännyin kohta Pappilantielle. Jostain sieltä päin piti löytyä Kärsämäen paanukirkko. Sitä ennen sain ihailla Pyhäjoen kaunista maisemaa ja leppoisasti virtaavaa vettä. Pysähdyksellä oli kuitenkin hintansa: huomasin jalkaparkojeni olevan yhä aremmat, kun lähdin vähän ajan päästä liikkeelle. Iltaohjelmassa olisi jalkahoitoa rakkolaastaritapahtuman merkeissä.
Paanukirkolle kävellään esteetöntä pitkospuureittiä, kellotornin alitse. Kellotornin kelloa voi soittaakin itse. Maassa oleva kyltti kehotti: soita eurolla kirkon hyväksi. Noloa kyllä, minulla oli kukkarossa vain 20-senttinen. Tipautin sen rahalippaaseen ja vetäisin kellonarusta vain lyhyesti, ennen kuin jatkoin matkaa itse kirkolle.
Paanukirkko löi ällikällä. Tummanpuhuva paanurakennus muistutti jotenkin viljavarastoa, katon huipulla olevine lyhtyineen. Entä missä on ovi? Kirkko vaikutti yllättävän umpimieliseltä. Yritin kurkistella rakosista nähdäkseni sisälle. Kiersin kirkon, eikä perinteisiä ulos avautuvia ovia löytynyt, vaikka ovien paikat olivatkin ilmeiset – täällä on ihan omanlainen oviratkaisu. Eikä kirkko tietenkään olisi normaalistikaan ollut alkuillasta auki, saati sitten näin korona-ajan kesänä. Joskus toiste sitten sisälle. Tänä kesänä paanukirkkoon pääsee tutustumaan oppaan kanssa vain tilauksesta.
Palasin takaisin tielle ja kävelin suorinta majapaikkaani, hotelli Keskipisteeseen aivan nelostien viereen. Vaikka hotelli olikin moottoriajoneuvoilla liikkuville , olin kiitollinen sen sijainnista Juustoportin vieressä: kävelymatka ravintolaan iltaruualle oli mahdollisimman lyhyt, vain tien toiselle puolelle. Rakkolaastaroidut jalkani kiittivät ja olin onnellinen siitä, että mukaan oli tullut pakattua myös kevyet Haltin tossut. Vanhat luottolenkkarini vaikuttivat kutistuneen päivän aikana niin, että en olisi enää pystynyt kivutta vetämään niitä edes jalkoihini.
Mitenkähän jalat jaksaisivat aamulla?
Parasta / mielenkiintoisinta
- Teekaupunki Haapajärven teekuppinäyttely
- Kuusaa, kiva kylätalo, järvimaisemat ja ystävälliset ihmiset
- Äkäinen jyrsijä -graffitit Kärsämäellä
- Kärsämäen paanukirkko
Kävelypäivä
- 12.6.2020
Kommentit
Lähetä kommentti