Helsinki, kansalliskirjasto: ...Tulisit aivan hiljaa

Kansalliskirjasto. Se kuulostaakin niin uljaalta. Maamme tärkeiden kirjojen kodilta, jonka kätköissä on varmasti arkistojen aarteita ja historian huimaa havinaa. Jätän laukkuni säilytyslokeroon ja astun oviaukosta kirjojen maailmaan. Korkealla yläpuolellani on Kupolisalin hurmaavan hieno pyöreä kattoikkuna. Miksi en ole tullut tänne aikaisemmin?

Helsingissä voi lähteä kävelykierrokselle kirjastoja ihmettelemään, vaikka ei olisi aikeissa lukea yhtään kirjaa tai lehteä. Kirjastojen kirjoa löytyy uuden uutukaisista näihin vanhoihin arvorakennuksiin. Kansalliskirjasto on kunnioitusta herättävä keidas, jossa liikun automaattisesti hissukseen, jotteivat kengänpohjani kopisisi liian häiritsevästi.

Eteläisessä lukusalissa alkaa jo tehdä mieli pysähtyä lueskelemaan, kuten muutama tiedonhaluinen on päättänyt tehdä. Ehkä minunkin on syytä avata edes yksi kirja. Mitähän tässä salissa saa selata?

Huh! Valtiopäivät 1888. Talonpoikaissäädyn pöytäkirjat, pappissäädyn pöytäkirjat. Niin, silloin pidettiin Suomen Suuriruhtinaskunnan valtiopäivät - Säätyvaltiopäivät - itse kullekin säädylle. Avaan pöytäkirjateoksen umpimähkään.

Pastori Iivonen on kestikievaritalojen asiassa todennut: "On kyllä tuotu kaikellaisia numeroita vastakohdan todistamiseksi, mutta numeroilla tässä maailmassa voidaan hyvin paljon puolustaa semmoistakin, joka ei ole hyvää." Maailma ei ole muuttunut miksikään.

En kuitenkaan ole tullut tänne lueskelemaan kuin lyhyitä tekstejä; niitä, jotka löytyvät Rotundan kerroksista 3-6. Vain päivää aiemmin on täällä avattu runoilija Saima Harmajan (1913-1937) juhlavuoden näyttely "Tulisit aivan hiljaa...", jonka avajaisissa on vieraskirjaan kirjoittanut nimensä toinen runoilija, Jenni Haukio.

Kapuan ylös kuudenteen kerrokseen, mistä näyttely kiertää kerros kerrokselta alakertaa kohti. 100 vuotta sitten syntyneestä runoilijasta kertovan näyttelyn ovat tuottaneet Kansalliskirjasto ja Saima Harmaja -seura. Runoilijan nimikkoseura järjestää hänen syntymäpäivänsä (8.5.) tienoilla vuosittain Runollisen hautuumaakävelyn Helsingin Hietaniemen hautausmaalla. Opastettu kävely päättyy aina Saima Harmajan haudalle; tämänvuotisen kävelyn teemana on Saima ja ystävät.

Näyttelyssä on esillä paitsi Harmajan elämäntarina sekä hänen kirjallista tuotantoaan, myös muutamia hänelle kuuluneita esineitä. Saiman sisar Kirsti on säästi runoilijattaren kauniisti kirjotun, "henkäyksen ohuen kesämekon". Ilahdun, kun näen vitriinissä Rannalla-runon nuotit. En ole tiennytkään, että se on sävelletty. Näinköhän kappale löytyisi Kadonneen levyn metsästäjät-ohjelman kautta?

Harmaja aloitti kirjoittamisen jo lapsena: hän piti päiväkirjaa, kirjoitti runoja sekä alkoi avustaa lastenlehti Pääskystä. Sairastelu vaati veronsa, mutta Harmaja julkaisi silti esikoisrunokokoelmansa Huhtikuu vuonna 1932. Hän ehti opiskeli Helsingin yliopistossa sekä Tartossa, rakastua, matkustella ja nähdä runokokoelmistaan julkaistuna kolme ennen kuin menehtyi keuhkotuberkuloosiin. Neljäs runokokoelma julkaistiin postuumisti.

Kun luen konekirjoitun paperiarkin, alkaa naurattaa. Vuonna 1935 Runoilija Saima Harmajalle myönnettiin (arvatenkin lähipiiristä) valtakirja, jolla hänestä tuli Etiopian SANKARIEN SEURAN Suurmestari ja hän sai oikeuden kantaa hopeaista S-merkkiä yöpaidassaan. Runoilija ei ollut selvästi ollut mikään ylivakavikko.

Näitä runoja on mietitty ennen kuin ne on kirjoitettu paperille. Delete-näppäintä ei silloin ollut; ehkä joskus paperiarkki lensi kuitenkin roskikseen. Näyttelyn nimikkoteksti on poimittu Rannalla-runosta, joka löytyy myös vitriinistä, Saiman itse runovihkoonsa kirjoittamana. Aaltojen hyväilyistä / hiekka on väsynyt. / Tulisit aivan hiljaa / tulisit juuri nyt - Säkeitä, joita ei voi unohtaa. Alla on päivämäärä 17.3.

Hmm! Runovihosta paljastuu myös se, millainen Rannalla-runona nykyään tunnetun runon alku oli ennen kuin Harmaja muokkasi sen lopulliseen asuunsa. Alku Ihanat vaaleat pilvet / liukuvat taivaalla on pysynyt samana, mutta sitten runoilija on vetänyt yli nämä säkeet: Pitkin ja vierain rytmein / Hentoa, kirkasta unta / laulaa ulappa ja korjannut sen meille tuttuun muotoon Hiljaa ja lumoavasti / laulaa ulappa. Kyllä. Juuri tämä rytmi toimii alkuperäistä paremmin.

Kun astun Kansalliskirjastosta ulos, on vastapäinen Helsingin Tuomiokirkko jo puhkeamassa valonheittimien myötä vielä heleämmäksi maamerkiksi. Päivä alkaa laskea mailleen. Kiitos, Saima; kaivan runosi taas esille. Minun taisi olla aika tulla tänne juuri nyt.