Kävellen halki Suomen 38: Ii-Merihelmi

Pilvipoutainen heinäkuinen aamu, Villa Kauppila, Ii. Ihanaa! Ei sadetta!

Kun varustauduin alkavaan kävelypäivään majatalon aamiaisen jälkeen, päätin uskaltautua vaihtamaan kengät kevyempiin. Ei vain siksi, että hyvällä tuurilla pouta jatkuisi, vaan koska upouudet Merrellin tossut (jotka olin pienessä tossupaniikissa ja suurin toivein ostanut juuri ennen tälle reissulle lähtöä) eivät sittenkään olleet lestiltään jalkoihini passelit. Nyyh.

Niinpä vetäisin jälleen jalkoihini ohuet Haltin Lente-tossut, jotka olin ottanut vara- ja iltajalkineiksi. Onneksi ne olivat matkassa. Ei ainakaan tulisi hiertymiä, vaikka jalkapohjat saisivatkin taas pidemmän rupeaman asvalttikyytiä.

Taiteellinen aamu

Edellisenä päivänä olin alkuillasta vain pikapyöräillyt kierroksen Iissä, koska satoi. Samalla oli selvinnyt, että voisin katsastaa hyvän otoksen Art Ii Biennaalin taideteoksista aamusella, koska reittini nelostielle kulkisi luontevasti niiden kautta.

Alkumatkasta pääsin seuraamaan Kulttuurimaisemareitti Ruustinnaa, joka kulkee parin kilometrin matkan taidekeskus Kulttuurikauppilasta Iin Vanhaan Haminaan. Tai päinvastoin. Taideteoksista ensimmäiset olivat KulttuuriKauppilan pihapiirissä. Esimerkiksi tämä upea ”puuhevonen”.

Sekä tämä metallipitseihin sonnustautunut neitonen. (*Pahoittelen, että näiden kahden teoksen tekijöiden nimiä en onnistunut jälkikäteen löytämään.)

Iijoen vartta seurailevan kävelytien varressa tuli vastaan myös mm. entisen Kauppilan hyppyrimäen paikka ja Carola Grahnin My name is nature I-taideteos ennen saapumistani Iin pappiloiden paikalle.

Tuo viehkotuoksuisen ruusun takaa pilkottava pappila on peräisin 1800-luvun alusta. Sitä edeltäneessä pappilarakennuksessa yöpyi Ruotsin kuningas Adolf Fredrik vuonna 1752.

Pappilan emäntä eli leskiruustinna Margareta kutsuttiin aterioimaan kuninkaan viereen illallispöydässä. Margareta pyysi kuninkaalta apua uuden miehen löytämiseen ja kuningas lupasi Iin seuraavan kirkkoherran paikan miehelle, joka avioituisi lesken kanssa. Loppujen lopuksi Margareta onnistui kuitenkin löytämään uuden puolison ihan itse.

Sitten saavuin Art Iin taidepuistoon, joka on ympäristötaidepuisto. Vastassa oli muun muassa tämä Jaakko Pernun ET (2014).

Christina Grahn, My name is nature II (2016). Puutaulun viestinä ”The river says: what do you want me to be?????”

Huomasin myös valkoisen ”Huomaa minut” -penkin (Sanna Koivisto, 2014).

Timo Jokelan Jokirannan juurakot -teoksesta (2012) löysin veneen aihion.

Taidepainotteinen alkumatka oli tosi hieno aloitus päivälle. Ypäristötaidepuisto on ehdottomasti paikka jossa kannattaa poiketa jaloittelemaan. Sain sieltä muisteltavaa myös edessä olevalle nelostietaipaleelle, jonka varren virikkeistä ei ollut vielä mitään käsitystä.

Iijoki ei tällä puolella siltaa pärskynyt mitenkään valtavasti, mutta kyllä vettä toisissa uomissa riitti. Kapusin rantareitiltä ylös ja liityin asvaltin seuraan.

Iijoen ylitettyäni vilkutin tien toiselle puolelle H. Kuhan kalapuodille, jonka mainoslause Kaikki on hyvin, kuha on kalaa toimii edelleen. Vuonna 2008 Vuoden kyläksi valitusta Pohjois-Iistä olisi päässyt Hiastinhaaraan merenrantaan lintutornille ja luontopolulle, mutta en lähtenyt tekemään 2+2 kilometrin pistoa. Meren rantaan pääsisin viimeistään Merihelmessä.

Kevyen liikenteen väylä loppui ja siirryin nelostien vasempaan laitaan piennarta tallaamaan. Kylläpä Kemintie osaakin olla suora!

Korpiniityn lammastilan tilapuodin viitta osoittien tien toiselle puolelle. Ei vaikuttanut siltä, että siellä olisi mitään kahvilan tapaista ja jatkoin matkaa, kunnes istahdin Teboilin tienvarsimainoksen viereen syömään eväshedelmiäni. Taukoa pitäessäni näin muitakin retkeläisiä: kolme retkipyöräilijänuorta polkemassa kohti pohjoista, sadeviitat hulmuten. Höh. Eihän edes satanut.

Suoraa piisasi edelleen. Onneksi piennar oli ihanan leveä ja saatoin valita, kävelenkö asvaltilla vai soralla.

Tienvarsiviihdettä sain toviksi siitä, kun seurasin miten järisyttävän nopeasti motokuski kaatoi ja karsi puita ihan nelostien laidassa. Matka eteni kilometri kilometriltä, maisemina lähinnä metsää ja pikkuisen peltoa. Eikä vilaustakaan merestä, vaikka ruskea Rantatie-kyltti toista uskotteli.

Kun saavuin Vuornoskukon grilli-kioskin kohdalle, löytyi taas yksi entinen suosittu paikka, joka ei ollut osa ketjua. Betonilaattojen välissä voikukanlehdet töröttivät korkeina. Milloin lienee tämä grillikioski sulkenut lopullisesti ovensa?

Olhava

Seuraavana oli Olhava, jossa tienvarsimainoksen mukaan vietetään Olhavapäivää rompetoreineen. Poikkesin Olhavan taistelun muistomerkille, joka kunnioittaa 29.9.1944 menehtyneiden suomalaissotilaiden muistoa. Mandelin, Takkunen ja Peltovuoma juoksivat Olhavan sillalle, jota Lapista vetäytyvät saksalaiset olivat aikeissa räjäyttää. Ikävä kyllä sotilaat eivät ehtineet katkaista räjähteiden sytytysjohtimia, vaan silta räjähti alta. He olivat Lapin sodan ensimmäiset suomalaisuhrit.

Ennen Olhavanjoen ylitystä ohitin myös edesmenneen huoltoaseman. Tuulivoimaloiden parvi vartioi maisemaa.

Pian alkoi keskikaiteella varustettu tie, jota reunustivat hirviaidat. Se ei ollut järin innostava osuus, mutta ei onneksi kestänyt tolkuttoman kauaa. Kun houkutteleva hirviaidan portti tuli kohdalle, pakenin sen kautta hirviaidan toista puolta seuraavalle pikkutielle. Se oli hyvä ajatus jonkin aikaa, kunnes aloin epäillä valintaani, vaikka sain vaihteeksi katsella myös kesäistä luonnonkukkaloistoa lähempää. Mitä jos vastassa olisi jotain uusia tietyömaahan liittyviä yllätyksiä?

Päätin sittenkin palata asvaltin laitaan. Sain tungettua repun hirviaidan ali, mutta en lähtenyt itse mönkimään, vaan kapusin repun luo hirviaidan yli. Tulipahan vähän vaihtelua! Vaan jos olisin malttanut vähän aikaa vielä marssia hirviaidan takana, olisin voinut palata nelostielle hieman tyylikkäämmin portin kautta.

Liikennemerkki kertoi, että saavuin poronhoitoalueelle, mutta tällä Pohjanlahden ei näkynyt edes poroja. Tulisipa nyt se luvattu ranta!

Merihelmi!

Merihelmi-mainoskyltin nähdessäni toivo heräsi. Karttakin lupasi rantamaisemien oikeasti lähestyvän. Marssin Merihelmi Campingin vastaanottoon ja lunastin varaamani pikkumökin. En muistanut, milloin olin viimeksi yöpynyt leirintäalueen mökissä – kivaa!

Sinapinkeltainen mökki nro 6 oli tosi kiva perusmökki, siisti ja lämmin, jääkaapilla ja kahdella petillä varustettu. Keittiö ja suihkutilat olivat käytettävissä läheisessä rakennuksessa. Kun olin dumpannut varusteeni mökkiin, lähdin tutustumaan alueeseen.

Siinä se oli, Merihelmen merimaisema Perämerelle. Kävelin hiekkarannan poikki ja istahdin rantakiville lepäämään ja seuraamaan pilvien liikkeitä meren yllä. Vähitellen taivas kirkastui, kun pilvet älysivät vetäytyä auringon tieltä.

Kyllä Merihelmen maisemia kelpasi katsella päivän päätteeksi. Huilattuani riittävästi lähdin vielä jaloittelemaan ja katsomaan, mitä muuta Merihelmen matkailualueelta löytyisi.

Merihelmen matkailualueella Camping-alueen naapurissa sijaitseva iso Merihelmi-ravintola (jonka tienvarsimainoksen oli nelostien varressa nähnyt) oli näytti olleen koko tämän kesän kiinni. Toivottavasti se avautuisi taas! (*Maisemaravintola Merihelmi on sittemmin avannut ovensa.)

Ravintolarakennuksen takaa löytyi kuitenkin yllättäen (ainakin osittain) esteetön Merimiehen polku!

Mikä hieno kota! Seurasin polkua vielä alas uimarannalle antaan saakka ja nautin hienosta kesäsäästä, kunnes nälkä pakotti suuntaamaan Merihelmi Campingin keittiölle iltaruokapuuhiin.

Viimeinkin rantatie toi rantamaisemiin.

Parasta / mielenkiintoisinta

• Kulttuurikauppilan pihapiirin taideteokset
• Iin ympäristötaidepuisto
• ”Puunkaatonäytös” nelostien varressa
• Hirviaidan yli kapuaminen (edellisestä kerrasta olikin jo aikaa!)
• Merihelmi ja hienot merimaisemat

Kävelypäivä

• 7.7. 2020